Hätäileekö keskusta presidenttikysymyksessä?
”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.” (Suomen perustuslaki § 93).
Mahtoiko tämä käväistä Suomen Keskusta r.p:n puoluejohdon, puoluehallituksen ja -valtuuston jäsenten mielissä niinä huhtikuun päivinä, jolloin yllättävästi päätettiin asettaa presidenttiehdokas jo nyt, jotta ”päästäisiin puhumaan ulkopolitiikasta”.
Ulkopolitiikka on ollut ilman presidenttipeliäkin viimeiset kaksi vuotta eräs vilkkaimmista keskustelunaiheista.
Suomessa on vilkkaasti, tiedolla ja tunteella, puhuttu Ukrainan kriisistä, Venäjän ja EU:n pakotekierteestä, arabikeväästä, USA:n presidentinvaaleista, pakolaiskriisistä, ilmastopolitiikasta. Kansalaiset ovat ulkopolitiikasta kuumissaan.
Suomen Keskustan kantaessa päävastuuta maan hallituksessa vaikeiden talouspoliittisten kysymysten ja monien omien järjestelmiemme uudistustarpeiden paineessa, olisi ollut viisasta pyrkiä rauhoittamaan ja vakauttamaan ulkopolitiikan linja.
Nyt näyttää siltä, että keskusta haluaa esittää oman ulkopoliittisen vaihtoehdon samaan aikaan kun tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa tavalla ja linjalla, johon suurin osa keskustan kannattajista ja äänestäjistä on tyytyväisiä.
Mikä on se vaihtoehto? Tätä nyt tullaan kysymään. Mitä päättäjät siihen vastaavat?
Mikä on keskustan oma ulkopoliittinen vaihtoehto?
Ulkopuolisen havainnoitsijan on vaikea ymmärtää, onko hankkeen sisällön ytimessä halu ulkopolitiikan linjan muuttamiseen, kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen yllättävien liikkeiden aiheuttama aivopieru vai salatuista lähteistä ammennettu tieto presidentin jatkoaikeista.
Käyntiin pantuun prosessiin käsitän itse ainoastaan yhden hyväksyttävän syyn. Pääministeri Juha Sipilä vetää tällä hetkellä hyvin kunnianhimoista, molemmat kädet työhön sitovaa Suomen uudistusprosessia. Ymmärrän, että asettamalla ehdokkaaksi jonkun muun, puolue vapauttaa hänet siitä hankalasta ja vaikeasti hoidettavasta taakasta, johon pääministeri presidenttiehdokkaana joutuisi.
Maan kannalta ja perustuslaissa säädetyn yhteistoimintavelvoitteen kannalta olisi ollut ehkä viisaampaa vain todeta tämä. Kyllä sen olisivat puolueen kannattajat, julkisuus ja kansa ymmärtäneet.
Kokemusta puheenjohtaja-pääministerin presidenttiehdokkuudesta on vuodelta 2006 – jolloin muuten maan oma taloustilanne ja hallituksen hoidossa olevat asiat olivat helpompia. Ymmärrän hyvin Sipilää.
Millainen loukku tässä on viritetty, sen näemme siinä vaiheessa, kun istuva presidentti ja muut puolueet alkavat aktivoitua aiheessa ehkä noin vuoden kuluttua.
Vanhan opin mukaan keskusta olisi todennut huhtikuussa 2016, että ulkopolitiikka käy sisäpolitiikan edellä, mutta näistä meidän osanamme on nyt hoitaa hyvin tätä jälkimmäistä.
Olisi ollut hankalana aikana paikallaan, että juuri keskustan puoluevaltuusto olisi todennut, että panemme nyt presidenttihankkeet vuodeksi jäihin ja keskitymme tämän hetken haasteisiin.
Vanhan opin mukaan olisi tämän kevään puoluevaltuustolle esitetty kannanottoa, jossa toivottaisiin ulkopolitiikassa laajaa puolueiden ja kansalaisten tukea Suomen ulkopolitiikan linjalle sekä valtioneuvoston ja presidentin yhteistoiminnalle. Olisi saatettu kehaista presidentin toimintaa suurvaltojen välisen vuoropuhelun ja hyvien naapurisuhteiden rakentamisessa.
Tämä kaikki on tietysti jälkiviisastelua, haikailua menneeseen, pirujen maalaamista seinälle ja pahan ennustamista. Kaikkihan näyttää olevan hyvin: keskustan johtopaikkoja tavoittelee runsas ja kyvykkyydestään tunnettu ehdokkaiden joukko.
Sitä nyt ei sitten tiedä, tuleeko uudesta kynästä parempi jälki, mutta olisiko ollut hyvä jättää presidenttiasian menettelyt ensin uuden puoluejohdon ja sitten laajemman joukon käsittelyyn avoimempana asiana?
Happamia ja harmistuneitakin kommentteja kilpajuoksusta presidenttiehdokkaaksi voi lukea riveiltä ja rivien väleistä niiden taholta, joiden toimintaa on Vanha oppi ohjannut. Onko keskusteltu ja onko ajateltu?
Muistitiedon mukaan kainuulainen keskustavaikuttaja Pekka Lehtomäki luonnehti keskustapuolueen vuoden 1981 murheellista tohtorien taistoa ja sen lopputulemaa sanoilla: ”Tämä homma on nyt putkessa. Nimittäin hukkaputkessa”.
Sellaiseen tilanteeseen ei tietysti kannattaisi pyrkimällä pyrkiä.