Vappunakin kannattaa puhua ihmisistä
Vappu ei ole henkilökohtaisesti ollut koskaan mitenkään erityinen juhlapäivä. Ylioppilaslakki katosi jo aikaa sitten, akateemisen vapun ohi ajoivat perunanistutus, kivenkeruu ja sonnanajo.
Mikkelissä valtuustoryhmien yhteisessä vapputapahtumassa teemana oli Mikkelin puolesta. Samalla teemalla oli helppo puhua myös aattona Savonlinnassa.
Puolesta, ei ketään vastaan. Tämä teema olisi tarpeen myös eduskunnassa – työtä kaikkien suomalaisten puolesta, ei ketään vastaan.
Meillä kaikilla on oltava näkymä tulevaisuudesta – positiivinen näkymä, jota odottaa ja, jonka varaan rakentaa elämää.
Mikkelin seudulla ilmestyvässä Länsi-Savo -lehdessä oli jokin aika sitten artikkeli kaupungin keskusta-alueen lapsiperheistä. Asumme Anttolassa ja vaimo hieman ihmetteli, miksi Anttolaa ei jutussa mainittu.
Aika usein ikkunastamme näkyy tiellä lastenvaunuja ja rattaita työntäviä nuoria äitejä ja isiä sekä koulumatkalla olevia eri ikäisiä lapsia.
Sama näkymä varmasti myös Ristiinassa, Haukivuorella, Suomenniemellä ja Otavassa. Otavaa lukuun ottamatta kaikki entisiä kuntakeskuksia.
On hyvä muistaa, että lapset eivät ole pelkkiä tilastoja. Mitä vähemmän lapsia syntyy sitä tärkeämpi jokainen syntynyt vauva on.
Mitä vähemmän meillä on lapsiperheitä sitä tärkeämpää on pitää heistä jokaisesta kiinni. Asuivatpa he sitten kaupungin missä osassa tahansa, maalla tai taajamissa.
Tänä päivänä monen nuoren, liian monen voi sanoa, tie vie pois Etelä-Savon tai, minkä tahansa itäisen Suomen maakunnasta. Tuon tien päässä perustetaan myös perhe jonnekin kauemmas. Elämä asettuu uuteen paikkaan eikä monikaan palaa takaisin synnyinseudulleen.
Tästä on merkittäviä taloudellisia seurauksia, mutta myös inhimillisiä.
Kun niin sanottu harmaa siirtymä itäisessä Suomessa etenee, sitä enemmän on tehtävä töitä jokaisella tasolla, että jokaisella ikääntyvällä on arvokas ja paras mahdollinen vanhuus elettävänä. Elipä hän sitä missä päin kaupunkia tahansa.
Tähän liittyy myös se, että lapsilla, lasten lapsilla ja lasten lasten lapsilla on oltava mahdollisuus nähdä, kuulla ja koskettaa isovanhempiaan. Ja toisin päin, vanhuuden suurimpia ilon tuojia ovat lapset, olivatpa he sitten minkä ikäisiä tahansa.
Perheestä saatava tuki ei välttämättä enää ole saatavilla, jos lapset asuvat satojen kilometrien päässä ja heillä on myös oman elämänsä haasteet elettävinä. Yhteiskunnan rakenteista ja palveluista päätettäessä myös tämä on otettava huomioon.
Eduskunnassa keskustelua ohjaa yleensä raha, mutta ihmisistä puhutaan liian vähän.
Tulevaisuus ei ole vain euroja ja tilastoja – tulevaisuus on hyvinvoivia ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä, jotka kokevat olevansa tärkeitä.
Tulevaisuus on yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – tulevaisuus rakentuu ratkaisuista eikä syyllisten hakemisesta ja tuomioistuimista.
Yksikään kunta tai kaupunki ei menesty yksin. Menestyminen voi tapahtua kahdella tapaa: rakentavalla yhteistyöllä tai hajottavalla hyväksikäytöllä muiden kuntien ja kaupunkien kanssa.
Sama pätee kaupungin ja kuntien rajojen sisäpuolelle – mitä enemmän haemme meitä erottavia asioita sitä vähemmän toimimme oman kuntamme tai kaupunkimme puolesta.
Yhteistyöllä kaikki voivat voittaa, hyväksikäytöllä kukaan ei voita. Hetkellisiä lyhyen aikavälin voittoja voi tulla, mutta ne eivät ole kestävällä pohjalla. Yhteisten asioiden hoitamisessa ei ole kyse minusta tai minun puolueestani vaan meistä, meistä kaikista.
Yhteistyö on ainoa meidän suomalaisten keino menestyä, se on ainoa keino ylipäätään selviytyä.
Mitä enemmän meillä on vihaa ja katkeruutta sitä huonompi tulevaisuus meillä on, sitä todennäköisemmin meillä ei ole tulevaisuutta lainkaan.
Tämä ei poista kritiikin tarvetta, mutta ainoa perusteltu kritiikki on sellaista, jossa esitetään vaihtoehtoja. Ilman vaihtoehtoja ei voi esittää rehellistä kritiikkiä.
Eduskunnan suuressa salissa kuulee usein käytettävän sanaa pakko – pakko tehdä jotakin.
Pakko ei ole vaihtoehto, pakko on esimerkki vaihtoehdottomuudesta, pakko on esimerkki kyvyttömyydestä edes pohtia vaihtoehtoja. Pakko on laiskaa politiikkaa, se ei ole edes politiikkaa, vaan se on puoluepolitiikkaa.
Positiivisuus ei ole pelkkiä hokemia ja fraaseja, positiivisuus on meissä jokaisessa. Se on hymy vastaantulevalle lapselle ja aikuiselle, se on hymy kaupan kassalla, elokuvien lippujonossa tai kaupunginvaltuuston kokouksessa sillekin, jonka kanssa olet asiasta eri mieltä. Ihmisyydestä ei ole varaa olla eri mieltä.
Saan eduskunnan sähköpostiin monenlaista viestiä. Erääseen viestiin sain seuraavan vastauksen:
Kiitos, miten osuvasti sanoitit keskustalaisen välittämisen ytimen: ”Aina muistaa pitää mielessä jokainen ihminen, jonka kohdalle osuu”.
Tämä on hyvä pitää mielessä, jokainen ihminen on arvokas ja yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta heikoimmista.