Ulkopolitiikan täyskäännökset
Keskustan on yhteiskunnallisena liikkeenä välttämätöntä tarkastella syvällisesti omaa asemaansa tulevassa puoluekokouksessa. Siinä menneisyyden tuntemus auttaa.
Liikkeen onnistuneesta uudistumiskyvystä ovat hyvänä esimerkkinä ulkopolitiikan linjan merkittävät muutokset.
Nato-jäsenyyden hyväksyntä toista vuotta sitten oli nopea prosessi. Ensin puolue luopui kansanäänestysvaatimuksestaan ja sitten kiirehti täysjäsenyyttä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.
Keskeisenä hallituspuolueena keskusta oli koko ajan mukana Nato-jäsenyyden valmisteluissa. Puolustusministeri Antti Kaikkosen maltillinen toiminta herätti puolueväessä laajaa luottamusta. Soraääniä ei kuulunut, jäsenyyden vastustamista ei nähty.
Keskustalaiset luottavat nyt Naton turvaan ja kahdenvälisiin puolustusyhteistyösopimuksiin, joista mieluisimpia on sotilaallinen yhteistyö Ruotsin kanssa.
Toisin oli Euroopan unionin jäsenyysneuvotteluissa kolmekymmentä vuotta sitten. Jo jäsenyysneuvottelujen alkumetreillä koettiin Ruotsin ”pettäneen” Suomen, kun se ei ollut kertonut etukäteen aikeistaan. Suomelle tuli kiire päästä jäsenyysjunaan mukaan.
Jäsenyysneuvottelut alkoivat pääministeri Ahon ja ulkoministeri Väyrysen johdolla rauhallisesti selvityksen tekemisellä, mutta pian puolue oli hajaantumisen partaalla.
Suuri osa keskustalaisista vastusti jäsenyyttä. Neuvottelujen etenemistä ei helpottanut se, että Väyrynen jätti hallituksen, kun keskittyi presidentinvaaliin.
Presidentiksi valitun Martti Ahtisaaren oli vaikea löytää yhteistä säveltä hallituksen kanssa. Ulkoministeri Haavistolla olikin keskeinen rooli neuvottelijana presidentin ja hallituksen välillä. Hallituskumppani kokoomuksella puolestaan oli neuvotteluissa itse asiassa kolme johtajaa; Iiro Viinanen, Pertti Salolainen ja Ilkka Kanerva.
Kaiken lisäksi keskustan eduskuntaryhmä oli repeämisvaarassa olletikin kun Väyrysestä tuli ankara jäsenyydenvastustaja. Pääministeri joutui uhkailemaan useammin kerran asettaessaan koko arvovaltansa punnintaan, sillä keskustapuolueen johto oli päättänyt mennä jäseneksi tietyin ehdoin.
Jyväskylän puoluekokouksessa puoluejohto sai selvän tuen. Jäsenyyden valmisteluja helpotti myös keskustankin vaatima kansanäänestys, jossa hieman yli puolet hyväksyi jäsenyyden.
Pohjoisen äänen pitää kuulua parlamentissa.
Jälkikäteen voidaan todeta, että keskustassa jäsenyyden vastustajien pelon aiheet olivat ymmärrettäviä ja oikeita. Kotimainen elintarviketuotanto, maa- ja metsätalous sekä alueellisen eriarvoisuuden vähentäminen ovat vaikeita kysymyksiä edelleen puhumattakaan unionin monisäikeisestä byrokratiasta.
Tähän saakka hallitukset ja EU-parlamentin jäsenet ovat saaneet kohtuullista ymmärrystä Suomen vaatimuksille. Lähiviikkoina äänestäjät ratkaisevat uudet päättäjät valitessaan Suomen edustajat parlamenttiin.
Ei ole yhdentekevää, miten äänestää tulevissa parlamentin vaaleissa. Pohjoisen äänen pitää kuulua parlamentissa.
Puolueväki valmistautuu samanaikaisesti Jyväskylän puoluekokoukseen, jossa se voi myös muistella 30 vuoden takaisia kiihkeitä hetkiä ja kaiketi todeta jäsenyyden olleen Suomelle sittenkin oikea valinta.
Suomi on vapaa ja itsenäinen maa.