Eläkeläisillä ei ole puolenpitäjää
Melkein kaikista tulee eläkeläisiä, ja eläkejärjestelmästä tulee iän myötä kiinnostava. Suomen työeläkejärjestelmä on osoittanut kestävyytensä, sen varallisuus on noussut vuosikymmenten aikana, muhkeaan jopa 250 miljardiin euroon.
Toisaalta samanaikaisesti leikattu indeksi on köyhdyttänyt vanhimpia eläkeläisiä niin, että kaksikymmentä vuotta on alentanut 60 prosentin eläkkeen 40 prosenttiin.
Tämä heikennys alkoi Lipposen hallituksen toimesta ja sitä pahensi Vanhasen hallitus eläkeverolla, joka on työn veroa ankarampaa. Nyt sitten Orpo/Purra lisäsi tuota korotettua veroa vielä lisää.
Puolitoista miljoonaa äänioikeutettua eläkeläistä on on ihmeissään, ovatko kaikki puolueet Suomessa hylänneet työnsä tehneet veteraanit.
On mielenkiintoista seurata, vahveneeko nukkuvien puolueen rivit petettyjen eläkeläisten reagoidessa hylkimiseen. Eläkeläisten oma puolue on aikanaan sinnitellyt ja se muuttui Senioripuolueeksi, mutta ei sekään onnistunut saamaan kansanedustajia.
Se olisi taannut toiminnan taloudelliset edellytykset puoluetuen avulla. Kunnanvaltuustoihin sen sijaan ylti muutama. Sittemmin puolue painui unholaan odottelemaan uusia vakavia heikennyksiä.
Terveysasiat on vanhoille tärkeitä ja niiden kehitys on pysähtynyt. Parhaillaan koekäytössä oleva sote-malli näyttää kohtelevan kaltoin vanhoja sulkemalla perinteisiä hoitopaikkoja – pelätään jopa perustuslain vastaista heitteille jättöä, puhutaan ikäsyrjinnästä.
Hyvinvointi-Suomen äänioikeutettu vanhojen kansanosa on kuin ”koulukiusattu”. On ymmärrettävää, että se jollain tapaa reagoi.
Kansalaisten tietotaso ja kommunikaatiovälineet kehittyvät kaiken aikaa hyvän koulutusjärjestelmän ansiosta. Se tulee näkymään myös eläkepolitiikassa, joka on nyt epäreilu eläkeläisen kannalta.
Eläkejärjestöt ovat vanhojen puolueiden ohjauksessa eivätkä siksi ole kykeneviä eläkeläisten puolenpitoon. Sosiaalisessa mediassa ovat eläkeläiset väläytelleet oman puolueen mahdollisuutta uudelleen, ja nyt somen avulla. Alustoja on, ja uudet virkeät eläkeläiset niitä käyttävät.
Esko Järvenpää
eläkeläinen
Jämsä
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/