Näkökulma: Poliittinen ilmapuntari värähti hävittäjäkeskustelussa – eikä se ole huono asia
Suomen kaikkien aikojen suurinta asekauppaa, ikääntyvien Hornet-hävittäjien korvaamista, nyhdetään puolustushallinnon uumenista poliittiseen päivänvaloon.
Pari viikkoa sitten asialla olivat suomalaiset rauhanjärjestöt, jotka järjestivät hävittäjähankinnasta kriittisen seminaarin.
Ylen maanantaina uutisoimassa kyselyssä hävittäjähankinnan lykkääminen oli kansalaisten keskuudessa suosituin keino valtion talouden tasapainottamiseksi koronakriisin jälkeen.
Vastaajista 57 prosenttia oli valmis hävittäjäkaupan lykkäämiseen, hieman harvempi luopuisi oppivelvollisuuden pidentämisestä.
Yle kysyi asiasta myös muutamilta eduskuntaryhmien puheenjohtajilta. SDP:n Antti Lindtman piti tärkeänä, että yhdessä linjattu suorituskyky saadaan niin halvalla kuin mahdollista. Toisin sanoen hintalapullakin on merkitystä.
Keskustan Antti Kurvinen ei ollut valmis lykkäämään hanketta eikä tinkimään myöskään hävittäjien lukumäärästä. Perussuomalaisten Ville Tavio jätti puolueensa kannan vielä auki.
Sen sijaan vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki lausui suoraan julki sen, joka on muhinut taustalla jo pitkään: vasemmistoliiton mielestä hankintaa voidaan lykätä ja kokoluokkaa miettiä alaspäin.
Meteli olisi luonnollisesti monin verroin kovempaa, jos laitavasemmisto olisi tällä hetkellä oppositiossa. Sama pätee vihreisiin, jotka myös kipuilevat asiassa.
Vasemmistoliitto tuskin päästää asiaa hallituksessa läpi aivan noin vain. Puolueen kannattajakunta ei sitä koronakriisin synkentämässä tilanteessa hyväksyisi.
Vasemmistoliitto on kuitenkin hallitusohjelmassa sitoutunut Hornet-hävittäjien suorituskyvyn täysimääräiseen korvaamiseen, ja irtiotto tietäisi käytännössä lähtöä hallituksesta.
Osaa puolueen kansanedustajista harannee vastaan joka tapauksessa. On jokseenkin mahdotonta kuvitella, että vaikkapa turkulainen toisen polven kansanedustaja Johannes Yrttiaho suostuisi antamaan tukensa Trumpin Amerikasta tehtävälle hävittäjähankinnalle – jos sellainen tilanne eteen tulisi.
Pieni laitavasemmistolainen ”rauhanoppositio” ei tietenkään laajan konsensuksen hävittäjähankintaa kaada. Sillä voi olla kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kauppa toteutetaan.
Vielä kylmän sodan aikana hävittäjähankinnat olivat umpipoliittisia. Hornet-hankinnassa politiikan ei enää annettu vaikuttaa päätökseen, mikä oli iso ja dramaattinen muutos entiseen.
Entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin (r.) kertoman mukaan hävittäjäpäätös päätettiin tietoisesti pitää vain pienen piirin tiedossa ja julkisuudelta piilossa.
Keskellä syvää lamaa kansanedustajia ei haluttu päästää debatoimaan asiasta, jotta koko hanke ei vaarantuisi.
Rehn on myöntänyt itsekin, että kyseessä oli ruma temppu, kun osa ministereistäkin pidettiin pimennossa. Ex-puolustusministeri sanoo muistelmissaan kyllä tiedostaneensa, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla.
Silti näin meneteltiin. Myös pitkin meneillään olevaa hävittäjähanketta ilmassa on ollut henkeä, että poliitikkojen pitäisi pitää nytkin suunsa kiinni ja antaa asiantuntijoiden hoitaa hommansa.
Julkisten kannanottojen on väitetty milloin vaarantavan koko hankkeen ja Suomen puolustuksen, milloin heikentävän Suomen neuvotteluasetelmia. Tukahduttamisstrategiaa hävittäjäkeskusteluun tarjosi muun muassa edellinen puolustusministeri Jussi Niinistö (ps./sin.)
Tässä vaiheessa on jo hyvä ihan varmuuden vuoksi huomauttaa, että Suomen pitäisi olla avoin länsimainen demokratia, eikä mikään banaanitasavalta.
On totta, että maallikko ei voi arvioida nykyaikaisten hävittäjien teknisiä ominaisuuksia eikä koneiden sopivuutta ilmavoimien tulevaisuuden toimintamalleihin juuri mitenkään. Sen voivat tehdä vain sotilassalaisuuksiin vihityt asiantuntijat.
Silti hävittäjien suorituskyvyn puntarointiakaan ei kannata pitää minään yksiniittisenä Tekniikan Maailman vertailutestinä, jossa muilla kuin testivoittajalla voi heittää vesilintua. Yhden tähden peränpitäjää ei ehkä kannata ostaa, mutta ainakin muilta kärkisijoilta voi hyvinkin löytyä sopivampi ja viisaampi vaihtoehto.
Uuden hävittäjäkaluston hankintaa ei ole mikään pakko hoitaa enemmän tai vähemmän kansanvallalle kintaalla viitaten, kuten Hornetien hankinnassa 1990-luvun alussa tehtiin.
Avoin keskustelu ei ole pahitteeksi ainakaan jättikaupan taloudellisista ja poliittisista näkökulmista: esimerkiksi huoltokustannuksista, tarvittavasta määrästä, mahdollisista muista vaihtoehdoista, hankintamaasta, koneiden elinkaaresta ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä.
Ja jos jollakulla on jo selkeä näkemys siitä, mikä kone pitäisi ostaa, kaikin mokomin rohkeasti kaapista ulos vain.
Koska päätös tehdään jo ensi vuonna, keskustelun aika alkaa olla nyt.
