Keskustan ryhtiliike voi pelastaa hallituksen Kataisen sixpackin kohtalolta – luottamuksen jälleenrakennuksessa riittää silti työtä
Kuilun partaalla käynyt pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus teki sen sittenkin. Jo viikon kestäneestä puoliväliriihestä tuli ulos joukko, joka haluaa jatkaa kieltämättä kuoppaista hallitustaivaltaan vielä yhdessä.
Ratkaisuun pääsy alkoi häämöttää keskiviikkoaamuna, kun mediaan putkahteli tietoa pääministeri Marinin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon lähentymisestä.
Hallituksen porstuasta jo takkejaan hakemassa olleen keskustan ryhmäkokouksessa paine oli laskenut merkittävästi.
Kokouksen päätyttyä Saarikko ja ryhmäpuheenjohtaja Antti Kurvinen saattoivatkin jo viestiä, että kriisi on ohi, vaikka neuvoteltavaa vielä onkin.
Sovun yksityiskohdat selviävät myöhemmin, mutta mitä ilmeisimmin kehyksiin palaamisesta, työllisyystoimista ja turvealan tukemisestakin on saavutettu kaikkia tyydyttävä kompromissi.
Hallituksen kaatuminen puoliväliriiheen olisi ajanut maan poliittiseen sekasortoon tilanteessa, jossa koronakriisi olisi hoidettava loppuun, EU:n elpymisrahastolle saatava eduskunnan kuittaus ja sote-uudistus vietävä päätyyn asti.
Kun elinkelpoista hallitusvaihtoehtoa ei ollut näköpiirissä, syksyllä olisi luultavasti ajauduttu uusiin eduskuntavaaleihin. Kylmät realiteetit varmasti voitelivat ratkaisuun, mutta pelkkää poliittista teatteria puoliväliriihi ei missään nimessä ollut.
Keskusta käytti koko poliittisen pääomansa ja vääntövoimansa tehdäkseen selväksi sen, että se ei hyväksy tuhlailua ja haluaa hillitä valtion menoja ja velkaantumista jo tällä hallituskaudella.
Puheenjohtaja Saarikon sanoiksi kepulaistamana kyse on ”talonpoikaisesta taloudenpidosta”, jollaisen takana puolue on seissyt iät ja ajat. Sellaiselle kyllä löytyy aina keskustan kentältä sataprosenttinen tuki.
Keskustan silmätikkuna on pitkin matkaa ollut Marinin suojissa SDP:ssä päätään nostanut uusvasemmistolainen talouspolitiikka, jonka lippua on heilutellut varsinkin puolueen varapuheenjohtaja Matias Mäkynen.
Mäkynen on kyseenalaistanut valtiovarainministeriön auktoriteetin tavalla, joka on saanut keskustan hermostumaan. Uusvasemmiston on nähty rakentavan velanotosta uutta kultaista vasikkaa.
Keskustassa ja muuallakin porvarillisessa leirissä budjettikehyksiä on pidetty puolestaan kuin Mooseksen kivitauluina. Kehysmenettelyn rapauttaminen olisi niiden mielestä tuhoisaa varsinkin koronakriisin vääristämässä tilanteessa, jossa velkamiljardeja on totuttu heittelemään kuin hernepusseja.
Jos ei puolivälikriisi ollut teatteria, niin suurta draamaa kumminkin.
Kieltämättä keskusta on tehnyt kriisissä myös identiteettipolitiikkaa leimaamalla hallituksen vasemmistovoimia vastuuttomiksi tuhlailijoiksi ja esiintymällä itse vahvan valtiontalouden takuumiehenä.
Keskusta paineisti puoliväliriihtä jo hyvän aikaa etukäteen. Narratiivia kädet taskuissa kehysriiheen kävelevistä hallituskumppaneista ja pelkkään koronan hoitoon keskittyneestä pääministeristä oli välillä ilma sakeana. Riihen kriisiytyminen nähdyllä tavalla kielii siitä, ettei kuva ehkä ollut aivan väärä.
Teatteripuheille keskusta antoi itsekin pontta kuumentamalla neuvotteluja poikkeuksellisella tavalla julkisuuden kautta jo ennen riihtä ja sen aikanakin. Melko kovaa retoriikkaa ja kehonkieltäkin käytettiin, jopa aivan avoimesti.
Ilmeisesti keskustassa myös nähtiin puoliväliriihen kriisiyttäminen myös viimeiseksi keinoksi vastata opposition trollaukseen, jossa keskustaa on leimattu koko vaalikauden ajan vihervasemmistolaisen politiikan pönkkäpuolueeksi.
Tarina on mennyt ihon alle, ja siihen on alettu keskustassa murheellisia kannatuslukuja katsellessa uskoa jo itsekin.
Kurvinen sanoikin kriisin kireimpinä tunteina jo suoraan, mistä kenkä puristaa: hallituksen pitäisi näyttää olevansa keskustavasemmistolainen punamultahallitus, ”eikä mikään valtavan vasemmistolainen tai vihervasemmistolainen hallitus”.
Säätytalon uskonpuhdistuksen jälkeen Marinin hallituksella on taivalta jäljellä vielä kaksi vuotta.
Puoliväliriihen tapahtumat jättävät hallitusyhteistyöhön omat jälkensä ja puolueiden välinen luottamus ei ainakaan hetkeen taida olla kaksisissa kantimissa. Jos hallitusohjelma halutaan viedä maaliin asti, jatkuvasta nahistelusta pitäisi kuitenkin päästä eroon.
Parhaiten hallituksen ilmapiiriä voi kohentaa se, jos keskusta kokee löytäneensä puolivälikriisissä jälleen oman identiteettinsä ja itsetuntonsa ja alkaa sitä kautta viihtyä porukassa paremmin. Se voi tosin edellyttää myös kannatuksen kohenemista pohjalukemista.
Kannustimena rivien kokoamiseen voisi toimia vaikkapa kymmenen vuotta sitten kootun pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) sixpack-hallituksen ankea taival ja surkea loppu. Sellaiselta keskustan ryhtiliike voi hallituksen nyt pelastaa, jos hallituspuolueilla tahtoa on.
Samalla kaikkien hallituspuolueiden voi olla hyvä pitää mielessä ryhmäpuheenjohtaja Kurvisen kriisin keskellä Iltalehdelle lausuma viisaus: ”Huonoin päivä hallituksessa on parempi kuin paras päivä oppositiossa. ”
Ainakin takavuosien keskustalaista tahtopolitiikkaa haikailleet saivat sitä nyt Säätytalolta koko rahalla iltalypsyjä myöten – ja vielä vanhoina mummon markkoina.
Voi olla, että jo kesäkuun kuntavaaleissa ehkä nähdään jotain merkkejä siitä, miten vahvasta valuutasta on kyse – tai sitten ei. Joka tapauksessa puoliväliriihestä lähti nyt omille kannattajille ja vähän muillekin vahva viesti, jonka voisi muotoilla esimerkiksi näin:
Vanha kunnon kepu ei ole kadonnut mihinkään, eikä sen selkäranka ole vasemmistoyhteistyössä nitkahtanut. Puolue on myös valmis puolustamaan omia arvojaan ja sitä, minkä maalle parhaaksi näkee vaikka viimeiselle rajalle asti.