Säilytetään liikkumatilamme
Keskustelussa oleva ns. Nato-optio määritettiin ensimmäisen hallitukseni (punamultahallitus) antamassa vuoden 2004 UTP-selonteossa näin: ”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden. Yhteistyön kautta saavutetulla yhteensopivuudella varmistetaan, ettei mahdolliselle liittymiselle muodostu käytännön esteitä.”
Vielä edellisvuotena 2003 neuvotellussa hallitusohjelmassa tätä ei ollut eikä edellisessä vuoden 2001 selonteossa. Tämän jälkeen sama on toistettu nykyhetkeen asti.
Ainoa poikkeus oli vuosien 2011–15 hallitus, jonka ohjelmassa oli etukäteen linjattu, että hallituksen aikana Suomi ei hae jäsenyyttä. Siinä rikottiin omatoimisesti sekä liikkumatilan ylläpitämisen että reaaliaikaisen tarkastelun idea. Sipilän hallitus palautti linjan alkuperäiseksi ja se on voimassa nytkin.
Tämän kirjoitan kommenttina myös Ilkka-lehden pääkirjoitukseen muutama päivä sitten. Se ryttäsi, että ”Keskusta on pahiten hukassa turvallisuuspolitiikassa” ja esitti, että ”Nato-optiolla huijaaminen on viimeinkin hyvä lopettaa. Joko jäsenyyttä haetaan tai sitten ei haeta.”
Pääkirjoituksen ajattelutapa tuntui olevan, että jos jäsenyyttä ei nyt haeta, niin samalla luopuisimme omasta liikkumatilastamme riippumatta siitä, mitä reaaliajassa kansainvälisessä turvallisuusympäristössä tapahtuu. Tällaiseen joko-tai -ajatteluun pienen maan ei kannata ajautua.
Voimassaolevat eduskunnan laajalla yhteisymmärryksellä hyväksymät selonteot ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja puolustuksemme kehittämisestä ovat aivan tuoreet. Niissä on todettu, että sodan mahdollisuutta Euroopassa ei voi poissulkea – taustana tietysti Ukrainan kriisi ja Krimin valtaus vuonna 2014. Tästä huolimatta eduskunnassa ei tehty esityksiä jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Naton kanssa.
Reaaliaikaisen tarkastelun tuominen viime viikkojen kehitykseen on välttämätöntä. Suomen kannattaa harjoittaa nyt tiivistä kansainvälistä yhteydenpitoa.
Ukrainan kriisi vaatii diplomaattisen ratkaisun, jossa ei voi olla sisällä etupiiriajattelua. Samalla on hyvä valmistautua EU:n sisällä vastatoimiin, mikäli Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Näihin kuuluisivat erityisesti voimakkaat talouspakotteet.
Valtiovarainministerinä ollessani toivoin hallituksen neuvottelussa, että mikäli tällaiseen tilanteeseen joudutaan, sisältyisi EU:n päätökseen myös selkeä solidaarisuuspäätös, jolla EU:n sisällä pakotteista ja vastapakotteista johtuvia taloudellisia tappioita tasataan toisin kuin vuonna 2014 tapahtui.
Reaaliaikaiseen tarkasteluun kuuluu myös sen arvion esittäminen, pitäisikö Suomen nyt hakea Naton jäsenyyttä. Mielestäni sellaisen aika ja hetki ei ole nyt ja puolueemme puheenjohtaja Saarikko ja ryhmän johtaja Pylväs ovat tämän saman sanoneet. Eikä tasavallan presidentilläkään ole ollut tähän uutta linjausta.
Tämän sanominen ei tarkoita muuta ennakointia tulevaisuuteen kuin, että jatkossakin otamme kantaa reraaliaikaisesti. Tämä säilyttää liikkumatilamme.
Suomelle tulee vähitellen täyteen sata vuotta rauhan aikaa. Ruotsilla on jo tallessa yli 200 rauhan vuotta. Kuulumme molemmat maailman hyvinvoivimpien ja vakaimpien yhteiskuntien joukkoon.
Suomen ja Ruotsin ratkaisuilla on ollut ja on aivan keskeinen rooli siinä, millainen vakaus Pohjois-Euroopassa vallitsee. Merkitystä on sillä, missä kulkee toisiaan vastavoimina pitävien sotilasliiton ja Venäjän pääraja. Venäjänkin kannattaa ottaa tämä huomioon omassa politiikassaan. Sen toiminta vaikuttaa omaan reaaliaikaiseen harkintaamme.
Kansalaismielipide saattaa jo nyt olla liikkuvassa tilassa ja joka puolueessa käytään tätä samaa pohdintaa. Jokainen maa pyrkii ensisijassa miettimään asioita omien kansalaistensa ja suvereniteettinsa näkökulmasta, mutta koettaa siinä samalla ymmärtää toisen tuntemia uhka- tai viholliskuvia.
Suomi on panostanut paljon EU:n toimintakyvyn vahvistamiseen. Odotuksemme on, että EU kehittyy turvallisuuskysymyksissa aste asteelta. Taloudellisissa kysymyksissä keskinäinen solidaarisuus ja yhteistyökyky on lisääntynyt (toimet finanssikriisissä, valtioiden velkakriisiissä ja nyt koronan aiheuttamassa talouskriisissä).
Samoin kyky huolehtia rajaturvallisuudesta on parantunut ja yhteistyö maahanmuuttokriisien ennaltaehkäisemiseksi on edennyt (sopimus Turkin kanssa, vaikuttaminen Valko-Venäjän toimintaan). Ilmastonmuutokseen vastaamisessa unionilla on toimintakykyä ja myös halua. Kaikissa kriiseissä toimintakykyyn vaikuttaa ratkaisevasti halu ja tahto.
Onneksi sotilaallisen kriisin tilannetta ei ole tarvinnut kokea. Useinhan EU on kehittynyt kriisien syntymisen kautta. Palautan mieliin sen unohdetun artiklan unionimme perussopimuksesta, jossa todetaan, että EU voi siityä yhteiseen puolustukseen Eurooppa-neuvoston päätöksellä. Sen monet ovat ajatelleet olevan horisontin takana oleva kaukotavoite yhteisine armeijoineen. Artikla antaa kuitenkin juridisen pohjan myös kriisiin vastaamiseen.
Itse olen aina ajatellut, että jos yhteisöämme uhkaisi sotilaallinen kriisi, niin todennäköisesti tilanne olisi sellainen, että Nato-maat tekisivät omia päätöksiään, mutta myös EU:n huippukokous olisi välittömästi koolla ja tämä artikla olisi pöydällä. Yleensä historian sodissa koalitioita on syntynyt tilanteen sanelemalla tavalla.
Tällaisen toivottavasti täysin teoreettisen tilanteen varalta onkin tärkeää se, että EU-maiden ja myös ulkopuolisten maiden kesken harjoitetaan sotilaallista yhteistyötä, joka luo käytännön edellytyksiä ja yhteistyökykyä siltä varalta, että yhteistyötä joskus tarvitaan.
Samalla tämä yhteistyö synnyttää halua ja tahtoa toimia yhdessä ja madaltaa kynnystä tehdä poliittisia päätöksiä. Saattaa olla niin, että presidentti Niinistön usein esittämään kysymykseen siitä, onko EU:lla turvatakuita, vastaus saataisiin mahdollisessa kriisissä.
Miksi aikanaan pääministerinä ja puolueen puheenjohtajana toimin vaihtaaksemme Suomesta ulospäin näkyvän kuvan liittoutumattomuudesta liikkumatilamme korostamiseen? Henkisen tuen tälle antoi Paasikiven ja Kekkosen pitkä linja, joka tähtäsi kuitenkin kaikessa olennaisessa nousuun sodan jälkeisen rotkon pohjalta ja liikkumatilamme palauttamiseen.
Ahon ja Lipposen kausilla oli jo linjattu selkeitä askelia erityisesti kriisinhallinnassa sotilaallisen yhteistyön lisäämiseen. Samoin Naton teknisten standardien omaksumiseen. Näkymä oli mielestäni selvä – tulemme lisäämään sotilaallista yhteistyötä ja harjoittelua muiden kanssa tavalla, joka edellyttää myös uutta tapaa ilmaista asemamme.
Olin myös Suomen edustaja EU:n perussopimusta uudistavassa HVK:ssa, jossa avattiin tietä puolustusyhteistyön lisäämiselle. Liittoutumattomuus-käsitteestä luovuimme sitten johdonmukaisesti toisen hallitukseni (yhdessä kokoomuksen kanssa) selonteossa, johon kirjasimme esityksestäni asemamme kuvauksena, että olemme sotilasliittoon kuulumaton.
Tätä ilmaisua käytetään hieman eri variaatioina nykyäänkin. Se mahdollistaa hyvinkin tiiviin puolustustusyhteistyön (mm. Ruotsin kanssa, kehittyvän yhteistyön USA:n kanssa jne.) ilman pohdintaa ”liittoutumattomuudesta”.
Vaikka Venäjä juuri nyt haastaa etupiiri- tai heidän näkökulmastaan välivyöhykeajattelulla, kannattaa mielestäni meidän reagoida tilanteeseen harkitusti. Kun kriisin keskiö on nyt tilanne Ukrainassa – on parasta että kriisi ensisijassa myös ratkaistaan siihen liittyen.
Matti Vanhanen
ulkoasiainvaliokunnan jäsen (kesk)