Hoitajapula on totisinta totta

Mielipide

Kansalaisten perustuslain mukainen oikeus hoitoon on vaarantunut. Terveysasemia, sairaaloiden osastoja ja kokonaisia vanhuspalveluyksiköitä suljetaan, leikkauksia siirretään ja aikoja perutaan.

Tulevana kesänä sote-alan työpaikoilla on ennennäkemätön pula koulutetuista sosiaali- ja terveydenhuollon sijaisista.

Suomen sote-järjestelmän heikko kantokyky näkyi pandemiassa. Laajoja rajoituksia muuhun yhteiskuntaan tarvittiin osaksi sen takia, että sote-alaa on aliresurssoitu vuosia ja sen kantokyky pandemian kaltaisessa terveyskriisissä oli riittämätön. Sitä ei voi kuitenkaan vahvistaa, jos henkilöstöä ei ole saatavilla.

Tilanne on ollut jo pitkään huolestuttava. Mm. Euroopan komissio on jo aiemmin suosittanut Suomea puuttumaan alan henkilöstöpulaan ja varmistamaan järjestelmän kantokykyä.

Tässä vakavassa maailmantilanteessa hyvinvointiyhteiskunnan ydintoiminnot, kuten toimiva terveydenhuolto, korostuu entisestään. Se on osa kokonaisturvallisuutta, joka tulisi toimia ongelmitta kriisienkin keskellä.

Hoitajapula on karu myös lukujen valossa.

Työ- ja elinkeinoministeriön niin sanottujen pula-ammattien kärjessä ovat sairaanhoitajat ja lähihoitajat. Väestön ikääntyminen lisää hoitohenkilöstön tarvetta.

Pelkästään vanhuspalveluihin arvioidaan tarvittavan 30 000 työntekijää lisää tällä vuosikymmenellä. Lisäksi on korvattava lähivuosina eläkkeelle siirtyvä hoitohenkilöstö, joita on Kevan tilastojen mukaan yli 30 000.

Tulevaisuus näyttää vieläkin pelottavammalta, kun hoitoalan koulutuksiin ei enää hakeuduta entisessä määrin. Alan vetovoima on kadonnut ja se tulee korjata.

Olemme tottuneet olemaan maailman kärkikaartia monessa asiassa onnellisuudesta alkaen.

Mutta yhdessä vertailussa Suomi ei pärjää.  Me käytämme sosiaali- ja terveydenhuoltoon miljardeja vähemmän rahaa kuin Ruotsi, Norja ja Tanska.

OECD:n mukaan Suomi käytti vuonna 2020 sosiaali- ja terveydenhuoltoon 9,6 % bruttokansantuotteestaan, kun Ruotsi käytti 11,4 %.

Yhden prosenttiyksikön ero merkitsee rahassa noin 2,5 miljardia euroa.

Hoitajapulan ja sote-palveluiden on annettu ajautua tähän pisteeseen vuosien kuristamisella ja säästöillä.

Tilanteen korjaaminen maksaa eikä sitä kannata kauhistella.

Tosiasia on, että kansalaisten oikeus hoitoon ei toteudu ja järjestelmä horjuu pahasti.

Se mihin Suomella ei ole varaa, on menettää hoitajat. Ydinkysymys on Suomen alhainen panostus sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Jos Suomi käyttäisi saman osuuden kuin Ruotsi OECD-vertailussa, Suomen tulisi lisätä 4,2 miljardia sote-sektorille.

Hoitajajärjestöt julkistivat helmikuussa sote-alan pelastusohjelman, joka turvaa naisvaltaisen hoitoalan veto- ja pitovoiman.

Pelastusohjelman sisältö lienee monelle jo tuttu julkisuudesta. Ja kuten tiedämme, prosessi on tässä kohtaa vielä kesken. Sopimus syntyy aikanaan, viimeistään siinä kohtaa, kun siirrymme hyvinvointialueelle, jolloin valtiovalta tulee vastaamaan sote-alan kustannuksista.

Huono sopimus lisäisi entisestään hoitajien pakoa muille aloille, eikä se ole meidän kenenkään etu!

Palkkauksen parantamisen sanotaan olevan työmarkkina-asia erityisesti poliitikkojen mielestä.

Mutta yhtä lailla se on valtiovallan ja päättäjien asia. Se on myös jokaisen kansalaisen asia, joka elämänsä aikana tarvitsee sote-palveluita eli meidän kaikkien asia.

Paula Sihto, Seinäjoki, aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen

Tehyn valtuuston 1. varapuheenjohtaja

työsuojeluvaltuutettu / osastonhoitaja

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen