"Älä ammu, ne ovat omia"
Viimeistä viedään ja tarkoitan tällä nyt ensisijaisesti näitä taakse jääneitä joulunpyhiä. On ollut aikaa katsella noita ”hömppälehtien” artikkeleita ja osittain itse asioihinkin liittyviä kommentteja, jotka tosin eivät paljon päivänvaloa kestä.
Helpottaahan se tietenkin itse kommentoijaa itseään, kun saa puhkua ja puhista oikein sydämensä kyllyydestä, mutta useimmiten nämä kommentit ovat pelkkää ”maanparannusainetta”.
Mennäkseni itse asiaan, joka mieltäni nyt painaa ja on painanut jo pidemmän aikaa – aina Anneli Jäätteenmäen puheenjohtajuus- ja pääministeriys kaudesta lähtien.
Miksi keskustalaiset aina ”puukottavat” omiaan eivätkä asetu puolustamaan johtajiaan, vaikka useimmiten syyt ja tarkoitushakuisen painostamisen alkujuonteet olisi varsin helppo osoittaa käynnistetyn jonkun muun tahon toimesta?
Viimeisin puoluetta repivä tapahtuma oli puoluekokous, kun puolue-eliitti ja jopa eräs ulkopuolinen poliittinen puolue halusi syrjäyttää jatkohalukkuutensa ilmoittaneen keskustan istuvan puheenjohtajan.
Ei oltu käyty yksiäkään vaaleja Katri Kulmunin johdolla, mutta heikkoon puoluekannatukseen vetoamalla saatiin tehtyä historiaa ja hyvä puheenjohtaja ”heitettyä yli laidan”.
Onko kannatus nyt ampaissut nousuun? Eipä ole?
Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta mielestäni keskustassa ei ole varaa yhteenkään ”hetken huumassa” tehtyyn operaatioon, joka tavalla tai toisella repii jäsenkentän uskoa ja luottamusta puolueen sisäiseen johtamiseen ja aitoon keskustalaiseen maan tapaan hoitaa yhteisiä asioitamme.
Kun viitsii tutkia vähän pidemmältä ajalta Suomen historiaa huomaa melko pian , että ”kovaa peliä” tämä hyvinvointivaltion aikaan saaminen on ollut aina sotavuosista lähtien, jopa vielä aikaisemminkin.
Ei se ollut helppoa Urho Kekkosenkaan aikana ja silloinkin ”omat koirat purivat” aina, kuin siihen vain oli mahdollisuus. Muista vastustajista puhumattakaan. Kekkonen vain oli niin ”kova luu”, että häneen ei kaikkien heikoimpien hampaat pystynyt
Nyt on pakko sanoa eräs asia, vaikka tähän tiettyyn ”piipertäjäjoukkoon” en haluaisi koskea pitkällä seipäälläkään, mutta katsokaa miten kauan vihreä ministeri voi temppuilla virassaan, kun hänellä on omiensa tuki takanaan?
Olisiko Suomen Keskustalla jotakin opittavaa tuosta vihreiden yhteishengestä?
Se olkoon sitten se ainoa hyvä, mitä tuosta joukosta löytyy.
Keskustaa on nyt nöyryytetty tarpeeksi, jopa liikaakin tämän nykyisen vihervasemmistolaisen hallituksen toimesta. Etenkin vihreät ovat muodostuneet ”maanvaivaksi” keskustan näkökulmasta katsottuna.
Ulkoministeri Pekka Haaviston lainrikkomukset ja sisäministeri Maria Ohisalon ulostulot ovat sitä luokkaa, että keskustan ei niitä pidä hyväksyä saatikka osoittaa tukeaan moisille lainrikkomuksille.
Hallitusta ei missään nimessä pidä nyt hajottaa, mutta vihreiden taival tuossa hallituksessa on loppuun taputeltu. Ulkoministeri Haaviston on viipymättä väistyttävä ja sisäministeri Ohisalonkin toimet on tarkoin tutkittava.
Pääministeri Sanna Marin on myös saattanut oman arvovaltansa hyvin kyseenalaiseen tilaan, kun on julkisesti ilmoittanut hyväksyvänsä Haaviston toimet.
Viime kädessä pääministeri vastaa koko hallituksen linjasta ja tekemisistä, joten eipä hyvältä näytä kauniin ja suositun Marininkaan kannalta katsottuna.
Keskustan ei tule hyväksyä tällaista sekoilua, joten ministeri Annika Saarikonkin on nyt keskityttävä muuhunkin, kuin hyvien suhteiden ylläpitämiseen, jotka nekin ovat tärkeitä, mutta nyt puhutaan jo koko keskustapuolueen uskottavuudesta.
Pelkät puhumiset eivät nyt riitä, eikä iltapäivälehdissä julkaistut pitkät selittelyt siitä, miksi näin ja näin on nyt toimittu.
Keskustaa pidetään aivan huu haa -puolueena kyseisten lehtien artikkeleissa ja etenkin niiden yhteydessä julkaistuissa kommenteissa. Kuten alussa sanoin, ne kommentithan ovat sitä itseään, mutta kun niitä jatkuvasti toistetaan ja toistetaan, ihmisten mielipiteisiin niillä on vaikutusta.
Mistähän niitä ääniä ja kannatusta sitten ”kalastellaan”? Sieltä ihmisten parista tietenkin. Vaikka nyt ei näytä kovinkaan lupaavalta, niin ryhtiliike valtakunnan politiikassa voi vielä saada ihmeitä aikaan.
Tähän ihmeeseen luottaen ja hyvään vaalityöhön kannustaen. Ei laske keskustan aurinko vieläkään.
Matti Luoma