Mitä hyödymme EU:sta?
Viime päivinä on keskusteltu paljon EU:n monivuotisesta budjetista sekä perustetusta elpymisvälineestä, jolla pyritään saamaan eurooppalainen kilpailukyky jälleen jaloilleen.
Julkisessa keskustelussa on esiintynyt paljon epäselvää ja harhaankin johtavaa tietoa ja spekulaatiota. Myöskään ratkaisun mittakaavaa ei ole suhteutettu siihen, mitä 30 vuotta maksuaikaan tarkoittaa.
Ensinnäkin on hyvä ymmärtää miksi ja mistä lähtökohdista olemme aikanaan Euroopan unioniin liittyneet.
Pienenä vientivetoisena valtiona olemme saaneet unionilta yhteiset sisämarkkinat, jotka ovat edesauttaneet yritystemme kehitystä. Toimivien sisämarkkinoiden avulla olemme tehneet työpaikkoja ja edistäneet bruttokansantuotteen kasvua luoden näin vaurautta kaikkialle Suomeen. Tätä arvoa on vaikea edes määritellä euroina.
Toisekseen Euroopan unioni on meille myös turvallisuuspoliittinen yhteisö, joka on omalta osaltaan tuonut poliittista vakautta maailmassa, jossa suurvaltapoliittinen voimapolitiikka on taas nostanut päätään.
Olemme aina olleet unionin nettomaksajia.
Maksamme siis Euroopan unioniin hieman enemmän kuin sieltä saamme takaisin. Tämä perustuu puhtaasti maamme bruttokansantuotetasoon. Tätä kautta jäsenvaltioiden elintasoeroja on vähennetty.
Tämä on lisännyt unionin kilpailukykyä maailmanlaajuisesti ja sitä kautta vaikuttanut positiivisesti myös meidän kansalliseen hyvinvointiin ja kilpailukykyyn.
Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä huomioida, että vertailtaessa muita EU:n nettomaksajia, kuten esimerkiksi Ruotsia, Hollantia, Saksaa, Tanskaa ja Itävaltaa, maksamme unioniin kaikkein vähiten. Esimerkiksi naapurimaa Ruotsin maksuosuus on lähes kaksinkertainen.
Tämä pätee myös uuden rahoituskehyksen ja elpymisvälineen osalta.
Suomen maksuosuus näistä on pienin nettomaksajien joukossa, jopa pienempi kuin Ranskan. Suomi siis pystyy muita tehokkaammin hyödyntämään EU:n ohjelmia. Niin myös nyt.
Suomi siis pystyy muita tehokkaammin hyödyntämään EU:n ohjelmia. Niin myös nyt.
EU:ssa yhteenlaskettu julkisen talouden alijäämä suhteessa BKT:hen on kasvanut tänä vuonna 8,5 prosenttiin. Vuonna 2019 se oli 0,6 prosenttia.
EU:n talouteen kohdistuva häiriö on symmetrinen. Pandemia on levinnyt kaikkiin maihin, ja näin ollen tarvitsemme myös yhteisiä elvyttäviä toimija.
Elpymisvälineestä ehdotetuilla toimenpiteillä tulee olemaan positiivisia vaikutuksia EU:n jäsenvaltioiden talouksiin. Elpymisrahoitus lisää kokonaiskysyntää ja taloudellista aktiviteettia vähintäänkin lyhyellä ajalla.
Toisaalta rahoituksen avulla pyritään säilyttämään sisämarkkinoiden eheys. Sanon suoraan tämän: kotimaisella elvytyksellä ja rahankäytöllä emme pysty voittamaan viennin romahduksesta johtuvia menetyksiä.
Tänä vuonna velkaannumme lähes 20 miljardilla eurolla ylläpitääksemme kotimaisia toimintoja, mutta viennin auttamiseksi tarvitsemme yhteistä eurooppalaista toimintaa.
Miksi Euroopan elpyminen on sitten Suomen etu?
Suomen hyvinvointi ja talouden kehitys täysin riippuvainen vientimme kehityksestä. Toukokuun 2020 aikana vientimme supistui 31 prosenttia ja esimerkiksi pelkästään Saksaan romahdus oli 50 prosenttia.
EU-jäsenvaltioiden osuus Suomen tavaraviennistä oli puolestaan vuonna 2019 lähes 60 prosenttia (38,5 miljardia). Saksa oli tärkein vientimaamme (14,6%) ja Ruotsi tuli heti toisena (10,3%).
Suomen viennin elpymisen näkökulmasta elpymisvälineen merkitys on keskeinen.
Taloudelliset vaikutukset meille kotimaahan ovat sitä voimakkaammat, mitä nopeammin ja paremmin Suomen vientimarkkinan pääalueet elpyvät. Esimerkiksi Saksan ja Ruotsin elpyminen vaikuttaa erittäin positiivisesti Suomen vientiin, kauppataseeseen ja vaihtotaseeseen. Ja varsinkin Saksan elpymiseen vaikuttaa se, mitä tapahtuu Italiassa.
Euroopan talous on yksi kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Elpymisvälineen kanssa samaan aikaan päätettiin Euroopan unionin monivuotisesta budjetista vuosille 2021–2027.
Neuvottelut ovat olleet pitkät ja ne pyörähtivät käyntiin jo pari vuotta sitten viime hallituskauden loppupuolella.
Keskustalle kaikkein tärkeintä on ollut puolustaa maatalouden ja aluekehityksen rahoitusta. Euroopan unionin budjetista 2/3 koostuu näiden sektoreiden rahoituksesta. Tämän vuoksi juuri nämä politiikan lohkot ovat keskeiset puhuttaessa siitä kokonaispotista, jonka Suomi EU:sta saa.
Ristivetoa matkalla on ollut paljon, niin kansallisesti kuin eurooppalaisissakin pöydissä. Kun nyt katsomme lopputulosta, voimme todeta, että olemme onnistuneet puolustamaan maaseutua ja alueita.
Maatalouden rahoitus tulee tulevalla 7-vuotiskaudella kasvamaan kuusi prosenttia. Potti kasvaa kuudenneksi eniten vertailtaessa muihin jäsenvaltioihin.
Aluekehityksen osalta saantomme niin ikään kasvaa ja onnistuimme ensimmäistä kertaa saamaan ylimääräisen sadan miljoonan euron lisärahoituksen Pohjois-ja Itä- Suomen harvaan asutuille alueille.
Harvaanasuttujen alueiden rahoitus on ollut meille läpi jäsenyyden tärkeä, mutta trendi on ollut rahoituskehyksestä toiseen laskeva. Paineita tähän oli nytkin, mutta lopputulema oli päinvastainen, rahoitus kasvoi.
Suhteellinen nettomaksuosuutemme pieneni myös hieman.
Kriitikoilta kysyn: Uskotteko tosiaan, että vaatimalla maksuhelpotuksia olisimme saaneet sitä kautta paljon puhuttua 500 miljoonaa maaseutuun ja aluekehitykseen ja lisäksi olisimme sen päälle saaneet tuon rahan kansalliseen budjettiin samaan tarkoitukseen?
Niille, jotka kritisoivat, että emme satsanneet tutkimukseen ja tuotekehitykseen sanon: Noita voidaan tukea myös kansallisista budjeteista eikä niitä rajoita EU:n lainsäädäntö niin paljoa kuin esimerkiksi maatalouspolitiikassa.
Joskus kuulee sanottavan, että rahan kierrättäminen EU:n kautta tulisi lopettaa ja siirtyä rahoittamaan maataloutta ja alueidemme elinvoimaa kansallisesta budjetista.
Tässä me kuitenkin häviäisimme. Maaseudun ja alueiden rahoitus sekä elinvoima riippuisi täysin hallitusten poliittisesta väristä. Ilman asian politisointia EU tuo kriteereihin perustuvan rahanjaollisen vakauden vuodesta toiseen.
Tällä neuvottelukierroksella ja osittain myös elpymistuen kautta nämä sektorit saivat edelleenkin vahvan ”oikeutuksen” ja vahvistuvat Euroopan unionissa.
Tästä meidän keskustalaisten pitää olla hyvin tyytyväisiä.
Ja lopuksi ”kohun” suhteellistamista.
Nettomaksuosuutemme elpymisestä on 30 vuodessa noin 3 miljardia euroa. 30 vuodessa vientimme Eurooppaan on toivottavasti 1 200 miljardia, kehitysapumme noin 30 miljardia ja nettimaksumme unionille muutoinkin noin 18 miljardia.
Pelkästään Maailmanpankille taidamme maksaa 30 vuodessa 1,8 miljardia. Siitäkään ei vastaavaa kohua ole kuulunut.
Vienti ratkaisee lähivuosienkin talouskehityksen. Jos Eurooppa elpyisi nopeasti ja saisimme edes yhden prosenttiyksikön ennustettua kasvua nopeamman BKT-kasvun, se toisi meille joka vuosi kansantuotteeseemme lisää noin 2,5 miljardia euroa.
Kolme miljardia jaettuna 30 vuodella on sata miljoonaa. Sekin on paljon rahaa, mutta ei kohtuuton panos ollaksemme mukana meille talouden ja turvallisuuden kannalta tärkeimmässä yhteistyökuviossamme.