Vanheneminen on taidetta
“Minulla on edelleen mielipide joka asiasta, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kaikki alkaa olla sanottu. Olen kuitenkin yhä valtavan utelias maailman suhteen. En ole vielä nähnyt aivan kaikkea.”
Näin kertoo kansanedustajanakin toiminut Jutta Zilliacus, 97, elämästään Kodin Kuvalehdessä. Haastattelu tuo esiin viisautta, tyyneyttä ja kiitollisuutta, jota pitkä ja rikas elämä tuo tullessaan.
Minua puhutteli tuo haastattelu. Ehkäpä siksi, että olen juuri elänyt elämässä taitekohtaa. Hektinen työ on muuttunut hitaammalla vaihteella käyväksi. Olen vaihtanut kotia pariinkin kertaan, puoliso on kuollut.
Entinen elämä on sananmukaisesti jäänyt taakse. Luopuminen on ollut vaikeaa. Etenkin omasta kodista, maatalosta, jota luulin ikuiseksi kehykseksi elämääni vuosikymmenten jälkeen.
“Kylläpä kaikki meni nopeasti”, toteaa Jutta Zilliacus. Samoin ajattelevat varmaankin vanhemmat lukijani.
Elämä pitkistä lapsuuskesistä elämän keskikaaren korkeuteen kului hitaasti. Vauhti kiihtyi työvuosien ja elämän suurissa kurveissa, 50- ja 60-vuotiaana. Sen jälkeen tuskin almanakkaa ehtii vaihtaa, kun vuosi on jo hurahtanut.
Meitä, jotka haraavat vielä elämän vanhemmalla puoliskolla, on paljon. Yli 65-vuotiaita on 1,3 miljoonaa. Luku kasvaa nopeasti ja on 2,1 miljoonaa vuonna 2070. Yli 80-vuotiaita on 320 000, ja ennuste vuodelle 2070 on 780 000.
Näkymä muuttaa yhteiskuntaa. Varsinkin kun tiedämme, että puolella suomalaisista on pitkäaikaissairaus tai -vamma, meillä on 450 000 diagnosoitua hoidossa olevaa diabeetikkoa ja joka kolmas sairastuu syöpään.
Mielenterveyden häiriö on 20 prosentilla aikuisista vuosittain, yli 53 prosenttia ennenaikaisista työkyvyttömyyseläkkeistä on mielenterveysperusteisia. Listaa voisi jatkaa.
Kun yhteiskunta vanhenee eli ikäihmisten määrä kasvaa, kaikki raihnaisuus tulee kaupan päällisiksi.
Tarjontaa on, mutta kysyntää pitäisi aktivoida.
Olin tekemässä ennen vaaleja opetus- ja kulttuuriministeriölle selvitystä liikunnan ja kulttuurin mahdollisuuksista hyvinvoinnin edistäjinä. Tutkittu fakta on, että niillä on hyvinvointivaikutuksia, mutta niihin ei ole panostettu siten, että “kaikki olisi otettu irti”.
Suomessa pyörii kulttuurin ympärillä 3,3 miljardin rahoitus ja liikunnan puolella 3,5 miljardia. Tarjontaa on, mutta kysyntää pitäisi aktivoida. Onneksi siihen on alustataloudella ja siihen liittyvällä teknologialla paljon annettavaa.
Liikkumattomuus kasvattaa ikääntyneiden laitos- ja kotihoidon, syrjäytymisen ja sosiaalietuuksien kustannuksia. Paljonko säästöt olisivatkaan, jos liikkumattomat saisivat “liikuntareseptin” ja moniammatillisen tuen; ohjauksen kulttuurin pariin yhteisöllisen tuen suojaan?
Koko vuoden aikana ympärivuorokautisten palvelujen piirissä on yli 100 000 henkilöä. Siitä voi laskea, että ehkäisevä työ on kannattavaa kaikilla mittareilla.
Ehdotimme, että liikunta- ja kulttuurireseptistä saisi sairausvakuutuksen tuen.
Näin ne hyvinvointikeskusten asiakasryhmät, vanhukset, vammaiset, työttömät, ylipainosta kärsivät, jotka tarvitsevat palveluja ja tukea, saisivat niitä varallisuuden estämättä.