Elämän lyhyydestä
Ystäväni, sivistynyt herrasmies, vanha työkaverini, tiedusteli minulta, olinko tutustunut Senecan teokseen Elämän lyhyydestä. No, en ollut. Häneen se oli tehnyt vaikutuksen.
Säntäsin kirjakauppaan. Saatavahan tuo oli. Viimeinen kappale Akateemisessa oli minun!
Seneca (4 eKr-65 jKr), roomalainen eliitin edustaja, joka eli Neron hovissa, opettajana, oli Jeesuksen aikalaisia, voi karkeasti ottaen sanoa. Kirjoitukset ovat siis 2000 vuotta vanhoja.
Vasta nyt on saatu suomennokset osaan teksteistä. Juhana Torkin, suomentajan esipuheen mukaan, Senecan kirjoitukset edustavat selfhelp-kirjallisuutta.
Ne antavat neuvoja siitä, miten elää parempaa elämää. Itselleni tuli tästä mieleen filosofi Esa Saarinen, aikamme Seneca, Saarinen myös on vuosikymmenet luennoinut, miten elää parempaa elämää.
Miten käyttää aika viisaasti? Aika on ihmisen arvokkain omaisuus.
”Ihmiset eivät salli kenenkään ottaa haltuun kiinteistöjään, ja jos tontin rajoista tulee vähäpätöisinkin kiista, he tarttuvat aseisiin ja kiviin. Mutta samalla he antavat toisten kaikessa rauhassa tunkeutua elämäänsä. Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Sitä pyydetään, niin kuin se ei olisi mitään. Sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään. Tuntuuko tutulta? Kiireisellä ihmisellä on kiire kaikkeen muuhun paitsi elämän elämiseen, eikä mikään asia olekaan yhtä vaikea oppia.”
Seneca myös sivaltaa niitä, joille ulkomuodon ylläpito, ”parturissa käynti” vie kohtuuttoman osan. Hänen mukaansa on kolme tapaa elää. Omistautuminen nautinnoille, omistautuminen mietiskelylle ja kolmanneksi toiminnalle. Toiminta tarkoitti vastuunkantoa valtion asioista. Kaikille poliitikoille helpottavaa!
On arvostettavaa välittää yhteiskunnasta ja sen päätöksenteosta. Senecan lukeminen sattui itselleni ajankohtaan, jossa olin jäämässä eläkkeelle.
Kirjassa on luku, jossa on puhe Senecan appiukolle, joka täytti 60-vuotta. Appi oli valtion korkea virkamies Roomassa, valtion viljavaraston johtaja.
Pohdinnassa oli tietysti, pitäisikö jäädä eläkkeelle vai pitää virasta vielä kiinni. Olisiko parempi downshiftata vai polkea vielä yhteiskunnan oravanpyörää.
Syntymäpäiväpuhe laajenee filosofiseksi pohdinnaksi. ”Elämä jakautuu kolmeen osaan: siihen mikä on mennyt, siihen mikä on, ja siihen mikä on tulossa. Näistä se mikä on, on lyhyt; se mikä on tulossa, on epävarmaa, se mikä on mennyt, on varmaa.
Menneeseen kohtalo on menettänyt valtansa, sitä ei voi enää palauttaa kenenkään hallintaan. ja juuri se kiireisiltä ihmisiltä karkaa; heillä ei ole nimittäin aikaa muistella menneitä, ja jos olisikin, heistä on epämiellyttävää muistella katumusta herättäviä asioita.”
Ihmiset miettivät, miten turhaan järjestivät elämäänsä sellaista, mistä eivät koskaan päässeet nauttimaan ja kuinka heidän kaikki vaivannäkönsä oli valunut hukkaan. Mikään ei ole muuttunut muutaman vuosituhannen aikana. Juuri näin on tänäänkin.
Politiikassa usein mietitään myös eettisiä kysymyksiä, vaikkeivat joka päivä huulilla olisikaan. Maailman menoa katsellessa, kysymyksemme on, miksi pahoja asioita tapahtuu? Miksi niitä tapahtuu myös hyville? Miksi elämä ei näytä kohtelevan ihmisiä oikeudenmukaisesti?
Miten tämä on mahdollista jos kerran jumalat johtavat maailmaa? Miksi he sallivat tämän kaiken, pohtii Seneca.
Nerosta tuli historian suurimpiin kuuluva julmuri. Asemasta Neron korkeimpana neuvonantajana tuli, suomentaja Juhana Torkin mukaan, Senecalle kultainen häkki, josta hän ei päässyt enää ulos. Hän kuoli oman käden kautta.
Vastauksia myös kirjailija antaa. Kohtalo haluaa painivastustuksekseen parhaimmat yksilöt – samaan tapaan kuin gladiaattori haluaa otella vahvoja vastustajia, ei pelkureita vastaan.
Siksi kohtalo läimii etenkin ihmisistä parhaita. Koettelemuksissa ihminen voi näyttää, mistä hänet on tehty. Kohtalon iskuissa ei Senecan mukaan ole mitään hävettävää. Seneca oli onnistunut keisari Neron opettajana – ainakin aluksi.
Kun Neron piti allekirjoittaa kuolemantuomio, hän totesi ”voi, kunpa en osaisi kirjoittaa”. Kun Senaatti halusi lausua hänelle kiitokset, hän totesi ”kun sen tuonnempana ansaitsen”.
Myöhemmin tapahtui jotakin, mikä vei kaikki pieleen. Nerosta tuli historian suurimpiin kuuluva julmuri. Asemasta Neron korkeimpana neuvonantajana tuli, suomentaja Juhana Torkin mukaan, Senecalle kultainen häkki, josta hän ei päässyt enää ulos. Hän kuoli oman käden kautta.
Miksi valitsin juuri Senecan aiheekseni lehteen? Kirjan olisi kuluttava jokaisen poliitikon kädessä.
”Jos kaikki kohtuuden yli menevä on haitallista, niin erityisen vaarallista on liiallinen menestys. Se sekoittaa aivot, luo mieleen pilvilinnoja ja vakavasti sumentaa käsityksen oikean ja väärän rajasta. Miksi ei siis olisi parempi kestää jatkuvaa epäonnea hyveeseen tukeutuen, kuin joutua rajattoman ja kohtuuttoman menestyksen raunioittamaksi? Lempeämpi on kuolla nälkään kuin haljeta liiasta syömisestä. Mutta Jumalat vaativat suurempaa ponnistelua niiltä, joihin liittyy enemmän odotuksia.”