Liukkailla jäillä
Pohjois-Savon käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan Suomen suurinta salametsästysrikosta, jossa on syytettynä kaikkiaan 31 miestä. Heidän epäillään olleen mukana laajassa ja järjestelmällisessä salametsästyksessä vuosina 2019–2023 Lapinlahden seudulla. ”Herraseurueen” lahdattavaksi ovat kelvanneet niin sudet, ilvekset, ahma kuin rauhoitetut linnut, kuten haukat ja joutsenet.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa miesjoukon törkeistä metsästysrikoksista, luonnonsuojelurikoksista ja muista lain väärällä puolella touhuamisista, ja niin pitääkin. Rikos on rikos ja siitä kuuluu rangaistus.
Yleisradio oli keksinyt kysyä osalta Itä- ja Pohjois-Suomen kansanedustajilta, mitä mieltä he ovat asiasta. Vastaukset olivat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Toki kansanedustajat korostivat syytettyjen rikosoikeudellista vastuuta, mutta maan lakien säätäjiltä herui yllättävän paljon ymmärrystä miesjoukon puuhille. Kansanedustajat – tai ainakin osa – katsoivat asiakseen löytää hyviä selityksiä ja motiiveja rikoksille.
Nykyinen metsästyslainsäädäntö on hanurista. Kaatoluvista valitetaan liikaa. Suurpetopolitiikka ei ole kunnossa. Päättäjät, virkamiehet, Suomen riistakeskus ja poliisit ovat vääntäneet suurpetopolitiikan niin käsittämättömään solmuun, että se näkyy Lapinlahden tapauksen kaltaisena kansalaisten protestina.
Salametsästäjät kokevat, että yhteiskunta ei mahdollista heidän kulttuurista metsästysharrastustaan. Valtio ja yhteiskunta eriarvoistavat, mikä saa ihmisen ottamaan lain omiin käsiin. Susien määrä on naurettavaa pilkantekoa, susikanta pitää laskea rehellisesti.
Silläkin on rajansa, kuinka pontevasti voi myötäillä oman äänestäjäkuntansa aivoituksia ja toiveita.
Jutussa riitti mutta-lauseita ja epäilyksen varjon heittämistä niin viranomaisten kuin maan petopolitiikan päälle. Jos on ilkeä – ja niinhän minä halutessani olen – riveiltä ja niiden väleistä pystyi lukemaan myös suomalaiseen elämänmenoon kuuluvaa, tekoja ymmärtävää pojat on poikia -asennetta.
Esson baarin kulmapöydän lippalakkipäisille kylän viisaille moinen ehkä juuri ja juuri sopii, mutta kun seli–seli-miehet ja -nainen ovat kansanedustajia, ärtymys alkaa väkisinkin nousta. Silläkin on rajansa, kuinka pontevasti voi myötäillä oman äänestäjäkuntansa aivoituksia ja toiveita.
Minulle laki on niin kuin se luetaan. Länsimaiseen demokratiaan ja oikeuskäsitykseen nojaava yhteiskunta joutuu liukkaille jäille, jos lakien säätämisestä vastaavat kansanedustajat alkavat tulkita ja selitellä lakia ja sen rikkomista omista lähtökohdistaan ja vakavista rikoksista syytettyjen kannalta parhain päin. Tällainen toiminta on aina arveluttavaa, erityisen kyseenalaista se on poikkeuksellisen oikeudenkäynnin aikana.
Syystäkin voi kysyä, missä ja koska moinen oikeuden ottaminen omiin käsiin on lainsäätäjien mielestä ymmärrettävää. Lapinlahden seudulla kyse oli metsästys- ja luonnonsuojelurikoksista, joiden kohteena olivat eläimet. Mitä seuraavaksi, voiko kansanedustajien ymmärrys ulottua myös rikoksiin, jossa kohteena ovat maahanmuuttajat, seksuaaliset vähemmistöt, ympäristönsuojelijat, mielenosoittajat tai lakkoilevat työntekijät?
Minä en itse metsästä, mutta kuulun suomalaiseen enemmistöön, joka kannattaa laillista metsästystä, arvostaa metsästyskulttuuria ja lain pykälien mukaan toimivien metsästäjien tekemää arvokasta työtä.
Edellä mainittuun metsästäjien joukkoon – joka uskoakseni on enemmistö – leivättömän pöydän ääreen joutuneet Lapinlahden pyssysankarit eivät kuulu. He ovat epäiltynä useista rikoksista ja ansaitsevat niistä sellaisen rangaistuksen, jonka oikeuslaitos parhaaksi katsoo. Ja ilman turhaa selittelyä.