Indonesiassa hyökätty kirkkoihin – ainakin yhdeksän kuollut, kymmeniä haavoittuneita
Indonesiassa ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut ja kymmeniä haavoittunut perättäisissä pommi-iskuissa kirkkoihin. Haavoittuneiden joukossa on kaksi poliisia.
Kaikkiaan kolmeen kirkkoon tehtiin pommihyökkäys Indonesian toiseksi suurimmassa kaupungissa Surabayassa, Itä-Jaavan poliisi tiedottaa.
Räjähdykset tapahtuivat poliisin mukaan kymmenen minuutin sisällä toisistaan. Ensimmäinen räjähdys sattui puoli kahdeksalta aamulla paikallista aikaa.
Ensitietojen mukaan ainakin yksi räjähdyksistä aiheutui itsemurhaiskusta. Poliisi on nimennyt katolisen Santa Marian kirkon itsemurhaiskun kohteeksi joutuneeksi kirkoksi.
Mikään taho ei toistaiseksi ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi.
Muslimienemmistöisessä Indonesiassa asuu runsaasti paitsi kristittyjä myös hinduja ja buddhalaisia.
Äärijärjestöt ovat lisänneet iskuja vähemmistöuskontoja vastaan Indonesiassa viime vuosina ja vähemmistöuskontoihin kohdistuva vihamielisyys on herättänyt maassa aiempaa enemmän huolta.
Viimeksi helmikuussa Indonesian poliisi pysäytti ampumalla miehen, joka hyökkäsi sunnuntaimessun aikaan kirkkoon miekalla aseistautuneena. Hyökkääjä haavoittui. Hän ehti haavoittaa neljää ihmistä.
Helmikuun hyökkäyksestä epäiltyä on kuvailtu radikaali-islamistiksi, joka olisi tahtonut taistelemaan äärijärjestö Isisin riveihin Syyriaan.