Asukkaat pakenevat tulivuorta Filippiineillä, mutta turistit parveilevat töllistelemään

Filippiineillä tuhannet ihmiset ovat paenneet Mayon-tulivuorta, jonka on pelätty purkautuvan lähipäivinä. Avustustyöntekijät kertoivat keskiviikkona, että yli 56 000 ihmistä on paennut kodeistaan.

Tulivuoresta on vuotanut laavaa, lentänyt kiviä ja tuprahdellut valtavia tuhkapilviä. Maanantaina evakuointialuetta laajennettiin yhdeksään kilometriin, kun tiedemiehet varoittivat isosta purkauksesta.

Evakuoidut, joista suurin osa on maanviljelijöitä, sinnittelevät ahtaissa väistötiloissa kuten kouluissa.

Ennustettu purkaus on houkutellut alueelle turisteja muun muassa Yhdysvalloista, Euroopasta ja Etelä-Koreasta, paikalliset matkailuyrittäjät kertoivat.

– He haluavat nähdä sen lähempää, kertoi vastaanottovirkailija Nics Ortonio neljän tähden hotellista Legazpin kaupungista tulivuoren juurelta.