Kun meiltä viedään metsät ja niihin kätkeytyneet muistot
Tämä päivä riistää meiltä muistot, kun jääkauden aikaisia kallioita räjäytetään ja metsiä kaadetaan rakentamisen tieltä. Tämä päivä saa aikaan ahdistuneita ja synkkiin ajatuksiin vaipuneita ihmisiä, kun mieltämme tervehdyttävä luonto hävitetään ympäriltämme.
Meitä kuitenkin kehoitetaan menemään luontoon – se virkistää ja kohottaa mieltä. Meitä kehoitetaan keräämään marjat ja sienet metsästä. Metsässä olemisen tärkeyttä korostetaan tämän tästä. Ja mikä tärkeintä, metsät ovat keuhkomme ja monien metsäneläinten koti.
En koskaan unohda lapsuuteni metsää, kun etsin sieltä turvaa ja lohtua. Metsän puut eivät pettäneet minua koskaan! Kävelin nyt aikuisena tuossa metsässä uudestaan – ja kuinka se olikaan muuttunut! Metsässä oli vahva, moneen kertaan kävelty polku: ihmiset olivat löytäneet sen saman reitin, jota lapsenakin kuljin. Lapsuudessani polkua ei vain metsässä ollut. Kuljin silloin tiheiden puskien ja kuusikoiden läpi.
Satuin nyt myöhemmin metsässä kulkiessani kuulemaan eräältä samoilijalta, että osaa metsästä ollaan kaatamassa ja sinne rakennettaisiin taloja. Se tunne, kun sen kuulin, oli niin musertava etten osaa sitä sanoiksi pukea. Kun osa muistoistani oltaisiin ottamassa minulta väkivalloin pois! Kuin lapsuudessani koettu turvallisuuden tunne olisi saanut kovan kolauksen. Kuin osaa minusta oltaisiin rikkomassa lopullisesti. Vereslihalle.
Minne on kadonnut luonnon arvostus? Ymmärrys siitä, että ilman luontoa emme voi elää, emme hengittää, emmekä luoda pysyviä muistoja, joista ammennamme voimaa aikuisuuteen.
Vaikka nyt kaadettavien puiden tilalle istutettaisiin uusia puita, kestää vuosikymmeniä, että ne kasvavat täyteen mittaansa. Metsien merkitys kyllä ymmärretään, mutta miksi niitä tuhotaan?
Birgitta Wulf