Inflaatio kiihtyy – bensan ja dieselin hinnat lähestyvät jo vuoden 2022 energiakriisin huippulukemia
Kuluttajahinnat nousivat syyskuussa 2,5 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Eniten inflaatiota kiihdytti 95-bensiinin, dieselin ja lämmitysöljyjen kuluttajahintojen nousu.
Yksityisajoneuvojen polttoaineet kallistuivat syyskuussa keskimäärin noin 33 prosenttia viime vuoden syyskuusta. Elokuusta hinnat nousivat noin seitsemän prosenttia.
Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan hintoja nostaa Iranin sota. Kokonaisuudessaan se ei ole Ohlsbomin mukaan kuitenkaan vaikuttanut suomalaisten maksamiin hintoihin niin voimakkaasti kuin ennakkoon pelättiin, vaan vaikutus on toistaiseksi näkynyt lähinnä huoltoasemilla.
Polttoaineiden hinnat kuitenkin lähestyvät jo vuoden 2022 energiakriisin huippulukemia.
– Mitä pidempään sota Persianlahdella jatkuu ja öljyn tarjontahäiriö pitkittyy, sitä laajemmalle hintojen nousu leviää, sanoo Ohlsbom analyysissaan.
Lähi-idässä levottomuudet ovat kiihtyneet Jemenissä ja Saudi-Arabiassa, jonne Jemenin huthit ovat iskeneet toistuvasti. Iran taas on iskenyt tankkereihin Hormuzinsalmella, ja öljyn hinta on pysynyt korkeana.
Euroopassa myös maakaasun hinta on noussut tämän vuoden huippuihin, toteaa Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich aamukatsauksessaan.
Polttoaineiden lisäksi sota nostaa lannoitteiden hintoja, mikä näkyy Ohlsbomin mukaan viimeistään ensi vuonna myös ruokakaupan hyllyillä.
Ruoan hinta nousi syyskuussa 1,9 prosenttia vuoden takaisesta.
– Hintojen nousu näkyy kuluttajien arjessa nopeasti erityisesti silloin, kun välttämättömien menojen kuten lämmityksen, liikkumisen ja ruoan kustannukset kasvavat, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen tiedotteessa.
Säiden kylmetessä etenkin lämmityksen kulut voivat iskeä kuluttajiin.
– Lämmitysöljy oli syyskuussa erityisen kallista. Se oli peräti 64,6 prosenttia kalliimpaa vuoden takaiseen verrattuna, Nieminen sanoo.
Sen sijaan sähkön hinta oli syyskuussa neljä prosenttia halvempi kuin edellisvuonna samaan aikaan. Sähkön hinta on kuitenkin nousussa kuukausitasolla vertailtuna.