Zelenskyi vaati kaupankäynnin rajoittamista Venäjän kanssa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi esitti puheessaan YK:n yleiskokoukselle, että Venäjän kykyä käydä sotaa pitää saada heikennettyä.
Ukrainan johtaja toi keskiviikkona esiin myös painokkaasti, että sota on saatava loppumaan ja että sen jatkamisen puolesta on vain yksi mies.
– Kun Venäjä saa tuloja kaupankäynnistä, se saa samalla lisää aikaa käydä sotaa. Siksi me vaadimme, että kaupankäyntiä rajoitetaan Venäjän kanssa.
Zelenskyi totesi, että Venäjän-vastaiset pakotteet, tukipaketit Ukrainalle ja yhteinen asetuotanto – niillä on merkitystä ja ne vahvistavat Ukrainaa.
Zelenskyin mukaan presidentti Vladimir Putinin Venäjä haluaa jatkuvasti lisää eikä tyydy vain osiin Ukrainasta.
Zelenskyin mukaan Venäjällä on vaatimuksia Moldovaa kohtaan, se on jatkuvasti aggressiivinen Puolaa ja Baltian maita kohtaan, eikä se kunnioita maiden itsenäistä asemaa eteläisessä Kaukasiassa tai Keski-Aasiassa.
– Mitä pidempään Putin pystyy jatkamaan sotaansa, sitä enemmän hän jättää pahuutta jälkeensä maailmaan.
Zelenskyi syytti Venäjää siitä, että se käyttää taistelijoita 47 maasta. Hän mainitsi esimerkkeinä muun muassa Pohjois-Korean, Nepalin, Ghanan ja Intian.
– Putin etsii jatkuvasti tahoja, jotka voivat auttaa häntä tappamaan lisää ihmisiä ja valloittamaan lisää maata sen sijaan, että hän lopettaisi sodan ja tyytyisi johtamaan omaa maataan.
Zelenskyin mukaan Venäjä on menettänyt tämän vuoden tammi–elokuussa Ukrainan taistelukentillä lähes 250 000 sotilasta. Osa on kuollut, osa vakavasti haavoittunut.
– Se on hulluutta, mutta se vain jatkuu.
Zelenskyi otti kantaa myös droonisodankäyntiin. Hän toi esille Ukrainan liittolaistensa kanssa solmimia lennokkiteknologian sopimuksia.
– Teemme jo yhteistyötä Persianlahden maiden, Etelä-Kaukasian maiden ja eri puolilla Eurooppaa sijaitsevien kumppaneidemme kanssa. Tänään (keskiviikkona) allekirjoitin Suomen kanssa merkittävän lennokkeja koskevan sopimuksen, hän sanoi.
Zelenskyi lisäsi allekirjoittaneensa Australian kanssa turvallisuussopimuksen, joka sisältää myös lennokkiyhteistyötä. Vastaavantyyppinen sopimus on työn alla myös Kanadan kanssa.
Presidentti toi esille myös edessä olevan talven ankaruuden. Ukraina on valmistautunut iskemään Venäjän energiainfrastruktuuriin, mutta toisaalta maa varautuu myös Venäjän toimiin.
– Ukrainalaiset ymmärtävät, että tästä talvesta voi tulla meille hyvin ankara, joten meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä talvesta tuskallinen myös Venäjälle.