Lukijalta: Sunnuntailisät ovat oikeudenmukainen korvaus poikkeuksellisesta työajasta
Suomen Yrittäjät ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK ovat esittäneet sunnuntailisistä luopumista. Toteutuessaan ehdotus heikentäisi merkittävästi naisvaltaisen ja matalapalkkaisen hoitoalan työntekijöiden toimeentuloa sekä alan veto- ja pitovoimaa ja siten palveluiden saatavuutta tulevina vuosina. Ehdotus on jälleen yksi ehdotus heikentää työntekijöiden asemaa.
Sunnuntailisistä luopumista perustellaan sillä, että se edistäisi työllisyyttä ja talouskasvua. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan tue tätä väitettä merkittävässä määrin, kuten esimerkiksi tutkimuslaitos Laboren johtava tutkija Merja Kauhanen arvioi asiaa Helsingin Sanomissa (28.6.).
Sunnuntaityön korvaukselle on edelleen selkeä peruste: se maksetaan poikkeuksellisesta, epämukavasta työajasta, joka vaikuttaa työntekijän muuhun elämään, työkykyyn, palautumiseen ja kuormitukseen. Esimerkiksi hoitoalan palkkauksessa sunnuntailisä on yksi osa kokonaisuutta, jota pitäisi tarkastella uudestaan, jos sunnuntailisistä luovuttaisiin.
Sunnuntaityötä tehdään erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kaupan alalla eli aloilla, joilla palkkataso on jo valmiiksi matala. Näillä aloilla vuorotyölisät ovat usein olennainen osa kokonaisansiota. Monille työntekijöille sunnuntailisät ovat välttämätön osa toimeentuloa ja osalle myös syy hakeutua hoitoalalle.
Sunnuntailisien poistolla voisi olla myös laajempia taloudellisia seurauksia. Heikompi ostovoima vähentää kotimaista kulutusta ja juuri kotimaista kulutusta Suomen talous tarvitsee kasvaakseen. Pahimmillaan lisien leikkaus lisäisi myös tarvetta sosiaalietuuksille.
Sote-sektorin näkökulmasta sunnuntailisien leikkaaminen olisi erityisen haitallista. Ala kärsii jo valmiiksi työvoimapulasta, ja veto- sekä pitovoiman vahvistaminen on keskeinen haaste. Palkkauksen heikentäminen vaikeuttaisi tilannetta entisestään. On vaikea nähdä, miten työn houkuttelevuutta voidaan lisätä samaan aikaan, jos sen korvauksia leikataan.
Ratkaisu Suomen talouden ongelmiin ei löydy heikentämällä pienituloisten asemaa. Tarvitsemme toimia, jotka vahvistavat työllisyyttä kestävällä tavalla, tukevat ostovoimaa ja lisäävät luottamusta tulevaisuuteen.
Päivi Inberg
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/