Kaikkonen: Helsinki Garden -päätöksen asiakirjat julkaistava
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa täyden selvyyden Helsinki Garden -hankkeen valmistelusta ja päätöksenteosta.
Kaikkonen vaatiikin Orpon hallitusta julkaisemaan hankkeen valtiontukea koskevat päätöksentekoon liittyvät asiakirjat viipymättä.
Hallitus on päättänyt myöntää hankkeelle 35 miljoonan euron valtionavustuksen ja sen taustat ovat olleet esillä viime päivinä.
– On erikoista, että näin merkittävälle päätökselle ei näytä löytyvän äitiä eikä isää. Pääministereiltä tai muilta vastaavilta ministereiltä ei saa haastatteluja aiheesta. Asiaan liittyviä dokumentteja ei ole julkaistu, Kaikkonen toteaa tiedotteessa.
– Helsinki Gardenin ympärillä pyörivä sekoilu on saatava loppumaan. Avoimuus on paras keino poistaa epäilykset. Siksi olisi paikallaan, että hallitus julkistaisi välittömästi kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ja dokumentit. Täytyyhän hallituksen kehysriihen päätöksistä edes joku paperi löytyä.
Ei kai 35 miljoonaa voi tuosta vain löytyä yksittäiseen hallihankkeeseen, jos samaan aikaan koko maan kaikkiin muihin hankkeisiin on varattu yhteensä 15 miljoonaa euroa, Kaikkonen ihmettelee.
– Ja näihin kaikkiin muihin pitää olla asianmukaiset hakemukset. Suurten julkisten tukipäätösten on kestettävä päivänvalo.
– Luulisi, että hallituksesta löytyisi nyt edes yksi ministeri, joka osaisi tulla julkisuuteen kertomaan, että mikä homma, Kaikkonen sanoo.