Teollisuuden uusien tilausten arvo ja liikevaihto kasvoivat – "Odotukset ovat parantuneet"
Teollisuusyritysten uusien tilausten arvo ja liikevaihto ovat kasvaneet.
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli huhtikuussa 13,6 prosenttia vuoden takaista suurempi. Asiasta kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen mukaan myös teollisuuden liikevaihto on kasvanut vuoden 2026 huhtikuussa 6,7 prosenttia vuoden takaisista lukemista.
Liikevaihto kasvoi huhtikuussa eniten kaivostoiminnan ja louhinnan toimialalla. Myös kemianteollisuudessa liikevaihdon kasvu oli tuntuva.
Suomen Yrittäjien johtava ekonomisti Petri Malinen arvioi tiedotteessa, että kasvuluvut vahvistavat osaltaan kuvaa siitä että maan talous elpyy.
– Teollisuusyritysten odotukset ovat parantuneet, ja teollisuudessa seurataan tarkasti sitä, miten talouden vire kehittyy vallitsevassa myllerryksessä, Malinen sanoo.
Malisen mukaan teollisuuden elpymisen voidaan silti jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi jää lyhytaikaiseksi ja EU onnistuu pysyttelemään ulkona pahimmista kauppasodista.
Sen puolesta puhuu Malisen mielestä teollisuuden liikevaihdon selkeä kasvu huhtikuussa.