Keskustan Siponen: Ruuantuotannon omavaraisuus nostettava 100 prosenttiin
Keskustan varapuheenjohtajuutta tavoitteleva kansanedustaja Markku Siponen haluaa nostaa suomen ruuantuotannon omavaraisuuden nykyisestä noin 80 prosentista sataan prosenttiin.
Siposen mukaan ruuantuotanto on kytkettävä vahvasti osaksi maan muuta puolustusta ja huoltovarmuutta.
– On selvää, että kannattavia tiloja on tällä hetkellä liian vähän, jotta voisimme nostaa omavaraisuuttamme, Siponen näkee kannanotossaan.
Siposen mukaan käsittelyyn on otettava nyt myös kilpailulaki.
– Julkisissa ruokahankinnoissa ja suurkeittiöissä on nostettava kotimaisuusastetta, hän linjaa.
Siposen mukaan alkuvuoden raju kustannusten nousu on ajanut tilat ahtaalle, mikä vaikeuttaa investointeja ja sukupolvenvaihdoksia.
Siponen perustaisi maataloudelle uuden kasvurahaston, johon otettaisiin mallia startup-sektorilta ja puolustushankintojen rahoituksesta.
Siponen vauhdittaisi myös ruokavientiä maakuntavetoisella ja hajautetulla mallilla, mikä toisi tuottajille lisää myyntimahdollisuuksia.