Presidentti Stubb viime vuoden ylivoimaisesti näkyvin suomalainen maailmalla
Presidentti Alexander Stubb keräsi viime vuonna suomalaisista ylivoimaisesti eniten mainintoja kansainvälisessä mediassa, kertoo Suomen maakuvaa luotaava katsaus. Stubb mainittiin noin 123 000 kertaa, mikä on 75 000 kertaa edellisvuotta enemmän.
Viime vuoden uutisoinnissa Suomi siirtyi kansainvälisen median kuvauksissa aiempaa keskeisemmäksi toimijaksi Euroopan turvallisuutta koskevissa keskusteluissa. Kehitystä vauhditti Stubbin näkyvä diplomatia ja rooli Ukrainan tukijana.
Aivan erityistä huomiota tuotti Stubbin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssakäyminen. Stubb ja Trump esimerkiksi golfasivat Floridassa maaliskuussa.
Toiseksi eniten mainintoja keräsi pääministeri Petteri Orpo (kok.), johon viitattiin noin 20 000 kertaa. Kolmantena oli ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ja neljäntenä Suomen euroviisuedustaja Erika Vikman.
Katsauksessa nostetaan esiin myös silmienvenytyskuvien aiheuttama negatiivinen julkisuus joulukuussa.
– Potentiaaliselta tavoittavuudeltaan vuoden 2025 suurin uutinen Suomesta oli Miss Suomen ja yksittäisten kansanedustajien rasististen kuvien aiheuttama, lopulta pääministerin anteeksipyyntöön johtanut tapahtumaketju, sanotaan tiedotteessa.
Kuvat raportoitiin ympäri maailmaa, mutta suurinta näkyvyyttä ne saivat Etelä-Koreassa, Japanissa ja Kiinassa. Aihetta käsiteltiin uutisjutuissa verkossa, printissä ja myös television pääuutislähetyksissä.
Kaikkiaan Suomeen liittyvien uutisotsikoiden määrä väheni edellisvuodesta.
Suomen tai suomalaiset mainitsevia otsikko-osumia oli ulkomailla viime vuonna noin 240 000. Se on 60 000 osumaa edellisvuotta vähemmän, mutta kuitenkin medianäkyvyyden huippuvuotta 2022 edeltänyttä keskiarvoa enemmän.
Katsauksen julkaisi Suomen maakuvatyötä ohjaava Finland Promotion Board, jossa on mukana muun muassa ulkoministeriö. Katsauksessa yhdistetään kansainvälisiä maakuvatutkimuksia, mediaseurantaa ja Suomen ulkomaanedustustojen havaintoja.