Ilmailu | Suihkumoottorilla ryyditetty "kansanhävittäjä" oli epätoivoinen, mutta toimiva viritys – natsinuorison lennettäväksi siitä ei ollut
Vuonna 1944 natsi-Saksa oli jo pahoin helisemässä maan yläpuolelle vyöryvien liittoutuneiden pommikonelauttojen ja hävittäjäparvien kanssa.
Saksalaisilla oli kuitenkin käytössään uutta teknologiaa vastatakseen ongelmaan. Ensimmäiset Messerschmitt Me 262 -suihkuhävittäjät olivat tulleet käyttöön heinäkuussa 1944. Uusia ratkaisuja kaivattiin kuitenkin kipeästi.
Kenraali Adolf Gallandin johtama koulukunta katsoi, että liittoutuneiden massiiviseen hävittäjäinvaasioon oli vastattava ylivoimaisella teknologialla. ”Gallandilaiset” vaativat, että kaikki ponnistelut olisi suunnattava Me 262:n hävittäjäversion tuotannon lisäämiseen, vaikka se tarkoittaisi muiden lentokoneiden tuotannon vähentämistä.
Toinen koulukunta näki, että moottoreiltaan epäluotettavaksi osoittautuneen Me 262:n tuotannon lisääminen tarkoittaisi vain sitä, että iso osa koneista olisi koko ajan maassa odottamassa varaosia tai polttoainetta, joita ei ollut saatavilla.
Siksi parempana nähtiin rakentaa kokonaan uusi, niin halpa kone, että se voitaisiin vikaantuneena tai vaurioituneena vain romuttaa ja korvata suoraan kokoonpanolinjalta tulevalta uudella koneella. Ajatus ”kertakäyttöhävittäjästä” oli syntynyt.
Vaikka Galland ja useat muut Luftwaffen korkeat upseerit vastustivat uutta hävittäjäkonseptia, valtakunnanmarsalkka Hermann Göring ja varusteluministeri Albert Speer innostuivat ajatuksesta.
Lentokonevalmistajilta pyydettiin tarjoukset yksimoottorisesta suihkuhävittäjästä, jota voitaisiin tuottaa massoittain halvalla ja nopeasti.
Kansanhävittäjän (Volksjäger) piti perustua halpoihin ja yksinkertaisiin osiin, jotka oli valmistettu puusta ja muista ei-strategisista materiaaleista. Tärkeintä oli, että koneen pystyisivät kokoamaan vaikka ammattitaidottomat työntekijät, pakkotyövoima mukaan lukien.
Koneen voimanlähteeksi oli varattu yksi BMW 003 -suihkuturbiini, jota ei tarvittu Me 262:n tai Arado Ar 234 -suihkupommittajan valmistukseen. Volksjägerin piti olla helposti lennettävä. Ajatuksena oli, että jopa purjelentäjät tai opiskelijat pystyisivät lentämään sitä tehokkaasti taistelussa.
Tuotantoon valittiin lokakuussa 1944 Heinkelin suunnitelma, eikä toimeenpanossa aikailtu. Konetyypin sarjatuotannon aloittamiselle annettiin aikaa vain tammikuun alkuun 1945.
Koneen ensilento tapahtui 6. joulukuuta 1944. Ongelmia aiheutti kuitenkin kehno korvikeliima, joka osoittautui erittäin happamaksi ja puuosia haurastuttavaksi. Jo toisella koelennolla natsivirkailijoiden edessä liimaukset siivessä pettivät ja kone hajosi ilmassa. Lentäjä sai surmansa.
Koneeseen tehtiin joitain pieniä korjauksia, mutta suurempiin muutoksiin ei ollut aikaa vihollisen uhatessa Saksaa idästä ja lännestä. Vaikka kone suunniteltiin alun perin Hitler-nuorten lennettäväksi, se oli tarkoitukseen liian monimutkainen.
Koulutusta varten rakennettiin liitokoneversio, joita ei kuitenkaan juurikaan ehditty toimittaa ainoalle tarkoitusta varten perustetulle Hitlerjugend-yksikölle ennen sodan päättymistä.
Tulikasteensa He 162 sai huhtikuun 1945 puolivälissä. Vääpeli Günther Kirchner onnistui ampumaan alas RAF:n hävittäjän 19. huhtikuuta. Kirchner itse kuitenkin kuoli samana päivänä, kun RAF:n Hawker Tempest -hävittäjä ampui häneen koneensa alas Husumin yllä.
He 162 -hävittäjät saavuttivat vielä muitakin pudotuksia, mutta niillä lentänyt yksikkö menetti 13 konetta ja 10 lentäjää. Vain kaksi konetta ammuttiin alas, kun taas kymmenen menetystä johtui moottorien sammumisista ja rakenteellisista vioista.
Myös koneen vain 30 minuutin toiminta-aika aiheutti ongelmia, ja ainakin kaksi lentäjää kuoli yrittäessään pakkolaskua polttoaineen loputtua.
Vaikeuksista huolimatta joidenkin mielestä He 162:n ongelmat johtuivat ensisijaisesti kiireestä tuotantoon, eivätkä niinkään suunnitteluvioista. Kokenut saksalaislentäjä kutsui sitä ”ensiluokkaiseksi taistelukoneeksi”.
Koneeseen pääsi sodan päätyttyä tutustumaan myös kuuluisa brittiläinen koelentäjä Eric Brown, joka ehti urallaan lentää peräti 486:lla eri konetyypillä. Brownin mukaan kone oli tehokas asealusta ja pienikokoisena siihen olisi ollut vaikea osua. Sen ohjaimiin ei kuitenkaan voinut päästää alokkaita.
Brownin mukaan nopea saksalaishävittäjä olisi kiertänyt rinkiä silloisen brittien ensimmäisen suihkuhävittäjän Gloster Meteorin ympärillä. Se olisi ehkä voinut myös auttaa Luftwaffea palauttamaan ilmaherruuden Saksan yllä, mikäli kone olisi ehtinyt sotatoimiin aiemmin. Tulokset olisivat brittilentäjän mukaan saattaneet olla jopa sensaatiomaisia yhdessä Me 262 -koneiden kanssa.
Sodan jälkeen He 162 vaati vielä kaksi kuolonuhria. RAF:n luutnantti R.A. Marks menehtyi näytöslennolla 9. marraskuuta 1945 viitattuaan kintaalla varoituksille koneen peräsimen heikosta rakenteesta. Peräsin hajosi, ja kone syöksyi maahan. Marks ja yksi maassa ollut sotilas saivat surmansa.
Useita He 162 -koneita on taltioitu ilmailu- ja tekniikan museoihin eri puolille Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.