Historia | Natsirikollinen löytyi 40 vuotta sitten – onnistui välttämään tuomion
Toinen maailmansota päättyi Euroopassa toukokuussa 1945. Tässä yhteydessä voittajapuoli eli liittoutuneet vangitsi useita akselivaltojen ylimpiä johtajia sekä sotarikoksiin syyllistyneitä.
Toiset onnistuivat pakenemaan jopa vuosiksi ennen kuin jäivät kiinni. Tunnetuin myöhäinen korkean profiilin saksalaisnatsin kiinniotto oli SS-everstiluutnantti Adolf Eichmannin sieppaus Argentiinasta Israeliin vuonna 1960, jossa hänet kaksi vuotta myöhemmin teloitettiin.
Kaikki eivät jääneet kiinni. Tasan 40 vuotta sitten saatiin varmuus siitä, että yhtä pahimmista ei voitaisi koskaan saada vastaamaan teoistaan.
Saksaa johti Adolf Hitlerin kansallissosialistinen eli natsipuolue vuosina 1933–1945. Puolueen linjoihin kuului ajatus germaanisen tai arjalaisen ihmisrodun ylemmyydestä, mikä johti toisen maailmansodan aikana natsien suorittamiin kansanmurhiin.
Pahinta pohjasakkaa rotuhierarkiassa olivat juutalaiset, mutta natsit eliminoivat muitakin ihmisryhmiä omasta maastaan ja valloittamiltaan alueilta. Monet romanit, slaavit, seksuaalivähemmistöjen edustajat ja poliittiset vastustajat suljettiin keskitys- ja tuhoamisleireille. Mittakaavaltaan selvästi suurin kansanmurha kohdistui juutalaisiin, joita kuoli yli kuusi miljoonaa.
Leireillä olleilla ei ollut ihmisarvoa. Natsijohtajien silmissä kyse oli epätoivotusta aineksesta eroon pääsemisestä, mutta muualla natsihallinnossa nähtiin leireillä olevan muitakin mahdollisuuksia.
Josef Mengele oli lääkäri ja lääketieteen tohtori, joka oli väitöskirjassaan tutkinut ihmisrotujen leukoja. Nykyään näennäistieteeksi määritelty kallojenmittailu oli voimissaan vielä natsi-Saksassa, jossa haettiin todisteita rotujen erilaisuudesta.
Mengele toimi eri työtehtävissä rotuopin asiantuntijana. Ennen maailmansotaa hän työskenteli Saksan perinnöllisyystieteen, biologian ja rotupuhtauden laitoksessa ja siirtyi vuonna 1940 tai 1941 valloitettuun Puolaan Rotu- ja uudelleensijoitusvirastoon. Hän ehti toimia myös natsipuolueen sotilaallisten joukkojen eli SS:n Wiking-divisioonan lääkintätehtävissä. Wiking tunnetaan divisioonana, jossa palveli myös suomalainen pataljoona.
SS:ssä Mengele saavutti Hauptsturmführerin eli kapteenin arvon.
Mengelen uskotaan saaneen tietää vuoden 1942 tammikuussa lukkoonlyödystä niin kutsutusta lopullisesta ratkaisusta melko tuoreeltaan. Juutalaiskysymyksen lopullisella ratkaisulla päädyttiin tarkoittamaan Euroopan juutalaisväestön kansanmurhaa.
Tämä tarkoitti lääketieteen etiikan natsiversion kenties kiivaimman kannattajan päässä sitä, että hänellä voisi olla ilmaista ihmismateriaalia tutkimuksiaan varten. Koekaniineista ei tarvitsisi välittää, sillä he kuolisivat kuitenkin pian pois.
Vuoden 1942 aikana Mengele oli siirtynyt Rotu- ja uudelleensijoitusviraston palvelukseen pääkaupunki Berliiniin. Sieltä hän tiettävästi pyrki kaikin keinoin hankkimaan siirron Auschwitzin tuhoamisleirille, jossa voisi suorittaa kokeita leirin vangeille.
Sinnikäs yritys tuotti tulosta ja Mengele pääsi lääkäriksi leirille toukokuussa 1943. Siitä eteenpäin vuoden 1945 tammikuuhun asti Mengele hoiti sekä normaalia lääkärin työtä että suoritti julmia ihmiskokeita Auschwitzin vangeilla.
Lääkärien hierarkiassa Mengele oli korkealla, vaikkei ollutkaan johtava lääkäri. Hän vahvisti auktoriteettiaan muistuttamalla usein, että oli ollut pahoissa paikoissa itärintamalla SS-divisioonan lääkärinä.

Eritoten Mengelen kokeista muistetaan kaksoskokeet. Vaikka Mengelen tavoite oli luoda ylivertainen arjalainen rotu, hän katsoi, että tämän voi tehdä tutkimalla alempia rotuja.
Kaksosissa Mengeleä kiinnosti se, miten yhdestä raskaudesta saatiin useita lapsia, eli mahdollisimman monta ylivertaista arjalaista.
Eritoten kaksosparien erot kiinnostivat Mengeleä. Hän pyrki vertailemaan sitä, mitkä ylivertaisia ominaisuuksia kantaneen kaksosen ominaisuudet olivat hankittuja, mitkä perittyjä.
Kaksoslapsien reaktioita Mengele vertaili niin, että teki näille esimerkiksi tarpeettomia amputointeja, haavoitti näitä ja tulehdutti haavoja sekä ruiskutti lapsiin sairauksia. Kaksosia pakotettiin seksiin toisten kaksosten kanssa, jotta saataisiin selville, tuottivatko kaksoset kaksosia.
Mengele myös surmasi uhrejaan voidakseen tehdä ruumiinavauksia. Kaiken kaikkiaan hänen on arvioitu olevan syyllinen tuhansiin kuolemiin, joista ainakin 3000 uhria oli Mengelen tutkimista kaksospareista.
Mengele teki lukuisia muitakin kokeita välittämättä niiden julmuudesta. Hän uskoi toimivansa suuremman rodullisen hyvän eteen käyttämällä ”karjaansa”, lähinnä juutalaisia ja romaneja. Hänen toimintaansa on selitetty myös sillä, että Mengele nautti vallasta, jota pääsi käyttämään valitsemalla ihmisiä kuolemaan.
Toisen maailmansodan lopulla Mengele tajusi, että hänen henkensä olisi uhattuna, jos hän jäisi liittoutuneiden vangiksi.
Erityisesti hän pelkäsi Neuvostoliittoa ja pakeni sodan vielä jatkuessa keväällä 1945 länteen, jossa jäi Yhdysvaltojen vangiksi. Hänet päästettiin pian kuitenkin vapaaksi, sillä hänen nimensä ei tiedetty olleen etsittyjen sotarikollisten listalla. Sodan jälkeen hän piileskeli väärennetyillä papereilla renkinä maatilalla Baijerissa.
Piileskelyä kesti peräti vuoteen 1949. Tuolloin hän sai uudet väärät paperit, joiden turvin pakeni Etelä-Amerikkaan sukulaistensa avulla ja varoilla.

Mengele asettui Argentiinaan. Aluksi hän hankki vaatimatonta ansiota rakennustöillä, mutta tapasi pian muita Argentiinan saksalaisia, jotka auttoivat maanmiehensä takaisin yläluokkaisempaan elämäntyyliin.
Mengelen vaimo ja poika olivat jääneet Saksaan. Vaimolle myönnettiin avioero miehestään vuonna 1954. Argentiinassa Mengele meni uusiin naimisiin veljensä lesken kanssa vuonna 1958.
Saksalaispiirien kautta Mengele tutustui Argentiinassa muiden muassa Adolf Eichmanniin sekä eversti Hans-Ulrich Rudeliin, joka oli maailman menestynein taistelulentäjä. Rudel ei itse ollut sotarikollinen, mutta vakaumuksellinen natsi ja sotarikollisten auttaja, ja sellaisena hyödyllinen tuttava myös Mengelelle.
Mengele jätti Argentiinan sen jälkeen, kun Eichmann jäi kiinni. Hän asui ensin Paraguayssa, kunnes asettui Brasiliaan. Israelin tiedustelupalvelu Mossad jäljitti hänet Brasilian sademetsistä vuonna 1962, mutta koska Mengele ei ollut silloisen operaation pääkohde, häntä ei otettu kiinni, ja sitten kun katseet ehkä olisi kohdistettu Mengeleen, tämä oli jo paennut.
Noina vuosina halutuimmat jäljittämättömät natsirikolliset olivat Mengele sekä Hitleriä lähellä ollut puoluesihteeri Martin Bormann. Bormann tosin oli kuollut jo maailmansodan aikana, mutta tätä ei oltu vahvistettu vielä silloin. Esimerkiksi brittiläisessä natsirikollisista ja näiden jäljittäjistä kertoneessa Kessler-tv-sarjassa vuodelta 1981 Bormann oli kirjoitettu piileskelevien natsien hierarkiassa numero ykköseksi.
Myös Mengeleen viitattiin sarjassa. Hänenkään kuulumisistaan ei tiedetty vuonna 1981.
1970-luvun lopulla Mengele käytti salanimeä Wolfgang Gerhard ja asui Brasiliassa São Paulon lähellä.
Noina vuosina, vuonna 1977, Mengelen poika Rolf tuli tapaamaan isäänsä.
Isän kirjeenvaihdon yhteydessä antama ohje oli, että jos Rolfista tuntuisi, että joku seuraisi häntä, hän ei saisi tulla isänsä olinpaikkaan.
Mengele asui tuolloin itävaltalaisen pariskunnan vaatimattomassa talossa Sao Paulossa. Paikalle saapuessaan Rolf Mengele näki vastassa ”hauraan, pelokkaan olennon”. Isä-Mengele oli vain varjo entisestä.
Rolf kysyi isältään suoraan Auschwitzista. Vastaukseksi tuli pojan kertoman mukaan ylätason filosofista ja pseudotieteellistä retoriikkaa. Erityisen tarkasti vanhempi Mengele käsitteli evoluution esihistoriaa perustellessaan rasistisia kantojaan.
Rolf vietti isänsä kanssa 14 päivää ja oppi tästä paljon. Josef Mengele oli pojan mukaan henkisesti koko ajan varuillaan, puhui itsemurhan teosta ja oli mielialavaihteluiden vallassa.
Auschwitz-perustelut jatkuivat välillä. Mengele perusteli tekojaan siellä velvollisuudella, ja väitti jopa, että tuhoamisleirin kaksoset olivat hänelle ”elämänsä velkaa”, ja että hän itse ei ollut ”koskaan vahingoittanut ketään”. Hän totesi leirin vankien olleen valmiiksi kuoleman kielissä ja yrittäneensä pelastaa mahdollisimman monta.
– Nämä väitteet jättivät minut sanattomaksi. Yritin kertoa hänelle, että jo hänen Auschwitzissa olonsa oli asia, jota en voinut hyväksyä, Rolf kertoi myöhemmin.
– Valitettavasti jouduin toteamaan, ettei hän tulisi ikinä ilmaisemaan katumusta.
Isä ja poika jättivät jäähyväiset nopeasti ja muodollisesti.
– Yritetään tavata pian uudestaan, me kaikki (perhe), oli viimeinen lause, jonka Josef Mengele sanoi pojalleen.

Rolf kuitenkin tiesi, ettei tulisi näkemään isäänsä enää koskaan. Hänellä ei myöskään ollut halua luoda syvempää suhdetta isäänsä. Kuukausi vierailun jälkeen isä kirjoitti pojalleen kiitoskirjeen käynnistä.
– Nyt voin kuolla rauhassa, Mengele kirjoitti.
Pian Mengele kuolikin. Vuonna 1911 syntynyt Mengele hukkui uimarannalla 7. helmikuuta 1979 ollessaan 67-vuotias. Tästä ei kuitenkaan saatu julkisesti tietää ennen kuin vasta vuosia myöhemmin.
Mengele oli onnistunut pysymään piilossa ja pakenemaan etsijöitään loppuun asti. Hänen vaiheistaan osa on edelleen hämärän peitossa, hänen epäillään jopa jatkaneen ihmiskokeitaan Brasiliassa, mutta tästä ei ole varmuutta.
Tasan 40 vuotta sitten, 11. kesäkuuta 1985 Mengele löydettiin. Länsi-Saksan poliisi oli saanut vihjeitä Mengelen sukulaisia tunteneelta henkilöltä, hauta avattiin ja mainittuna päivämääränä brasilialainen oikeuslääkäri totesi ruumiin kuuluvan Josef Mengelelle. Vuonna 1992 Mengelen henkilöllisyys todistettiin vielä dna-analyysilla.
Mengele oli viimeisiä paossa olleita korkean profiilin natsirikollisia, joskaan ei viimeinen. Ranskassa terroria natsimiehityksen aikana harjoittanut Klaus Barbie otettiin kiinni vuonna 1983.
Lähteenä esim. The Jewish Cronicle (27.2.2020, englanniksi)