Stasilla oli 1980-luvulla tietolähde supon johtoportaassa ja Kekkosen sisäpiirissä, kertoo Suomen Sotilas
Itä-Saksan turvallisuuspoliisilla Stasilla oli 1980-luvulla tietolähde sekä suojelupoliisin (supo) johtoportaassa että presidentti Urho Kekkosen sisäpiirissä. Asiasta kertoo Suomen Sotilas -lehti.
Tiedot käyvät ilmi tiedusteluraporteista, jotka oli osoitettu Stasin johdolle ja jotka lehti on saanut haltuunsa Saksasta.
Raporttien mukaan supon päällikkö Seppo Tiitinen oli 1980-luvun alussa kehottanut supon työntekijöitä toimimaan aktiivisemmin ulkomaisten tiedustelupalveluiden työntekijöiden suuntaan ja tekemään selväksi, miten Suomessa sopi toimia ja miten ei.
Raportin mukaan tiedon oli kertonut Helsingissä ollut Stasin lähde, joka ainakin väitti toimineensa lähellä supon johtoa.
Kekkosen lähipiiristä taas oli välitetty vuonna 1981 Stasin johdolle tieto, miten presidentti oli suhtautunut puolueettoman Itävallan sosiaalidemokraattiseen liittokansleriin Bruno Kreiskyyn.