Analyysi: Mitä ihmettä poliisi tarkoitti?

Poliisi kehottaa soittamaan hätäkeskukseen, jos ulkomaalainen lähestyy. Poliisi toivottaa uusnatsien katupartiot tervetulleiksi. Poliisin mukaan naisten ahdistelu julkisella paikalla on Suomessa aivan uusi ilmiö.

Mitä kummaa, poliisi – mistä oikein puhutte ja miksi teette parhaanne menettääksenne oman uskottavuutenne?

Sosiaalinen media on päiviä kiehunut poliisin puheista maahanmuuttajiin tavalla tai toisella liittyvissä asioissa.

Ahdistelu ja seksuaalirikokset ovat niin vakavia asioita, että keskustelun ajautuminen sivuraiteille ärsyttää monia, aiheestakin. Itse ongelman sijasta puhutaan poliisin viestintätaidoista ja siitä, onko ongelmaa olemassakaan.

Kun kannat maahanmuutosta ja pakolaisista ovat valmiiksi kärjistyneet, viestintäkohukin jakaa kansaa kahteen leiriin. Toiset kummastelevat sanottua, toiset hämmästelevät kummastelijoita. Sananvalinnat karkaavat kauas painokelpoisesta.

Jos poliisin tarkoitus oli tasoitella keskustelua ja lisätä luottamusta, kumpikin pyrkimys kääntyi päälaelleen.

Kohukommenteissa poliisi törmäsi pulmaan, jonka kaikki ammattiviestijät tuntevat: vaikeinta on keskeneräisestä kertominen. Se onnistuu vain kertomalla kuulijoille, ettei kaikkea tiedetä. Että selvitämme vasta, mistä on kyse.

Jostain syystä tämä jäi sanomatta sekä katupartioita kommentoineelta poliisiylijohtajalta että uudenvuodenyön ahdistelutapauksista kertoneelta Helsingin poliisin apulaispäälliköltä.

Molemmat esittivät lausuntonsa kuten poliisi on tottunut lausunnot antamaan: vakaana auktoriteettina. Kuulijat alkoivat kysellä, tiesikö poliisi ollenkaan, mistä puhui.

Ainakin yksi läksy poliisissa on nyt opittu: yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on se, mikä jää sanomatta.

Mitään sanomattakaan some-aikana ei selviä, koska tyhjiöt täyttyvät silloin epäilyistä ja arvailuista, jopa tahallisista valeista. Siksi myös presidentti Sauli Niinistö patisti uudenvuodenpuheessaan viranomaisia avoimeen tiedottamiseen.

Presidentin lupaus ”se hillitsee tunnekuohuja ja leikkaa siivet rajuimmilta huhuilta” ei vielä tällä yrittämällä toteutunut.

Poliisi on kyllä tottunut viestimään, mutta harvoin yhtä poliittisesti latautuneista aiheista. Tavallisessa rikostutkinnassa poliisilla on myös useimpiin viranomaisiin verrattuna harvinaisen suuri valta päättää, mitä ja milloin siitä tiedottaa.

Toimittajat ovat tiedotuskohussa tentanneet poliisia samanlaisesta kompastelusta, jota usein liittyy myös uusien, epäselvien tilanteiden uutisointiin.

Kun tiedot esimerkiksi katupartioiden taustoista ovat epävarmoja, niistä ei voi sen enempää tiedottaa kuin uutisoidakaan. Monia termejä tai nimityksiä voi julkisesti käyttää vasta, kun siihen on selvät perusteet.

Sama ongelma toistuu kaikkien kiistanalaisten aiheiden uutisoinnissa. Kiertoilmauksien käyttö yleensä vain pahentaa asiaa.

Kohuissa on kuitenkin aina myös hyvät puolensa. Se, että poliisinkin puheisiin suhtaudutaan kriittisesti, on pelkästään tervettä.

Poliisille itselleen uudenvuoden tienoo on ollut kriisiviestinnän oppitunti, josta on myös luvattu ottaa opiksi.

Ja tuskin koskaan yhtä moni suomalainen nainen on julkisuudessa kertonut, millaiseen käytökseen tasa-arvoisessakin Suomessa joutuu tottumaan.