Rikosoikeuden professori: Äiti ja isäpuoli saivat tavallista kovemmat tuomiot törkeästä kuolemantuottamuksesta – "Kyse on julmasta väkivallasta"
Rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki Lapin yliopistosta sanoo, että käräjäoikeus langetti Joensuussa kuolleen neljävuotiaan pojan tapauksessa tavanomaista ankarammat tuomiot tuomittuihin rikosnimikkeisiin nähden.
– Kyse on ollut raa’asta ja julmasta väkivallasta täysin puolustuskyvytöntä ja näiden tekijöiden huolenpitovastuun alla olevaa lasta kohtaan, se on kyllä rangaistuksen mittaamisessa huomioitu, Kimpimäki sanoo.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi torstaina äidin ja isäpuolen ehdottomiin vankeusrangaistuksiin neljävuotiaan kuolemasta. Pahoinpidelty poika kuoli kotonaan Joensuussa viime kesäkuussa. Tuomion mukaan lapsi kuoli aamuyöllä 8. kesäkuuta edellispäivänä saamiinsa palovammoihin.
Lapsen äiti tuomittiin kolmen vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta. Isäpuolen syyksi luettiin törkeän kuolemantuottamuksen lisäksi törkeä pahoinpitely. Hänen vankeusrangaistuksekseen tuli seitsemän vuotta ja yhdeksän kuukautta.
Syyttäjä oli vaatinut äidille rangaistusta taposta ja isäpuolelle murhasta. Oikeuden mukaan he eivät kuitenkaan aiheuttaneet lapsen kuolemaa tahallaan, vaan törkeällä huolimattomuudella.
Kimpimäen mukaan vakavampien henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten kohdalla on melko tyypillistä, että niistä valitetaan hovioikeuteen.
– Tässä tapauksessa se voi olla vielä todennäköisempää kuin joissain toisissa tapauksissa. Tässähän ratkaisu ei tavallaan ollut täysin kummankaan osapuolen näkemysten mukainen. Syyttäjän ensisijaiset syytteet eli murha- ja tapposyytteet hylättiin. Sitten taas vastaajat kiistivät lapsen kuolemaa koskevat syytteet, Kimpimäki sanoo.
– Kummallakin osapuolella on sinällään intressiä valittaa, eli kyllä se hyvinkin mahdollista on ja melkein todennäköistäkin.
Se, ettei tuomiossa päädytty murha- ja tappotuomioihin, vaan toissijaisten vaatimusten mukaisiin törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen, liittyy Kimpimäen mukaan tahallisuuteen.
– Tässä pohdittu ja paljolti ratkaiseva kysymys oli se, onko tahallisten henkirikossäännösten edellyttämä tahallisuus ollut olemassa. Esitetyn näytön perusteella ratkaisussa on päädytty siihen lopputulemaan, että ei ollut.
Tahallisuus voi täyttyä tarkoitustahallisuuden kautta, eli henkilöllä on ollut tarkoitus tappaa. Tahallisuus voi myös täyttyä varmuustahallisuuden kautta, eli kuolema on ollut teon varma seuraus.
– Nämä molemmat suljettiin aika nopeasti pois. Tässä keskeisimmän arvioinnin kohteena oli tahallisuuden alin aste eli todennäköisyystahallisuus, Kimpimäki sanoo.
Todennäköisyystahallisuus liittyy siihen, onko syytetyn täytynyt pitää uhrin kuolemaa tekonsa varsin todennäköisenä seurauksena.
– Aika keskeiseksi arvioinnin kannalta näyttää muodostuneen Husin palovammakeskuksen lausunto, jonka mukaan lapsesta teon jälkeen havaittujen palovammojen perusteella kuoleminen on ollut pikemminkin epätodennäköistä. Kun objektiivisesti tarkasteltuna kuolemaa ei pidetty todennäköisenä, oli sitten aika looginen seuraus, ettei myöskään isäpuolen katsottu pitäneen kuolemaa toimintansa varsin todennäköisenä seurauksena.
Tarkoitustahallisuus suljettiin Kimpimäen mukaan pois sillä perusteella, että väkivallan tekeminen oli lopetettu jo siinä vaiheessa, kun aiheutetut vammat eivät olleet vielä edes täysin havaittavissa.
– Palovammathan kehittyivät ajan kuluessa teon jälkeen. Lisäksi katsottiin, että jos isäpuoli olisi halunnut, aikonut ja tarkoittanut tappaa tämän lapsen, olisi hän sen voinut tehdä, ja silloin hän olisi todennäköisesti jatkanut väkivaltaansa.
Kimpimäen mukaan oikeus katsoi myös, ettei isäpuolen toiminta vammojen aiheuttamisen tai pojan kuoleman havaitsemisen jälkeen kertonut siitä, että isäpuoli olisi pitänyt kuolemaa tekonsa varmana seurauksena, vaan se tuli tälle ennemminkin yllätyksenä.
Nelivuotiaan äiti puolestaan tuomittiin siitä, että hän laiminlöi hankkia lapselleen apua, kun havaitsi tämän vammat ja kuumeen.
– Se olisi todennäköisesti pelastanut lapsen hengen, jos hän olisi saanut oikea-aikaista lääkäriapua. Mutta äidinkään kohdalla ei katsottu, että tahallisuutta olisi ollut olemassa.