Kotieläintuotanto kuuluu Suomeen
Eduskunnan käsittelyssä on lakialoite, jossa ehdotetaan Suomen perustuslain muuttamista niin, että siihen lisätään uusi luku eläinten perusoikeuksien turvaamiseksi. Lakialoitteen taustalla on pitkä ja systemaattinen työ vaikuttaa suomalaiseen kotieläintuotantoon.
Aloitteessa ei olekaan kyse pelkästään eläinten hyvinvoinnin parantamisesta, vaikka varmasti valtaosa aloitteen allekirjoittajista siihen aidosti ja vilpittömästi pyrkii.
Lakialoitteen yhteydessä käytävässä keskustelussa nostetaan esille ajatus eläimen itseisarvosta. Lähtökohtaisesti ja ensi kuulemalta tämä voi tuntua perustellulta lähestymistavalta.
Käytännössä lakimuutoksella haetaan mahdollisuutta viedä oikeuslaitoksen ratkaistavaksi sitä, millä tavoin Suomessa voi kotieläintuotantoa harjoittaa. Vai saako harjoittaa lainkaan?
Otetaan esimerkki. Lypsykarjatilalla on lehmä, joka ei syystä tai toisesta enää tuota maitoa. Normaalisti tällainen lehmä menee alan termiä käyttäen poistoon. Suomeksi sanottuna teuraaksi, jolloin lehmä hyödynnetään erittäin tarkkaan ravinnoksi ja lukuisiin muihin käyttökohteisiin lääkkeistä jalkineisiin.
Mikäli lainsäädäntöä muutetaan eläimen itseisarvon suuntaan, laukaisee se jossain kohtaa tilanteen, jossa oikeuslaitos joutuu ratkaisemaan, saako eläimen poistaa vai ei? Eläinten oikeuksiin erikoistuneet juristit ja aktivistit ovat valmiudessa odottaen tätä mahdollisuutta.
Kuinka käy, mikäli oikeuslaitos päättää, että tuottamatonta eläintä ei saa poistaa? Jokainen ymmärtää, että tilanne tulisi kotieläintuotannon harjoittajan kannalta mahdottomaksi.
Voidaan kysyä, onko tämä aloitteen taustalla olevien toimijoiden todellinen tavoite? Vastaus on kyllä.
Maaseudun Tulevaisuudessa oli Aalto-yliopiston tutkija Mika Jalavan haastattelu. Haastattelussa Jalavan viesti oli, että eläintuotanto tulee säilymään merkittävänä osana maailman ruuantuotantoa myös jatkossa.
Jalavan näkemys eläintuotannon merkityksestä perustuu kansainvälisen tutkimusryhmän selvitykseen, jossa on tutkittu maailman biomassojen tulevaisuuden näkymiä suhteessa ilmastonmuutokseen. Jalava kuuluu kyseiseen tutkimusryhmään.
Jalavan näkemyksen mukaan alueita tulisi käyttää nykyistä vahvemmin siihen, missä ne ovat parhaimmillaan.
”Siellä, missä ei voida tuottaa ruokaa suoraan ihmisille, muunnetaan biomassaa eläinten kautta ihmisten ravinnoksi. Etenkin Suomen osalta tulevaisuus näyttää nurmirehun saatavuuden kannalta positiiviselta, vaikka vuosien välinen vaihtelu lisääntyy. Mitä pahemmaksi ilmastonmuutos menee, Suomen tilanne pysyy silti kohtuullisena. Monella muulla alueella haasteita tulee paljon enemmän”, Jalava toteaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.
Voidaan kysyä, onko meillä suomalaisilla oikeus syödä toisten, meitä heikommassa asemassa olevien pöydästä tai juoda heidän kaivostaan?
Onkin aivan selvää, että kotieläintuotannolla on perusteltu ja jopa kasvava rooli suomalaisen ruokaketjun ja sitä kautta huoltovarmuuden ylläpitämisessä.
Ja se rooli ja myös vastuu kasvavat, kun ruuan kysyntä kasvaa ja sen tuottamisen edellytykset suuressa osaa maailmaa heikkenevät.
Voidaan kysyä, onko meillä suomalaisilla oikeus syödä toisten, meitä heikommassa asemassa olevien pöydästä tai juoda heidän kaivostaan?
Mitä vähemmän meillä on omaa ruuan tuotantoa ja varsinkin kotieläintuotantoa, sitä enemmän tulemme näin tekemään.