Zelenskyi saapunee paikalle ensi viikon Nato-kokoukseen, kutsuttu samoille päivällisille Trumpin kanssa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi aikoo osallistua paikan päällä ensi viikolla Haagissa pidettävään sotilasliitto Naton kokoukseen, kertoivat Ukrainan presidentinkanslian lähteet keskiviikkona.
– Päätös tehdään kokouksen aattona. Kyseessä on vasta aikataulu, lähde muistutti ja sanoi kokouksen olevan mahdollisuus pitää yllä tukea Ukrainalle ja edistää aselepoa.
Diplomaattilähteiden mukaan Zelenskyi on kutsuttu mukaan Hollannin kuninkaan isännöimälle viralliselle päivälliselle, jolle myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä osallistua.
Zelenskyi osallistunee myös kokouksen yhteydessä pidettävään puolustusteollisuuden foorumiin.
Zelenskyi on sanonut haluavansa Natolta turvallisuustakuut osana mahdollista aselepoa tai rauhansopimusta Venäjän kanssa. Venäjä vastustaa tätä jyrkästi.
Venäjän puolustusministeriö kertoi keskiviikkona Venäjän joukkojen edenneen jälleen Sumyn alueella Ukrainassa ja vallanneen uuden kylän. Venäjän puolustusministeriön mukaan sen joukot valtasivat Novomykolajivkan kylän, joka sijaitsee neljän kilometrin päässä Venäjän rajasta.
Venäjä on tehostanut hyökkäystään Sumyn alueella viime viikkoina. Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut aikovansa luoda seudulle Ukrainan rajan pintaan puskurivyöhykkeen.
Venäjän Kiovaan tiistaina tekemän ohjusiskun uhriluvun kerrottiin keskiviikkona edelleen nousseen.
Ainakin 21 ihmistä kuoli ja 134 haavoittui Venäjän iskettyä Ukrainan pääkaupunkiin, Ukrainan pelastuspalvelu kirjoitti Telegram-tilillään.
Suurin osa uhreista on yhdestä asuinrakennuksesta. 16 ihmistä kuoli Venäjän osuttua yhdeksänkerroksiseen rakennukseen.
Ukrainan presidentti Zelenskyin mukaan Venäjä iski Ukrainaan 32 ohjuksella ja 440 lennokilla tiistaina.
Kiovan pormestarin Vitali Klitshkon mukaan kuolonuhrien joukossa on yksi Yhdysvaltain kansalainen.
Ukrainan sisäministeri Ihor Klymenko kertoi tiistaina viestipalvelu Telegramissa, että Kiovaan tehtiin iskuja 27 eri kohteeseen. Iskuissa vaurioitui niin asuinrakennuksia, oppilaitoksia kuin kriittisen infrastruktuurin laitoksia.