Lukijalta: Riittävän riittämätön puolustus
Juha Malinen kirjoitti (Suomenmaa 10.6.): ”Viisautta olisi mielestäni olla lisäämättä puolustusvalmiutta tasolle, joka voidaan tulkita hyökkäävyydeksi, mihin mielestäni viittaa ulkomaisten joukkojen tulo Suomeen ja asevarikko / tukikohdat maassamme.”
Tämä pätee hyvin puolueettoman tai vain sitoutumattoman maan kauppa-, ulko- ja puolustuspolitiikkaan.
On kuitenkin niin, että Pohjois-Atlantin liitto perustuu yhä enenevässä määrin brittiläiseen ja yhdysvaltalaiseen riittämättömään ammattiarmeijaan, minkä vuoksi ulkopolitiikka sitoo myös kansalaiset reserviläiset.
Kun koko liittovaltion tai valtioliiton alueelle on riittämättömästi asevoimia, hapertuvan ilmaylivoiman jatkoksi jo jokaisessa keskisuuressa sodassa riittämättömät maavoimat, muodostuu melkoinen tiedotusbluffin tarve ja todellisen sotavoiman vaje.
Ukraina oli 1991 kolmanneksi suurin ydinasevalta. Se lopetti Ruotsin tapaan miesten asepalveluksen 2013, kun maahan ei kohdistunut sotilaallista uhkaa.
Käytännössä on niin, ettei Suomen kokoiselle alueelle riitä kovinkaan pitkään 230 000 sodanajan rintamasijoitettua. Perustamiskeskuksen 50 000 reserviläistä ei voida välttämättä käyttää kuin perustamiseen.
Venäjä aloitti toistaiseksi onnettoman Ukrainan erikoissotilasoperaation vain 170 000 sotilaalla, ja nyt sitten kummallakin osapuolella on jo rivissä puolet miljoonat. Ukrainan ”erikoissotilasoperaatio” ei ole niinkään näyttö ylivertaisesta sotataidosta.
Ei koko 1991–2022 aseistariisuuntuneen Ukrainan kuin ei serdjukovilaisella ammattiarmeijalla diplomaattisen demarchen aloittaneen Venäjän federaation ulkoasiainministeriön osalta.
Venäjää ei ohjaa valtiollisen poliisin everstiluutnantti Vladimir Putin, vaan maan korkeakoulu MGIMO ja sen entiset oppilaat ulkoasiainministeriössä.
Suomen järjestelmäriski on englantilaisesta uutisvirrasta poimittu nuorsuomalainen käsitys siitä, että Venäjä paranee parlamentarismilla ja markkinataloudella.
Ukraina pyysi lokakuun 2013 jälkeen rahaa Venäjältä ukrainalais-valkovenäläiseen tapaan ja aiheutti sisäpoliittisen kriisin, jonka ukrainanarmenialainen sisäministeri 2014 kärjisti Krimin itsenäistymiseksi ja Itä-Donbassin kapinaksi.
Ukraina ei taistellut Krimistä 2014 eikä se huolinut 2015–2022 Itä-Donbassia takaisin Minsk-2:lla. Ukraina teki paljon päättäväisempää ja itsenäisempää ulkopolitiikkaa kuin mihin Suomessa urheatkaan olisivat uskaltaneet ryhtyä omin voimin tai edes liittoutuneena.
Suomen puolustusmenot, maavoimissa, tulevat kahdesta lähteestä. Siitä, että Norjaa on puolustettava Lapissa ja Pohjois-Norjassa Petsamottomanakin maana. Toinen ja tärkeämpi syy on se, että UPM-Kymmenen, Haminan, Kotkan, Loviisan, Porvoon ja Helsingin vuoksi on puolustettava myös Viroa.
Viro ei kauaa kestä, eikä brittien piskuinen taisteluosasto. Olemme vyötäröämme myöden Viron sananvapaan ja ulkomaalaisten kunnallisoikeuksia rajoittavan ulkopolitiikan takaajina – Suomen reserviläisin.
Nykyisellä varustuksella emme pysty toimimaan Kuhmon ja Kaakkois-Suomen sekä Viron lisäksi kaukana Lapissa uhkaavasti riittävää pelotetta muodostaen.
Britannia on huomannut Tridentiin perustuvan ydinpelotteensa hauraaksi. Siksi se haluaa Belgian, Italian ja Saksan ilmavoimien tapaan mahdollisesti F-35:een B61-ydinpommit. Tämä NATO-optio pohjoista laivastoa vastaan on Lapin lennostollakin.
Suomessa kyse ei ole enää taistelupanssarivaunujen korvaamisesta epävarmoilla taisteluhelikoptereilla lähi-ilmatueksi eikä Norjassakaan toimimattomista ilmatyynyaluksista.
Olemme vuosien rauhankumppanuudella vihdoin päässeet 4.4.2023 suurvaltapolitiikan kovaan ytimeen, mistä erkanimme 5.9.1944.
Suomen riski ei ole siinä, että uhkaisimme riittävästi Lapin lennoston F-35A:ille pohjoista laivastoa pelotteeksi. Suomen riski on siinä, että maksamme Itä-Euroopan puolustuksesta osamme ja enemmän kuin osamme siksi, että Venäjä ei ole uhka Etelä-Euroopan maille.
Siirtoarmeijajärjestelmässä ei puolusteta aluetta, vaan uhataan riittävästi pelotteeksi. Siksi Suomessa voitaisiin jo vähitellen lopettaa puolustautuminen ja alkaa katsoa asiaa ylikansallisen uhkailun, pelotteiden, kannalta riittämättömin maavoimin ja suurin ydinasepuhein.
Suuret puolustusmenot synnyttävät parlamentaarisesti valvomattomin sektorihallinnon hankkein vajaatuottavia hankkeita. Ei kannata kaventaa raideväliä 1524 millimetristä englantilaiseen 1435 millimetriin, koska se estää meitä toimimasta Mongolian ja Kiinan rajalle 1520 millimetrin kiskoja pitkin.
Myös puolustusliitot perustuvat uhkaamisiin tiedottamisella, pelotteisiin, koska uhkailu on paljon halvempaa kuin varustautuminen sotimiseen. Jotenkin epäilen, että häiveisyyden jälkeen olisi ilmatorjuntaohjuspuolueen ja satamapuolueen aika järjestäytyä.
Suuret puolustusmenot aiheuttavat pienten kamarien hankkeita, mitkä eivät lopuksi paranne kykyä uhata, luoda pelotetta eikä huonosti käydessä juuri puolustautuakaan.
Ei kannata vaihtaa Kiinan rajalle toimintakelpoisia vetureita eikä vaunuja kiikkerämpiin kapearaiteisimpiin, koska emme kykenisi sitten enää käyttämään Venäjän rataverkkoa hyväksemme.
Portugalissa ja Espanjassa on Euroopan unionin levein raideväli, 1668 millimetriä, joukkojen liikkuvuuden vaikeuttamiseksi. Tukevan leveän raidevälin tarkoitus vuoristoisissakin maissa on estää Ranskan hyökkäys englantilaisella 1435 millimetrin raidevälillä.
1524 millimetriä on mutkissa vähemmän kiikkerä kuin englantilainen 1435 millimetriä. Mitä leveämpi raideväli, sitä vakaampi kulku. Fysiikka newtonilaisena mekaniikkana on samanlaista kaikissa maissa ulkopolitiikasta riippumatta.
Raidevälin kaventamisrahat voitaisiin laittaa alueilmatorjuntaohjuksiin ja Pohjanlahden satamien väylien syventämiseen 14-metrisiksi ro-ro -aluksille, vaikka häivepuhe Ahvenanmaan ja Gotlannin puolustuksesta on vaihtunut Suwalkin käytävään Puolassa ja Liettuassa sekä Kalinigradin alueen Nato-saartoon.
Suuret puolustusmenot ovat suuri riski budjettivarojen väärinkäytöstä tai ainakin turhakäytöstä. On lennokkien, hajautetun meriliikenteen ja alueilmatorjunnan aika, ei keskittämisen eikä kovien ydinten.
Suomi ei koskaan onnistunut pohjoismaistamaan Viroa, mutta Viro balttilaisti Suomen. On totuttava elämään reunavaltiona niin kuin Rudolf Holstin loistopäivinä.
Meillä ei yleensäkään ole enää varaa pohjoismaiseen elämään Euroopan rahaunionissa. Siksi puolustusmenojen käyttö tarvitsee ankaran parlamentaarisen valvonnan ja poliittisen ohjauksen.
Olli-Jukka Paloneva
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/