Lukijalta: Kemianteollisuus ry. ja Euroopan rahaunioni
Kemianteollisuus ry:n teettämän kyselyn mukaan jäsenyritysten johtajat kannattavat kiinteiden valuuttakurssien järjestelmää. Valtiovarainministeri kuitenkin on jo havahtunut talousmenestyvän Tanskan ja monipuolisen Ruotsin taloustilanteeseen.
Keskeisin sosialidemokraattinen argumentti Euroopan rahaunioniin liittyen oli se, ettei tarvitse Espanjassa tai Kreikassa lomaillessa vaihtaa valuuttaa niin kuin Venäjälle mennessä. Ravintolalaskun hallinnasta tulee helpompaa vähävaraiselle rajallisesti luottokelpoisellekin.
Kemianteollisuus on prosessiteollisuutta ja vähän väkeä sitovaa. Työllistävintä on ravintolatarjoilu, joten kannattaisi varmistaa se, että ihmisillä on varaa istua toimeentulotuella ravintolassa. Toiseksi työllistävintä on vaiheompelu, joka annettiin bangladeshilaisille, kiinalaisille ja pakistanilaisille.
Kolmanneksi työllistävintä on rakentaminen, myös rakennustuoteteollisuuden vuoksi. Kiinteistökuplaa lyödään päähän asumistuen ensin valtiollistamisella, sitten leikkaamisella.
Muuta myönteistä ei eurosinipunalle vakauden rahaliitossa oikeastaan olekaan kuin se, että perussuomalaiset lähes häviävät kartalta. Talonpoikaiskapina ei oikein onnistu sotekriisissä silloin, kun varusteluvajetta on kymmenestä kahteenkymmentä miljardia.
Ihmeaseiden esittelyn ohella saattaisi kannattaa ottaa huomioon myös määrällinen riittävyys. Ilmavoimistakin näkee sitten ensiksi Lapin lennostossa, onko käyttöaste 70–80 prosenttia vai 50 prosenttia kapasiteetista.
Ehkä kannattaisi rahaunionikeskusteluksi käydä läpi 20–30 toimialaa ja aloittaa rakennusalasta, rakennustuotealasta, metsäteollisuudesta ja maataloudesta – ja niin edelleen.
Näin saataisiin hiljaiseksi kesäkaudeksi, jopa hellekesäksi, jotain ajateltavaa, muutakin kuin julkisuudenhenkilöiden jo miltei valmiiksi julkinen elämä.
Olli-Jukka Paloneva
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/