Lukijalta: Ikä on turvallisuusriski
Eläkeikä on paperilla erittäin reilun- ja tasapuolisen tuntoinen, mutta kun syventyy ajattelemaan hieman enemmän, huomaa, että asia ei ole lähestulkoonkaan sitä.
Keskustelu salilla sattumoisin viereisellä penkillä treenanneen miehen kanssa pani ajattelemaan asiaa todella huolestuneena. Kaverilla oli vielä pitkä matka eläkkeelle, mutta hän oli nyt jo huolissaan siitä, miten jaksaa tulevat vuodet.
On ammatteja, joissa 68-vuotias on todella lujilla ja jopa vaaraksi itselleen ja muille, vaikka olisi hyvässäkin kunnossa. Siinä iässä refleksit ja kaikki ajatukset eivät toimi yhtä virkeästi kuin nuoremmilla.
Kuvitellaan, että poliisipartio, jossa molemmat ovat 68-vuotiaita, saa hälytyksen, ja vastassa on 25-vuotias riski karpaasi. Tai 68-vuotias palomies tai -nainen joutuu kipuamaan tikasauton portaita raskaat suojavarusteet yllään. Betoni- ja metallimiehet sekä -naiset. Hoitajat, jotka joutuvat nostelemaan painavia potilaita.
On monta ammattia, joissa ikäraja pitäisi laskea takaisin entiselle tasolle, ja uskon, että suurin osa kansasta tämän hyväksyy, kunhan se perustellaan tarpeeksi hyvin.
Puolustusvoimien reservin ikärajaa nostettiin, mutta sielläkään se ei ole niin korkea kuin monessa ammatissa. Puhutaan kansallisesta turvallisuudesta, ja tämä on yksi suuri kansallisen turvallisuuden riski.
Poliitikot puhuvat turvallisuuden puolesta, nyt olisi oikea aika tehdä asialle jotain. Kustannus, joka näiden ammattilaisten varhemmasta eläkkeelle siirtymisestä koituisi, tulisi moninkertaisesti takaisin terveydenhoidon puolella.
Sairaslomat vähenisivät ja sairaseläkkeet myös. Uusille ihmisille avautuisi työpaikkoja, eli saataisiin veronmaksajia, joilla yhteiskuntaa rahoitetaan. Ottaisiko joku asian hoitaakseen siellä politiikan puolella, tai työmarkkinaosapuolet?
Mauri Moilanen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/