Yhdysvallat: Israel vastuussa Hamasin varajohtajan tappaneesta iskusta
Israel oli vastuussa äärijärjestö Hamasin varajohtajan Saleh al-Arurin tappaneesta iskusta, sanoo yhdysvaltalainen virkamies uutistoimisto AFP:lle.
Al-Aruri kuoli tiistaina lennokki-iskussa Libanonin pääkaupungin Beirutin eteläisessä esikaupungissa. Etelä-Beirut on Iranin tukeman äärijärjestö Hizbollahin tukialuetta.
Al-Arurin on kerrottu olleen vastuussa Hamasin toiminnasta Israelin miehittämällä Länsirannalla.
Israel ja Hamas ovat sotineet 7. lokakuuta lähtien Hamasin hallitsemalla Gazan kaistalla. Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt tekivät tuolloin Israeliin yllätyshyökkäyksen, jossa kuoli noin 1 140 ihmistä. Lisäksi Hamas otti Israelista yli 200 panttivankia.
Israel aloitti Hamasin yllätyshyökkäyksen jälkeen ilmaiskut ja maahyökkäyksen Gazan kaistalle, jossa on Hamasin hallitseman Gazan terveysministeriön mukaan kuollut yli 22 000 ihmistä.