WWF: Lohen kalastus keskeytettävä Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella
Ympäristöjärjestö WWF vaatii lohen kalastuksen keskeyttämistä Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella. Kutemaan nousevien emokalojen määrä on jäänyt tuntemattomasta syystä murto-osaan entisestä kahtena vuotena peräkkäin.
WWF:n mukaan on vaarana, että lohen kalastusta päätetään jatkaa poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta. Seuraukset lohelle ja sen kalastukselle olisivat järjestön mukaan arvaamattomat.
WWF Suomen johtava kalastuksen asiantuntija Matti Ovaska sanoo, että epävarmassa tilanteessa luonnonlohen kalastus on keskeytettävä ensi vuoden ajaksi.
– Kaikki lohen ylimääräinen kuolevuus on nyt saatava nollaan. Kalastuksen väliaikainen lopettaminen on ainoa tapa, jolla voimme yrittää vaikuttaa kutemaan selviävien lohien määrään, Ovaska painottaa tiedotteessa.
Eduskunta käsittelee tällä ja seuraavalla viikolla Itämeren kalastuskiintiöitä ensi vuodelle.