Vesaisilla on synttärivuoden kunniaksi veto päällä – "Osallistettiin koko kenttä"

Vesaisten Keskusliitto

Vesaisten Keskusliitto juhlii 65-vuotissynttäreitään vilkkaan toiminnan merkeissä.

Samalla se on hieno esimerkki järjestöstä, joka ei ole jäänyt koronan varjoon murehtimaan sitä mitä kaikkea ei voi tehdä vaan sopeuttanut toimintansa pandemiatilanteen kulloinkin sallimiin puitteisiin.

Valmiina on jo yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa laadittu uusi strategia, jota liittosihteeri Katja Koivukoski esittelee erityisellä ylpeydellä.

– Olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Strategiatyössä osallistettiin koko vesaiskenttä, rivijäsenestä työntekijään ja hallintoon, hän kiittelee.

Koivukoski iloitsee myös siitä, että uudet potentiaaliset jäsenetkin saivat äänensä kuuluville. Näin kynnys tulla toimintaan mukaan olisi jatkossa entistä matalampi.

– Eri ryhmistä muun muassa maahanmuuttajat, yksinhuoltajat ja monilapsiset perheet otettiin mukaan. Pidimme useita webinaareja ja teimme kyselyitä sekä syvähaastatteluita niin omille jäsenille kuin muillekin.

Vesaisten uusi strategia vastaa liittosihteerin mukaan hyvin järjestön tavoitteita ja kuvaa samalla osuvasti myös sen toimintaa. Ydin kiteytyy lauseeseen ”Yhteistä aikaa, elämyksiä ja muistoja perheille ympäri Suomen”.

– Strategia on tehty sellaiseen muotoon, että jokainen toimijamme pystyy sisäistämään sen ja voi helposti kertoa myös eteenpäin millainen järjestö olemme, Katja Koivukoski toteaa.

Erityiset kehut ansaitsee myös yhteistyö Maaseudun Sivistysliiton kanssa.

– Puheenjohtajamme Petri Honkonen innostui heti asiasta, kun otimme sen esille. Strategia toteutettiin ihan uudenlaisella tavalla palvelumuotoilun keinoin. Yhteistyö on siinäkin mielessä helppoa kun järjestöjen aate- ja arvopohjat ovat samankaltaisia, Koivukoski muistuttaa.

Vuonna 1956 perustettu Vesaisten Keskusliitto aikoo viettää juhlavuottaan myös erilaisten tapahtumien merkeissä.

Juhlinnan ulospäin näkyvintä osaa edustaa lauantaina 19.kesäkuuta käynnistyvä 65-vuotisjuhlaviesti.

­– Viesti olisi alkanut meidän juhlaleiriltä PowerParkista, mutta jouduimme siirtämään sitä vuodella eteenpäin. Nyt viesti kiertää jokaisen 16 vesaispiirin läpi loppuvuoden aikana ja piireissä järjestetään juhlatapahtumia yhteensä 65 kappaletta juhlavuoden kunniaksi.

Juhlavuosi on Koivukosken mukaan aktivoinut ilahduttavasti myös piirien toimintaa.

– Piirit ovat aina olleet toimintamme ydintä. Vuosi huipentuu ja juhlaviesti päättyy yhteiseen Vesaisten juhlagaalaan, joka pidetään 11. joulukuuta Helsingissä, liittosihteeri kertoo. 

Tapahtumien suunnittelu etenee koko ajan, vaikka niiden toteuttamistapa onkin vielä avoinna. Katja Koivukoski vakuuttaa, että kaikki tehdään aina viimeisen päälle pandemiatilanteen ehdoilla.

– Tapahtumista suunnitellaan valmiiksi myös etäversiot, joten juhlaviesti oheistapahtumineen toteutetaan joka tapauksessa koronatilanteesta huolimatta.