Väyrynen ehdotti Aholle salkkujen vaihtoa: "Puserosi on ollut jo pitkään tyhjä"

Kirjat

Esko Aho nousi keskustan johtoon vuonna 1990, kun Paavo Väyrynen päätti yllättäen luopua puolueen puheenjohtajuudesta. Jälkikäteen Väyrynen on nimennyt puoluejohdosta väistymisen poliittisen uransa suurimmaksi virheeksi.  

Aho on toista mieltä. Hänen mielestään Väyrynen teki vielä suuremman erheen keväällä 1993 jättäessään ulkoministerin pestin Ahon johtamassa hallituksessa.   

– Siitä tuli hänen komean poliittisen uransa käännepiste, Aho toteaa tuoreessa kirjassaan.  

– Jos ja kun Väyrysen suuri unelma oli tulla valituksi tasavallan presidentiksi, hallituksesta lähtö ei siinä auttanut. Päinvastoin poikkeuksellisen lahjakas ja osaava poliitikko ajautui raiteelle, joka teki myöhemmätkin yritykset valtakunnan ykköspaikalle turhiksi. 

Aho käy kirjassaan läpi Väyrysen hallituksesta lähtöä edeltäneitä tapahtumia. Maan taloustilanne oli tukala ja presidenttipeli alkanut. Sekä keskusta että kokoomus selvittivät omilla tahoillaan mahdollisuuksia hallituspohjan laajentamiseksi.  

Aho kertoo osallistuneensa itsekin keskusteluihin SDP:n johdon ja ay-johtajien kanssa, mutta neuvottelut eivät edenneet alkua pidemmälle. Innokkaimmin asiassa hääräsi Väyrynen.  

Aho kertoo kirjassa saaneensa presidentti Mauno Koivistolta yksityiskohtaisen raportin siitä, miten Väyrynen oli lähestynyt omissa nimissään ainakin SDP:n puheenjohtajaa Ulf Sundqvistia ja pankinjohtaja Kalevi Sorsaa. 

Ahon mukaan Sundqvist suhtautui hallitukseen lähtöön positiivisesti. Aikeet kuitenkin kaatuivat helmikuun 1993 lopussa, kun STS-Pankin tilintarkastajat eivät myöntäneet entiselle pääjohtajalle vastuuvapautta. 

Sorsa puolestaan asetti hallitukseen menon ennakkoehdoksi, että pääministerin olisi oltava demari.

Väyrynen ei tästä lannistunut, vaan ryhtyi Ahon mukaan tavoittelemaan pääministeriyttä vaihtoehtoista reittiä.  

Eduskuntaryhmän mielipiteisiin vedoten Väyrynen ehdotti Aholle, että miehet vaihtaisivat paikkaa hallituksessa. Perusteluiksi hän ei maininnut omia presidenttihaaveitaan, vaan Ahon henkisen tilan.  

– Olen ollut jo useamman kuukauden ajan huolissani Sinusta. Kuten viime tiistaina sanoin, on puserosi minun havaintojeni mukaan ollut jo pitkään tyhjä, Väyrynen kirjoitti Aholle.  

Väyrysen mukaan saman olivat panneet merkille monet muutkin.  

–  Lisäksi Sinä et tunnu kykenevän realistisesti arvioimaan tilannetta ja omaa asemaasi. Tarjolla on mahdollisuus, että ajaudut täydelliseen umpikujaan. Tarjolla on vaara, että tästä olisi melkoista vahinkoa sekä maalle että puolueelle. 

Aho kertoo kirjassaan vastanneensa Väyryselle, että eduskuntaryhmän niin halutessa hän olisi kyllä valmis jättämään pääministerin tehtävät, mutta siinä tapauksessa hän jäisi kokonaan hallituksen ulkopuolelle. 

Kun Aho ei suostunut salkkujenvaihtoon, Väyrynen uhkasi eroavansa ulkoministerin paikalta.  

–  Todennäköisesti Väyrynen oletti, että uhkaamalla hallituksesta lähdöllä hän saa minut oma-aloitteisesti tekemään tilaa, Aho pohtii.  

Niin ei kuitenkaan käynyt. Väyrynen lähti ja Aho jäi. Ahon mukaan Väyrynen lähetti eroilmoituksensa jälkeen presidentti Koivistolle kirjeen, jossa hän perusteli ratkaisuaan.  

– En ole ehdottanut tai vaatinut paikkojen vaihtamista enkä ole ollut pyrkimässä pääministeriksi, hän kirjoitti.  

Ahon mukaan Väyrysen sinnikkäälle pyrkimykselle pääministerin tehtävään oli vain yksi selitys: Väyrynen uskoi sitä kautta saavansa etulyöntiaseman vajaan vuoden kuluttua pidettävissä presidentinvaaleissa.  

– Presidentinvaaleissa menestymisestä oli tullut kaikkea hallitseva pakkomielle, Aho kirjoittaa.  

Ahon mukaan hänen ja Väyrysen lähes 20 vuotta kestänyt yhteistyö ei tapahtuneen jälkeen koskaan palannut ennalleen. Se ei tosin jatkossakaan estänyt Väyrystä pyytämästä palveluksia.  

Muutama päivä ennen Suomen EU-kansanäänestystä Väyrynen tuli tapaamaan Ahoa ja kysyi, voisiko pääministeri selvittää hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi EU-komissaarin virkaan.  

Aho tiedusteli asiaa seuraavana päivänä presidentti Martti Ahtisaarelta, vaikka arvasikin jo lopputuloksen.  

– Vastaus oli jyrkkä ja ehdoton ei. Sen lisäksi Ahtisaari ilmoitti, että hän ei missään oloissa suostu nimittämään Väyrystä uudelleen ulkoministeriksi.

Esko Aho: Hetki lyö – näköaloja kriisiaikojen päättämiseen. Otava, 252 s.