Vappupuheet: Rinne tylytti Sipilää, Guzenina piikitteli Lindströmiä

Politiikka

Pääministerin voisi olla aika arvioida hallituksen tulosta ja siirtyä ulos, sanoi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vappupuheessaan Tampereella.

Rinteen mukaan hallituksen tavoitteet ovat karanneet toteutumattomiin.

Hän muistutti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) itse todenneen, että joko saavutetaan tavoitteen mukaisia tuloksia tai sitten siirrytään syrjään.

Rinne sanoi, että Sipilän olisi nyt aika tehdä johtopäätöksiä ja antaa tilaa todelliseen uudistamiseen ja tulevaisuuspolitiikkaan suuntautuneille voimille.

– Sipilän hallitus on lamautunut omien sisäisten paineidensa keskellä. Hallituksen tavoitteet talouskasvun ja työllisyyden, julkisen talouden tasapainottamisen ja velkaantumiskehityksen pysäyttämisen suhteen ovat karanneet toteuttamattomiin, Rinne sanoi.

SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina puolestaan piikitteli vappupuheessaan työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin (ps.) työuupumusta.

Guzeninan mukaan SDP:ssä ei ole ollut tapana uhriutua poliittisen työn raskaudesta.

Guzeninan mukaan ministereiden voivottelu omasta väsymyksestään on syvä loukkaus niitä tavallisia ihmisiä kohtaan, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin koettaa kestää hallituksen politiikan seuraukset.