Vanhustenhoivan kustannuksia liioitellaan, sanoo professori – moni ikäihminen elää silti hoivaköyhyydessä

Ikäihmiset

Ylikiiminkiläisen Yrjänän perhekodin tuvassa on lämmin tunnelma – kuin missä tahansa kodissa tavallisena keskiviikkona.  

Kalevi, Lassi ja Tuovi istuvat Pekka Yrjänän kanssa pöydän ääressä. He ovat palanneet juuri autoajelulta. Koko porukka pääsi mukaan, kun Kalevi ja Lassi kävivät jalkahoidossa.  

Maiju Yrjänä kaataa kahvia kuppeihin. Perheen esikoinen on tullut juuri koulusta, muut lapset leikkivät lattialla. Uunissa tuoksuu päivällinen.  

Ollaan aika lähellä idylliä ja kohtuullisen kaukana siitä mielikuvasta, joka keskivertokansalaisella on ikäihmisten hoitolaitoksesta. 

Perhekoti oli hoitotyötä pitkään tehneille Yrjänöille unelman täyttymys. 

– Varsinkin Pekka oli aina haaveillut perhekodista. Ensin mietimme lasten perhekotia, mutta päädyimme hoitamaan ikäihmisiä, Maiju Yrjänä kertoo. 

Homma lähti alkuun lyhytaikaisilla asiakkailla, jotka vaihtuivat kuuden vuoden jälkeen pitkäaikaisiin. Kun asiakaskunta vakiintui, Pekka Yrjänä uskalsi irtisanoutua työstään kodin ulkopuolella. 

– Perhehoidossa hoito on kokonaisvaltaisempaa. Saa tehdä rauhassa ja tavalla, joka tuntuu itsestä oikealta. Kotihoidossa aiemmin työskennellessä tuntui pahalta jättää asiakas yksin, Maiju Yrjänä kertoo. 

– Meillä hoitajat eivät vaihdu, tunnemme asiakkaiden tavat ja tottumukset. Se tuo turvaa ja luottamusta. Perhehoidossa ikäihminen saa elää normaalia perhearkea ja osallistua kotitöihin halunsa mukaan. Hänellä on myös seuraa. Monella yksin asuvalla suurin ongelma on yksinäisyys. Se kuormittaa muun muassa sairaankuljetusta ja päivystyksiä, Yrjänät listaavat. 

Aamu on alkanut Yrjänän perhekodissa kuuden ja seitsemän välillä. On syöty aamupalaa ja saateltu koululaiset matkaan. Ennen lounasta on käyty pienellä lenkillä ja tehty yhdessä lumitöitä.  

Lounaan jälkeen on otettu nokoset ja sitten ehkä tehty palapelejä tai käyty yhdessä asioilla. Jos seurakunta tai kunta järjestää aktiviteettia, koko perhe pakkautuu pikkubussiin ja lähtee matkaan. 

– Päivät rakentuvat kunkin voinnin mukaan. Levähtääkin saa, jos siltä tuntuu, Pekka Yrjänä sanoo. 

Tilastokeskuksen sivuilla on animaatio, joka kuvaa Suomen väestöpyramidin muuttumista ensin väestösipuliksi ja siitä väestötuhkauurnaksi. Hoidettavien määrä kasvaa, hoitajien vähenee. Palveluiden tarvitsijoiden joukko laajenee, veronmaksajien määrä vähenee.

Harmaantuva Suomi aiheuttaa harmaita hiuksia päättäjille ja koko kansakunnalle. 

Alkukankeuksissaan räpistelevillä sote-alueilla etsitään kuumeisesti ratkaisuja. Vastuualuepäälliköt alaisineen kehittävät hikipäässä yhdessä päättäjien kanssa uudenlaisia toimintatapoja, joilla korvata aikaisempia malleja – ja mielellään halvemmalla. 

Samaan aikaan moni ikäihminen elää hoivaköyhyydessä eikä saa tarvitsemaansa palvelua.  

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger huomauttaa, että tulevina vuosina vanhusten hoivaan joudutaan satsaamaan resursseja selvästi nykyistä enemmän. Se on ainoa vaihtoehto selvitä tilanteesta sivistysvaltiolle sopivalla tavalla. Tarvitaan rahaa, mutta myös henkilökuntaa on koulutettava enemmän niin Suomessa kuin maan ulkopuolellakin. 

Krögerin mielestä yksityisten palveluiden käyttö ja omaishoito ovat julkisen hoivan vaihtoehtoja, mutta ne eivät voi olla päästrategia. 

– Pääasiassa aikuiset ovat ansiotyössä. Intensiivinen omaishoito ei siksi ole mahdollista. Yksityisesti tuotettuna ikäihmisten hoiva tulee niin kalliiksi, että vain suurituloisimmalla osalla on siihen varaa. Ainoa toimiva perusratkaisu on se, että julkinen valta ottaa päävastuun.

Hoivaköyhyyttä laajasti tutkinut Kröger toteaa, että jo 80-luvulta asti Suomessa painotetun kotihoivan lisäämisessä on tullut raja vastaan. 

– Jo nyt kotona on paljon ihmisiä, jotka eivät siellä pärjää.

Kröger ei kuitenkaan pidä vanhustenhoivan tilannetta toivottomana. Väestötilastojen perusteella kyseessä ei ole loppumaton projekti. 

– Väestö ikääntyy voimakkaasti seuraavien 20−25 vuoden aikana, mutta sen jälkeen trendi tasoittuu nopeasti. Kyseessä on tämän sukupolven haaste, josta on mahdollista selvitä. 

Hänen mukaansa vanhustenhoivan kustannuksia liioitellaan. 

– Hoivamenot eivät ole mikään julkisten menojen pääluokka. Toki ne tulevat kasvamaan, mutta hyvin kohtuullisesti muihin menoihin nähden. Henkilökunnan saatavuus on toki ongelma. Rekrytoinnin vahvistamisen näkökulmasta työolosuhteet on saatava kuntoon, Kröger sanoo.

Jotta vastuussa oleva sukupolvi selviäisi haasteestaan, tarvitaan erilaisia palveluita ja teknologisia ratkaisuja sekä ympärivuorokautista hoivaa kevyempiä muotoja.  

Yhdeksi laitosmaisen hoidon korvaajaksi huudetaan perhehoitoa. Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli perhehoidossa vajaat pari tuhatta ikäihmistä. Samaan aikaan tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodissa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla pötkötteli lähes 50 000 ikäihmistä.  

Tavoitteena on jopa kymmenkertaistaa ikäihmisten perhehoito. 

Väestö ikääntyy voimakkaasti seuraavien 20−25 vuoden aikana, mutta sen jälkeen trendi tasoittuu nopeasti.

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger

Myös palveluiden käyttäjät omaisineen noteeraavat perhehoidon korkealle.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin entinen järjestöpäällikkö ja ikäihmisten hoivan ammattilainen Raija Moilanen sanoo, että hänen edesmenneelle äidilleen perhehoitopaikka oli lottovoitto. 

– Äiti sai elää perhehoitajan luona tavallista arkea ja osallistua kodin askareisiin. Päivissä oli selkeä rytmi, ruokavalio säilyi hyvänä eikä tarvinnut olla yksin. Äiti oli perheenjäsen, ei hoidokki, Moilanen kuvaa. 

Kun Moilasen äiti sairastui muistisairauteen eikä enää selvinnyt itsenäisesti, kotona asumista yritettiin tukea erilaisilla palveluilla. Ruokapalvelu toimitti ateriat, mutta äiti jätti ne syömättä. Kotipalvelu tuli auttamaan pesussa, mutta äiti ei suostunut lähtemään saunaan keskellä päivää. Lapset asuivat ympäri Suomea, joten heistä ei ollut jatkuvaa apua.  

Perhehoito osoittautui loistavaksi vaihtoehdoksi. Läheiset saivat olla levollisella mielellä, äiti voi hyvin ja yhteydenpito sujui jouhevasti. 

Moilanen muistuttaa, ettei koti ole kaikille ikäihmisille turvallinen paikka. Hänestä on järkyttävää ajatella, miten moni ikäihminen on täysin kotinsa vankina ja muutaman kerran päivässä piipahtavan kotihoivan varassa. Nämä tilanteet kuormittavat myös hoitajia, joilla on jatkuvat huoli asiakkaidensa pärjäämisestä. 

– Paloviranomaisten mukaan ihminen ei ole kotikuntoinen, jos hän ei itse pääse suojaan tulipalolta. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin paljon kotihoidon varassa, Moilanen toteaa. 

Maiju ja Pekka Yrjänä näkevät perhehoidon välimuotona ennen hoivakotihoivaa. Toisaalta kotona vielä asuvan lyhytaikainen perhehoito voi hidastaa raskaampaan hoitoon siirtymisen tarvetta.  

– Perhehoidossa toteutettavalla vuorohoidolla on myös kuntouttava merkitys, he tietävät. 

Perhehoito ei kuitenkaan sovi kovin huonokuntoiselle. Yöllä hoitajien on saatava pääsääntöisesti nukkua. Heräilyä luonnollisesti on, mutta teknologia on Yrjänöillä apuna valvonnassa. 

–Meillä on ovihälyttimet sen varalta, että joku pyrkii ulos. Käytössä on myös hälytysmatto, joka herättää hoitajan, kun asiakas nousee vuoteesta.

Yrjänöiden mielestä muistisairaiden kohdalla perhehoitoa kannattaisi alkaa kokeilla jo varhaisessa vaiheessa. Kun asiakas tutustuu hoitopaikkaan hyvissä ajoin, hänen on helpompi sopeutua siihen sairauden edetessä. 

– Voi olla, että vaikka asiakkaan yöt kotona olisivat levottomia, meillä ne sujuvat rauhallisesti. Täällä on päivisin selkeä rytmi, ulkoilua ja muuta toimintaa, joten yöllä väsyttää.

Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Merja Lehtiharju ja kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen painottavat, että perhehoidon lisääntymisen edellytyksenä on hyvinvointialueiden päätös ottaa perhehoito palvelustrategiaan ja -valikkoon. 

Sen jälkeen tarvitaan riittävät resurssit ja käytännön toimia. Periaatetasolle jäävä haikailu ei auta.

Naisten mukaan haasteena on se, että palvelujen saamisen kriteerit ovat kovin korkeat.  Oikea-aikaisuus on heidän mukaansa tärkeää. Monesti asiakkaat pääsevät palveluiden piiriin niin huonokuntoisina, että perhehoidon aika on ohi.

Tehostettua palveluasumista perhehoidolla ei voi korvata, mutta sillä voidaan siirtää tarvetta kalliimpiin hoivamuotoihin, Lehtiharju ja Kuukkanen näkevät.

Olennaista on myös se, että palveluohjaajat ovat kärryillä perhehoidon mahdollisuuksista, tunnistavat siihen soveltuvat asiakkaat ja ohjaavat heitä perhehoitoon.  

– Laskelmien mukaan perhehoito on halvempaa kuin kotihoito sellaisessa tilanteessa, että hoivatyöntekijä käy ikäihmisen luona kolme kertaa päivässä. Ennen kaikkea perhehoito tuottaa hyvää elämänlaatua, Kuukkanen korostaa. 

Lisäksi ikäihmiset läheisineen tarvitsevat ammattilaisilta tietoa perhehoidosta. Sen piiriin hakeutumista ei voi jättää asiakkaan vastuulle. 

Tällä hetkellä ikäihmisten perhehoito on useimmiten lyhytaikaista hoivaa omaishoidon ja kotona asumisen tueksi. Perhehoitaja voi ottaa ikäihmisen kotiinsa tai mennä hänen luokseen, joko pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Se on myös yksi vaihtoehto päivätoiminnalle.  

– Usein perhehoidolla voidaan palauttaa jo menetettyä toimintakykyä, Kuukkanen kuvaa kokemuksia perhehoidon vaikutuksista. 

Tärkeää on pitää huolta myös perhehoitajista ja turvata heille riittävä toimeentulo myös siinä tilanteessa, että hoidettava esimerkiksi kuolee. 

– Erityisesti lyhytaikainen perhehoito on tässä suhteessa herkkää. Hoitaja voi jäädä puille paljaille. Pelko siitä nostaa rimaa ryhtyä yrittäjäksi, Kuukkanen sanoo.

Kotikuntoutus voi olla myös hyvä vaihtoehto, sillä moni ikäihminen haluaa aidosti asua kotona mahdollisimman pitkään. Paljon on tehtävissä myös sen eteen, että tämä toteutuisi turvallisesti.  

Yksi esimerkki on Oulussa vuonna 2017 käynnistetty kotikuntoutuspilotti, jonka tavoitteena oli kehittää toimintamalli ikäihmisten arjen tukemiseksi. Kotihoidon asiakkaiden määrä oli lisääntymässä huimasti, ja kun muissa Pohjoismaissa oli kotikuntoutuksella saatu hyviä tuloksia, päätettiin testata samaa Oulussa. 

Kotikuntoutuksessa keskitytään päivittäisten toimintojen sujumiseen, kuten syömiseen, liikkumiseen ja wc:ssä käymiseen. 

– Ilman näitä kotona asuminen ei onnistu, ja niihin liittyvä ongelma saattaa olla helposti ratkaistu, Oulun kotikuntoutuksen ja kotiutuksen päällikkö Teija Heikkinen toteaa. 

Arvioivalla kotikuntoutusjaksolla mietitään tavoitteet asiakkaan kanssa. Jos ei enää taivu wc-istuimelle, mietitään, mitä apuvälineitä voisi hyödyntää. Joku asiakas taas toivoo, että voisi itse vielä laittaa ruokaa tai käydä kaupassa. Erään tavoitteena oli päästä tunturille. 

– Sitä kohti mentiin asia kerrallaan: ensin piti päästä itse sängystä ylös, sitten jaksaa kävellä autolle ja päästä autosta pois, Heikkinen kuvaa. 

Ja vaikka aina ei päästäisi tuntureille asti, on moni asia arjessa helpottunut. 

– Kotihoidossa on totuttu olemaan tehokkaita, mutta kotikuntoutuksen lähtökohta on tehdä asiakkaan puolesta mahdollisimman vähän. Mietitään, mitä ihminen itse voisi tehdä, vaikka se veisikin enemmän aikaa.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on jokaisella kotihoidon asiakkaalla jatkossa oikeus saada arvioiva kuntoutusjakso ennen säännöllisten palveluiden aloittamista. 

– Kuntoutusjakson jälkeen vain 30−40 prosenttia tarvitsee säännöllistä kotihoivaa. Ja vaikka kotihoito säilyisikin, käyntikertoja voidaan usein vähentää. Kotikuntoutuksella voidaan myös pidentää aikaa, jonka ihminen selviää kodissaan ennen ympärivuorokautista asumispalvelua.

Heikkisen mukaan aiemmin kävi helposti niin, että kotihoitoon kerran tullut asiakas oli sen piirissä tappiin asti. Tehtiin turhaakin työtä. Heikkinen kertoo rouvasta, jolle hoitaja kävi joka aamu keittämässä puuron. Kuntoutusarvioinnissa kävi ilmi, että rouva keitti iltaisin puuron itse.  

– Tällaista tyhjäkäyntiä arvioinnilla vältetään ja kohdennetaan resurssit sinne, missä niitä tarvitaan.

Maksimissaan kaksi kuukautta kestävälle arviointijaksolle osallistuvat myös omaiset. Heikkisen mukaan he ovat usein kriittisempiä kuin asiakkaat. 

– Todetaan helposti, että ei meijän äiti ossaa, vaikka äiti itse haluaisi. Me kuntouttajina olemme aina asiakkaan asialla. 

Jo kuntoutus-sana nostaa monen läheisen karvat pystyyn; eihän nyt 80-vuotiaan enää tarvitse kuntoutua. 

– Tämä työ on vuorovaikutusta ja myyttien murtamista. Useimmiten sekä asiakas että omaiset ovat lopputulokseen tyytyväisiä, Heikkinen kertoo. 

Todetaan helposti, että ei meijän äiti ossaa, vaikka äiti itse haluaisi.

Oulun kotikuntoutuksen ja kotiutuksen päällikkö Teija Heikkinen

Kotikuntoutuksessa havaittiin myös, että omaiset haluaisivat olla mukana hoidossa, mutta vetäytyvät syrjään ammattilaisten astuessa kehiin. Tytär on esimerkiksi jakanut lääkkeet, mutta kun kotihoito aloitetaan, tehtävä siirtyy hoitajille. Omaiset saattavat myös pelätä tekevänsä virheitä. 

– Olisi kaikkien osapuolten kannalta tärkeää, että omaiset säilyisivät osana ikäihmisen hoivaa. Ammattilaisten tehtävä on tukea siinä, Heikkinen sanoo. 

Arviointijaksolla kokeillaan yhdessä myös etäkotihoidon ja teknologian, kuten lääkerobotin tai valvontakameran mahdollisuuksia sekä mietitään, olisiko lähellä tarjolla asiakkaalle sopivaa virkistystoimintaa. Hoitajan kanssa voidaan harjoitella esimerkiksi palveluliikenteen käyttöä ja mennä yhdessä ensimmäiselle kerralle ryhmään.  

– Kaikki pienet asiat edistävät mielekkään arjen toteutumista ja itsenäistä selviytymistä. 

Asiakasta ei jätetä arviointijakson jälkeen oman onnensa nojaan, vaan häneen otetaan yhteyttä tietyin väliajoin. 

– Jos havaitaan avuntarvetta, sitä järjestetään, Heikkinen kertoo. 

Kotikuntoutuksen tulokset ovat numeroinakin huimia. Kotihoidon tarve on joillakin paikkakunnilla vähentynyt jopa puolella. Oulun seudun ikääntyneiden kuntoutuksen vastuuyksikköpäällikön Tuomas Alatalon mukaan asiakaspalautteet kotikuntoutuksesta ovat olleet todella hyviä. 

– Ihmiset kehuvat ystävällistä palvelua ja asiantuntevaa suunnittelua. Moni kertoo saaneensa jaksosta paljon hyötyä. Asiakkaat ovat onnellisia siitä, etteivät tarvitsekaan vielä kotihoitoa.

Samoin teknologia ja etäkotihoito ovat saaneet hyvän vastaanoton, kun niiden käyttöä on päässyt harjoittelemaan turvallisesti. Alatalon mukaan etäkotihoito on jo nyt kovasti vähentänyt hoidon tarvetta. 

– Kaikki eivät halua kotiinsa vieraita ihmisiä. Etäkotihoito on silloin hyvä vaihtoehto. Laitteissa on myös omaisliittymä, joten läheiset voivat osaltaan pitää yhteyttä.

Hyvät keinot ovat tarpeen, sillä professori Teppo Kröger muistuttaa monen ikäihmisen läheisineen olevan tällä hetkellä vailla kohtuullista turvaa ja hoivaa. Perhehoito ja teknologian mahdollisuudet ovat hänen mukaansa hyvä lisä ikäihmisten hoivassa, mutta eivät ratkaisu. 

– Perhehoidolla ei voida korvata ympärivuorokautista hoitoa. Hoivatyö on pohjimmiltaan ihmisen apua ihmiselle. Sitä ei teknologia poista.

Nykytilanne ei Krögerin mukaan ole enää kestävä. Ratkaisuja tarvitaan pian. 

– Päättäjillä on käsittääkseni aika hyvä ymmärrys siitä, että tämä asia on hoidettava. Sitä ei voi enää siirtää.

Me palaamme vielä hetkeksi Ylikiiminkiin Yrjänän perhekodille.  

Kotitekoiset piirakat ja pullat ovat hävinneet lautasilta. Kalevia väsyttää. Hän lähtee nokosille. Kaksivuotias Seela kipittää mukana ja haluaa peitellä ystävänsä. Usein hän kuulemma kellahtaa viereen, mutta tänään ujostuttaa. 

– Asiakkaat ovat monesti mukana lasten leikeissä. He ovat perheenjäseniä ja meille kaikille tärkeitä, Yrjänät sanovat.