Vanhanen: "Väestökehitys on kansallinen kysymys – tarvitsisimme unilukkarin"
Väestöpolitiikka ja huoltosuhde kuuluvat Matti Vanhasen mielestä sellaisiin kansallisiin kysymyksiin, joista myös presidentillä on oikeus ja velvollisuus puhua perustuslaissa määriteltyjen tehtävien rinnalla.
– Hän voi nostaa tällaisten kysymysten painoarvoa puheillaan, osallistumalla kuulijana seminaareihin ja tapaamalla tutkijoita. Tarvitsisimme todella tällaista unilukkaria, joka uudistaisi presidentti-instituution, keskustan presidenttiehdokas kirjoittaa blogissaan.
Vanhanen muistuttaa puhuneensa ja kirjoittaneensa aiheesta myös vuonna 2003 pääministerinä.
– Taustana kannanotoilleni tuolloin oli aleneva syntyvyys mutta myös se, että kahdella edellisellä vaalikaudella säästötoimet olivat korostuneella tavalla kohdistettu lapsiperheisiin.
Kotihoidontukea oli leikattu kolmanneksella ja lapsilisän noin viidenneksellä.
– Nämä leikkaukset kohdistuivat juuri monilapsisiin perheisiin. Itse en kuitenkaan silloinkaan asettanut taloudellisia tukia ydinkysymykseksi, vaan ongelmat ovat syvemmällä, Vanhanen kirjoittaa.
Vanhanen linjaa nytkin kolme yhteiskunnallista syntyvyyden vaikuttavaa tekijää. 1) Ensimmäinen lapsi saadaan vuosia myöhemmin kuin nuorten omat haastatteluihin perustuvat toiveet kertovat. 2) Nuorten epävarmuus työuran alussa on suurta. Varmuutta jatkuvuudesta ei ole. 3) Asuminen ja varsinkin perheasunnot ovat kasvukeskuksissa yhä kalliimpia.
Varsinkin läntisissä kulttuureissa on Vanhasen mukaan valtavirraksi noussut nuoruuden pitkittymisen ihanne.
– Tämä trendi on 15 vuoden aikana edelleen vahvistunut. Samaan suuntaan kehitystä vie individualistisen elämäntyylin korostuminen. Siksi olenkin hieman pessimisti ja arvelen, että syntyvyytemme tulee pitkään olemaan alle väestön uusiutumistason. Tätä ”korjataan” eläkeiän noston kaltaisilla työuraa pidentävillä ratkaisuilla.
Vanhanen toivoo, että työllisyysastetta parannettaessa ei esimerkiksi perhevapaita uudistettaessa tehdä karhunpalvelusta väestökysymykselle, vaan perhevapaamallien valinnanvara ja kesto päätetään perheiden tarpeiden, eikä yksin työelämän ehdoilla.
– Eräs väestörakennetta korjaava keino on luonnollisesti maahanmuutto. Sitä tulee tapahtumaan eri syistä.