Uutissuomalainen: Romaniväestöllä syvä epäluottamus viranomaisiin
Romaniväestöllä on syvä epäluottamus viranomaisiin, kertoo Uutissuomalainen.
Epäluottamus selvisi, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) haki osallistujia romanien Roosa-hyvinvointitutkimukseen.
Tutkimus herätti romaniväestössä pelkoa muun muassa etnisestä profiloinnista sekä tietojen väärinkäytöstä. Tutkimukseen onkin ollut vaikeaa saada osallistujia epäluulon vuoksi.
THL:n tutkija Anneli Weiste-Paakkasen mukaan mieliala muuttui epäluuloiseksi sen jälkeen, kun Ruotsin poliisin laiton rekisteri romaneista paljastui.
Tutkimustiedon avulla on tarkoitus suunnitella ja kehittää romanikulttuurin huomioivia sosiaali- ja terveyspalveluita.
Vuosina 2017–2018 tehtävään tutkimukseen on tavoitteena saada tuhat romania.
Edellinen laaja tutkimus Suomen romaneista on tehty vuoden 1970 väestölaskennan yhteydessä.