Urheiluhistoria | Italian huoltomies vetäisi rätin suoraan suomalaisen nenän edestä – Kaatuiko hiihtohopea siihen?
Sunnuntaina päättyneitä hiihdon MM-kisoja Norjan Trondheimissa kisattiin hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Välillä tuli lunta, välillä vettä kuin saavista kaataen, välillä paistoi aurinko. Naisten 50 kilometrin kisassa ladut olivat yhtä sohjoa.
Vaihtelevaa säätä nähtiin myös 30 vuotta sitten, kun hiihdon MM-kisat järjestettiin Kanadan Thunder Bayssa. MM-mittelöt alkoivat runsaasta suomalaisasutuksestaan tunnetussa kanadalaiskaupungissa 9. maaliskuuta 1995.
Entinen maastohiihtäjä Jari Isometsä kertoo Soili Pohjalaisen kirjoittamassa kirjassa Isomettän poika (WSOY 2021), että Thunder Bayn kisojen aikana ehti olla pahimmillaan 20 astetta pakkasta ja toisessa ääripäässä 15 astetta lämmintä.
– Kisojen päätösmatkana olleen 50 kilometrin kisan latua jouduttiin muuttamaan, kun lumi suli. Keli lämpeni niin, että seuraavana päivänä kisaa ei olisi voinut edes hiihtää, kirjassa kuvataan.
Mutta hiihtäjän pitää sopeutua, tulipa taivaalta mitä tahansa, teoksessa jatketaan.
Erikoiset sääolosuhteet tulivat vastaan muun muassa vapaalla tyylillä hiihdettyssä 15 kilometrin takaa-ajossa. Isometsä lähti kisaan perinteisen 10 kilometrin perusteella kahdeksannelta sijalta.
Takaa-ajokisapäivänä ilma lämpeni yhtäkkiä. Suksien pohjiin tarttui Isometsän mukaan mustaa likaa. Sopivia vesikelin suksia ei tahtonut löytyä.
Välinespesialisti ilmoitti, että naisten sukset toimivat kelissä parhaiten. Isometsälle ja toiselle suomalaishiihtäjälle Mika Myllylälle esiteltiin kahdet naisten sukset. Isometsä antoi kolmantena starttaavan Myllylän valita ensin, sillä hänellä oli paremmat mahdollisuudet menestyä.
Suomi päätti käyttää kisassa myös eräänlaisia pyyhkeitä, joiden yli hiihtämällä suksen pohja puhdistui niihin kertyneestä liasta. Se paransi luistoa.
Isometsän mukaan suomalaiset luulivat olevansa ovelia.
– Kisapaikalla huomattiin, että ihan kaikki muutkin olivat keksineet saman tempun.

Kisassa Isometsä hiihti hyvin. Hän sai Myllylän ja monia muitakin edellä hiihtäneitä kiinni.
Kisan loppupuolella Isometsä hiihti yhdessä Italian Silvio Faunerin kanssa. Kaksikko taisteli hopeasta, sillä voittoon kiiruhtava Kazakstanin Vladimir Smirnov oli jo mennyt menojaan.
Italian huollolla oli suksenpuhdistuspaikka noin kilometri ennen maalia. Fauner hiihti sen yli ja Isometsä päätti tehdä saman heti perässä. Italialainen huoltomies repäisi puhdistusrätin kuitenkin pois juuri ennen kuin Isometsä ehti sen päälle.
Fauner kiri hopealle vain 0,3 sekuntia ennen Isometsää.
Kirjan mukaan Fauner oli pahoillaan Italian huoltomiehen toiminnasta. Faunerin mukaan huoltomies aiheutti Isometsälle kaatumisriskin. Isometsä ei kuitenkaan ollut kirjan mukaan vihainen. Olihan hän saanut ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisamitalin, pronssin.
Mitalitili sai jatkoa miesten viestissä, jossa Isometsä lykki hopealle yhdessä Karri Hietamäen, Harri Kirvesniemen ja Jari Räsäsen kanssa. Myllylä ei osallistunut viestiin sairastumisen vuoksi.
Kaikkiaan Suomi sai Thunder Bayn MM-kisoista yhden kullan, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Kultaa Suomi sai miesten mäkihypyn joukkuekisasta Jani Soinisen, Janne Ahosen, Mika Laitisen ja Ari-Pekka Nikkolan muodostamalla kokoonpanolla. Hopeaa Suomelle tuli miesten viestin lisäksi yhdistetystä, kun Jari Mantila ylsi toiseksi normaalikilpailussa.
Pronssia Thunder Baysta toivat Isometsän lisäksi Mika Myllylä miesten 10 kilometrin hiihdosta ja Mika Laitinen mäkihypyn normaalimäestä.
Thunder Bayn pronssi jäi Isometsän ainoaksi henkilökohtaiseksi arvokisamitaliksi.
Hän saavutti MM-hopeaa takaa-ajossa Lahdessa vuonna 2001, mutta menetti mitalin käryttyään hemohesin käytöstä. Samoissa kisoissa kärysivät myös Myllylä ja Kirvesniemi sekä Janne Immonen, Virpi Kuitunen (nyk. Sarasvuo) ja Milla Jauho.
Kaikkiaan Isometsä saavutti urallaan kolme viestien olympiapronssia sekä kaksi viestien MM-hopeaa ja yhden viestin MM-pronssin.
Isometsä pyrki vuonna 2007 eduskuntaan keskustan ehdokkaana Uudenmaan vaalipiiristä.