Ulkoministeri Valtonen: "Toivon amerikkalaisten itse miettivän, kummalla puolen historiaa he haluavat olla"
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) uskoo, että ratkaisu Yhdysvaltain ja Euroopan kiistaan Grönlannin asemasta löytyy viime kädessä Yhdysvaltain sisältä, niin kongressista kuin tavallisten ihmisten parista.
Kyse on hänen mukaansa siitä, miten saada ihmiset Yhdysvalloissa ymmärtämään, että nyt ollaan lähellä rajaa, jonka yli ei kannata edes puheiden tasolla kävellä.
– Nyt on semmoinen hetki, että toivon amerikkalaisten itse miettivän, kummalla puolen historiaa he haluavat olla, Valtonen sanoi tiistaina Davosissa suomalaistoimittajille muun muassa Ylen suorana lähettämässä tilaisuudessa.
Davosissa on meneillään Maailman talousfoorumin kokous.
Valtosen mukaan arktiseen turvallisuuteen panostaminen on tärkeää sekä Suomen että koko Naton näkökulmasta, vaikka esimerkiksi väitetty akuutti turvallisuusuhka Grönlantia kohtaan on ”täysin hypoteettinen”.
Suomalaisilla ei ole Valtosen mukaan mitään hätää, koska oma vahva pelote ja puolustus on otettu aina tosissaan.
– Uskomme siihen, että tästäkin päästään toivottavasti entistä vahvempina ulos, Valtonen sanoi.
Ulkoministeriltä kysyttiin myös, miltä presidentti Donald Trumpin niin kutsuttu Gazan rauhanneuvosto miljardin dollarin pääsymaksuineen ja tulliuhkauksineen mahdollisesti pois jääville kuulostaa.
– No onhan tämä aikamoista, Valtonen kommentoi.
Hän harmitteli sitä, että kiistely Grönlannista vie huomiota pois ukrainalaisten puolustussodasta.
– (Ukrainassa) on hätä tässä ja nyt, ja siihen meidän pitää kyetä yhdessä vastaamaan. Mitä enemmän me touhuamme tällaisissa sisäisissä kysymyksissä, jotka ovat vahingollisia, niin se heikentää meitä, Valtonen sanoi.
Valtosen mukaan tilanne Ukrainassa on vaikea kylmyyden ja Venäjän iskuista johtuvien sähkökatkojen takia. Toisaalta Venäjä ei ole valtaamassa Ukrainaa, sillä itse rintamalla ukrainalaiset ovat puolustautuneet erittäin vahvasti Venäjän joukkoja vastaan, Valtonen arvioi.
Valtosen mukaan Venäjä etenee hitaasti ja kärsii merkittäviä tappioita, minkä lisäksi koko maan taloustilanne on heikko. Tästä huolimatta Venäjä panee ukrainalaiset siviilit kärsimään.
– Se on asia, mistä täällä (Davosissa) pitäisi keskustella, Valtonen sanoi.