Ukrainan naissotilaiden kouluttaja: Voivat tappaa vaikka kynällä
Taistelukoulutuksen saaneet ukrainalaiset naiset voivat tappaa venäläisiä jopa pelkillä toimistotarvikkeilla, sanoo Ukrainan naisten kaartin perustaja Olena Biletska.
Biletska kertoo kouluttaneensa jopa yli 60 000 naista sen jälkeen, kun kaarti perustettiin vuonna 2014.
Hänen mukaansa osa vastarintaliikkeen jäsenistä voi taistella ja surmata hyökkääjiä kaikkien saatavilla olevilla tarvikkeilla. Biletska vakuuttaa, ettei sotimiseen tarkoitettuja aseita välttämättä tarvita.
– Meillä on naisia, jotka voivat tappaa toimistotarvikkeilla, kuten kynillä. Ei siihen tarvita aseita ja kiväärejä, vaan tarvikkeita, joita on saatavilla toimistotarvikeliikkeestä.
Biletskan haastattelusta uutisoi Insider.
Vaikka koulutuksessa keskitytään erityisesti taisteluvalmiuksien opetteluun, naiset saavat myös tarpeellista tietoa lääkinnästä, humanitaarisen tuen antamisesta sekä tiedustelusta.
Biletska sanoo, että hänen tavoitteensa on opettaa naiset tekemään mitä tahansa sodan käynnin kannalta tarpeellista.
Yhdysvaltain kokoamien tietojen mukaan Ukrainan armeijassa taistelee parhaillaan 60 000 naista, joista 8000 toimii upseereina.
Naisten asema etulinjassa on tukala ja vaarallinen, sillä kiinnijääneet ovat kärsineet seksuaalista väkivaltaa venäläissotilaiden taholta.
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan naissotilaat valitsevat monesti mieluummin kuoleman kuin vangiksi jäämisen.