Uimosen uutuuskirja: Sipilä teki päätöksensä jo vuosi ennen vaaleja – vain voitto olisi saanut jatkamaan puheenjohtajana
Juha Sipilä olisi jatkanut keskustan puheenjohtajana vain siinä tapauksessa, että puolue olisi voittanut vaalit ja Sipilän pesti pääministerinä olisi jatkunut. Vaalien kakkospaikkakin olisi siis merkinnyt eroa keskustan johdosta.
Risto Uimosen tänään julki tuleva Tulos tai ulos -kirja osoittaa, että Sipilä oli tehnyt varasuunnitelmansa jo vuosi ennen eduskuntavaaleja. Vielä tuossa vaiheessa hän tosin otaksui, että keskustalla voisi olla mahdollisuus voittaa vaalit.
Jos näin olisi käynyt, Sipilä olisi jatkanut puolueen johdossa ja pääministerinä.
– Jos olemme kakkosia, minä vedän hallitusneuvottelut keskustan osalta normaalisti loppuun saakka. Kun asia tulee puoluevaltuustoon, hyväksymme hallitusohjelman ja hallitukseen menon, Sipilä viestitti hänestä kirjaa kirjoittaneelle Uimoselle huhtikuussa 2018.
– Kokouksen lopuksi ilmoitan, että keskustan on aika hakea uusi puheenjohtaja, kutsun ylimääräisen puoluekokouksen syksyksi eikä nimeäni löydy myöskään ministerilistasta. Näin käy tietysti myös silloin, jos emme ole hallituksessa.
Sipilä kertoi aikeistaan ainoastaan Uimoselle ja lähimmälle avustajalleen Riina Nevamäelle.
– Tällä asetelmalla olen saanut rakennettua oman motivaationi kuntoon, hän perusteli suunnitelmaansa.
Viimeistään vaalikeväänä Sipilälle selvisi, ettei keskustalle olisi missään nimessä luvassa vaalivoittoa. Hän piti kuitenkin kakkospaikkaa edelleen mahdollisena.
Putoaminen neljänneksi ja puolueen katastrofaalisen huono ääniosuus saivat aikaan sen, että vastoin aiempaa suunnitelmaansa Sipilä ilmoitti erostaan jo ennen hallitusneuvotteluja, vain kaksi päivää vaalien jälkeen.
Selitys sille oli Uimosen mukaan yksinkertainen: vaalitulos oli niin huono, ettei hallitukseen tai edes hallitusneuvotteluihin meno näyttänyt realistiselta.
Väistyvä puheenjohtaja olisi halunnut kutsua ylimääräisen puoluekokouksen koolle mahdollisimman nopeasti, mutta puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen painoa jarrua.
Pirkkalaisen mukaan europarlamentin vaalit piti hoitaa ensin alta pois, ja vasta sen jälkeen voitiin aloittaa puoluekokousvalmistelut. Pirkkalainen totesi myös, ettei pelkkä puheenjohtajan vaihdos riitä keskustan uudistamiseksi, vaan puolueelle pitäisi myös laatia uusi missio, visio ja strategia.
Risto Uimonen ryhtyi kirjoittamaan kirjaa Sipilästä heti kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Hänellä oli mahdollisuus haastatella pääministeriä pitkin hallituskautta, ja miehet pitivät yhteyttä myös sähköpostilla ja tekstiviesteillä.
Lisäksi Uimonen haastatteli kirjaan muun muassa Sipilän vaimoa Minna-Maariaa, osaa hallituksen muista ministereistä ja työmarkkinajohtajia.
Haastatellut arvioivat Sipilän toimintaa pääministerinä voittopuolin myönteisesti. Tiukinta kritiikkiä esittävät Sipilän kanssa kilpailukykypaketista vääntäneet ay-johtajat ja sote-uudistuksen päävastustaja, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa, että Sipilälle tuotti vaikeuksia ymmärtää työmarkkinajärjestöjen logiikkaa. Palolan mukaan pääministeri oletti, että ay-johtajat voivat tehdä päätöksiä hallituksen kanssa ja mennä sitten kertomaan omilleen, mitä oli päätetty.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto poltti päreensä syksyllä 2018, kun hallitus suunnitteli irtisanomisten helpottamista pienissä yrityksissä. Aallon mielestä kiky-paketin yhteydessä oli sovittu, ettei hallitus tee työelämää koskevia lainmuutoksia ilman kolmikantaista valmistelua.
– Sipilän käsitys neuvotteluista oli se, että hän kertoi yhteiskuntasopimusneuvottelujen alussa, mikä oli lopputulos. Järjestöjen piti sitten neuvotella, miten siihen päästään. Olimme tästä selkeästi eri mieltä. Eihän sellainen ollut mitään neuvottelutoiminta, Aalto puuskahtaa kirjassa.
Jan Vapaavuori puolestaan syyttää sote-uudistuksen kaatuneen Sipilän osaamattomuuteen.
– On hämmentävää, että Sipilän suurena ansiona pidettiin sitä, että hän on insinööri, yritysjohtaja ja prosessi-ihminen, mutta hän ei osannut johtaa tätä prosessia. Siitä tuli liian monimutkainen, osin soten ja maakuntauudistuksen koplauksen takia ja osin kokoomuksen vastaavien koplausten vuoksi, Vapaavuori tilittää.
Hallituskumppanien ja presidentti Sauli Niinistön arviot pääministerin toiminnasta ovat sen sijaan myönteiset. Kaikki vakuuttavat yhteistyön sujuneen hyvin.
Sipilä tuli erinomaisesti toimeen trion alkuperäisjäsenten Alexanderin Stubbin ja Timo Soinin kanssa. Myöskään heidät korvanneella Petteri Orpolla ja Sampo Terholla ei jäänyt mitään hampaankoloon pääministeriä vastaan.
Presidentti Niinistöllä on huomauttamista ainoastaan perussuomalaisten hajautumista seuranneesta tapahtumasarjasta. Hänen mielestään Sipilän olisi ollut aiheellista jättää eronpyyntö ja muodostaa uusi hallitus.
Presidentin näkemys yllätti Sipilän.
– En saanut puheluidemme aikana sellaista käsitystä, että presidentti olisi ollut poliittisesti eri mieltä ja katsonut, että hallituksen pitää erota. Keskustelimme ainoastaan juridiikasta keskenämme. Kerroin, mitä olin kuullut asiantuntijoiden kantana, Sipilä toteaa kirjassa.
Mielipide-erosta huolimatta jupakka ei jäänyt häiritsemään Niinistön ja Sipilän välejä. Kun Sipilä sote-uudistuksen kariutumisen jälkeen päätyi kaatamaan hallituksensa, Niinistö hyväksyi ratkaisun.
Presidentin mielestä pääministerin oli toimittava niin, että tämä itse pystyisi elämään ratkaisunsa kanssa.
– Ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset taipuvat ihan mihin tuuleen vain, toiset ovat kuin honkia, jotka eivät taivu. Sipilä kuuluu tähän honkaliittoon, Niinistö kuvailee.
Uimonen muistuttaa kirjassaan, että Sipilän hallitus saavutti kaikki suuret tavoitteensa sote-uudistusta lukuunottamatta. Työllisyys ja kilpailukyky paranivat ja velkaantuminen taittui.
Pääministerinä Sipilä ei suinkaan ollut heikko, vaan hallitsi niin suuret linjat, numerot kuin nippelitiedonkin. Siitä huolimatta keskusta kärsi hänen johdollaan pahimman vaalitappionsa sataan vuoteen.
Uimosen mukaan Sipilä hävisi mielikuvataistelun oppositiolle, ay-liikkeelle ja somessa operoineille vastavoimille. Aluksi hänet miellettiin rehdiksi, konstailemattomaksi ja luotettavan tuntuiseksi poliitikoksi.
– Kun tuli aika antaa äänet huhtikuussa 2019, Sipilästä oli leimattu somessa oman edun tavoittelija ja ahne miljonääri, joka leikkasi köyhiltä, kuritti kansaa, nöyryytti työttömiä, teki kokoomuslaista politiikkaa, kiersi veroja ja oli vastuussa pakolaisvyörystä Suomeen, Uimonen kirjoittaa.
– Tämä vuosien varrella somessa eri palasista synnytetty mielikuva oli niin vahva, ettei oikea informaatio siihen purrut.
Uimosen mukaan keskustan alamäki ja SDP:n nousu alkoivat kiky-sopimukseen liittyneistä kiistoista. Myös Sipilän tarjous antaa Kempeleen-kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön tarjosi argumentteja häntä vastaan. Vilpittömässä mielessä tehty tarjous johti koko perheeseen kohdistuneisiin tappouhkauksiin.
Lopullinen taitekohta julkisuuskuvassa oli Uimosen mukaan Terrafameen ja Yleen liittynyt kohu, jota myös Sipilä itse ja hänen vaimonsa pitävät pääministerivuosien kovimpana paikkana.
Sipilä itse toteaa kirjassa, että julkisuus olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Pääministerille oli yllätys ja pettymyskin se, että julkiseen keskusteluun tuli politiikassa jatkuvasti pieniä asioita, joilla ei ollut mitään tekemistä ison kuvan kannalta ja jotka alkoivat hallita päivänpoliittista agendaa.
Varsinaisessa hallitustyöskentelyssä Sipilää jäi luonnollisesti kaivelemaan kesken jäänyt sote-uudistus. Hänen mukaansa liian monta asiaa jätettiin auki hallituksen tunnusteluvaiheessa.
– Olin ehkä sinisilmäinen, kun luotin siihen, että voimme sopia asioista matkan varrella.
Risto Uimonen: Tulos tai ulos. Juha Sipilän myrskyisä pääministerikausi. WSOY, 509 s.