Tutkimus selvitti koronan maku- ja hajuaistiongelmien keston
koronavirus
Koronavirustartunnasta saadut makuaistin ongelmat korjaantuvat vuoden sisällä, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.
Hajuaistin heikentyminen saattaa kuitenkin jatkua pitempään, mikä voi myös vaikuttaa makuaistimuksiin.
Tutkimuksesta kertoo uutispalvelu Duodecim.
Tutkimukseen osallistui 340 koronavirusinfektion sairastanutta ja 430 samanikäistä, jotka eivät olleet saaneet tartuntaa. Vuoden kuluttua tartunnasta hajuaisti oli ainakin jonkin verran heikentynyt 30 prosentilla potilaista, mutta vain 20 prosentilla verrokeista.
Maku- ja hajuaisteja mitattiin niiden tutkimiseen kehitetyillä testeillä, mikä tekee tuloksista luotettavampia kuin potilaiden omiin arvioihin perustuvat tutkimukset.