Tutkimus: Ozempicin käyttö loppuu usein lyhyeen – tässä syyt
Suuren suosion saaneiden laihdutuslääkkäiden käytöstä ei useinkaan tule pitkäaikaista. Tanskalaistutkimuksen mukaan mahdollisesti jopa puolet semaglutidin käyttäjistä lopettaa lääkityksensä vuoden sisällä sen aloittamisesta.
Todennäköisesti taustalla ovat lääkkeiden kalleus ja potilaiden kokemat lääkkeiden haittavaikutukset.
Tutkimuksesta kertoo lääkäriseuran uutispalvelu Duodecim.
Semaglutidia sisältävä suolistohormonilääke on esimerkiksi painonpudotuksessa paljon käytetty Ozempic. Se lisää kylläisyyden tunnetta ja vähentää ruokahalua.
Alun perin Ozempic kehitettiin kakkostyypin diabeteksen hoitoon.
Kelan mukaan semaglutidi oli viime vuoden myydyin lääke Suomessa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 77 000 lihavuuspotilasta, jotka olivat aloittaneet semaglutidi-lääkityksen vuosina 2022–2023, mutta eivät sairastaneet diabetesta. 52 prosenttia potilaista oli lopettanut lääkityksensä vuoden sisällä sen aloittamisesta.
Etenkin alle 30-vuotiaat, miehet, useita sairauksia potevat, köyhemmillä alueilla asuvat, mielenterveyshäiriöitä sairastaneet sekä mahasuolikanavan lääkkeitä aiemmin käyttäneet lopettivat lääkityksiään muita todennäköisemmin.