Tutkija uutuuskirjassa: Soini pelasti perussuomalaiset lähtemällä puolueesta mutta jäi itse tyhjän päälle – "Mulla ei ole laskuvarjoja"

Jossain kepussa tai SDP:ssä sun ei anneta pudota. Mulla ei ole laskuvarjoja tai jotain AY-liikkeitä, jotka mut pelastaisivat. Jos putoan, jäljelle ei jää mitään. 

Perussuomalaisia 20 vuotta johtanut Timo Soini ehti poliitikonuransa aikana puhua ja kirjoittaa paljon. Yllä olevat lauseet hän sanoi Image-lehden haastattelussa kesällä 2010.  

Ura puoluejohtajana päättyi seitsemän vuotta myöhemmin juuri kuten Soini oli Imagelle kuvaillut. Laskuvarjoa ei ollut eikä jäljelle jäänyt mitään.  

Kun Soinin puheita ja kirjoituksia kelaa taaksepäin, törmää muihinkin lausahduksiin, joissa silloinen puheenjohtaja tulee viitanneeksi tulevaan kohtaloonsa. Siksi tutkija Aarni Virtasen tuoretta Soini-elämäkertaa Timo Soini populismin poluilla on mielenkiintoista lukea.  

Osasiko Soini ennustaa, miten hänelle tulisi käymään? Ainakin hän tiesi pelätä sitä. Hän tunsi populismin niin käytännön kuin teoriankin tasolla kenties paremmin kuin kukaan muu Suomessa ja ymmärsi siihen liittyvät haasteet.  

Osasiko Soini ennustaa, miten hänelle tulisi käymään? Ainakin hän tiesi pelätä sitä.

Virtasen Soini-elämäkerta perustuu pitkälti Soinin omiin teksteihin ja hänestä kirjoitettuihin lehtijuttuihin. Lisäksi tutkija on haastatellut kirjaansa varten entisiä ja nykyisiä perussuomalaisia, Soinia itseäänkin.  

Mukana on myös kriittisiä ääniä, kuten Suomen Uutiset -lehden päätoimittaja Matias Turkkila ja perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos. Puolueen nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sen sijaan ei ole haastateltujen listalla.  

Virtanen käy Soinin uran perusteellisesti läpi, mutta ei arvioi ex-puheenjohtajan tai muiden henkilöiden toiminnan motiiveja.  

– En tee Soinista sankaria enkä konnaa, koska tavoitteeni ei ole pamfletti, Virtanen kirjoittaa.  

Nuori, vuonna 1985 syntynyt tohtori onnistuu tavoitteessaan hämmästyttävän hyvin. Poliittista retoriikkaa tutkiva Virtanen pitää Soinia ilmeisen taitavana lajissaan, mutta muuten on mahdotonta sanoa, mitä mieltä hän Soinista on.  

Virtanen kuvaa Soinin uraa kuin Hollywood-elokuvaksi – lukuun ottamatta onnellista loppua.  

Kirjassa ei esitetä uusia paljastuksia perussuomalaisten hajoamisesta. Virtanen kertaa eri näkemykset ja jättää lukijan arvioitavaksi, oliko joku suunnitellut jotain etukäteen.  

Tutkija käy tarkalla kammalla läpi, mitä Soini seuraajastaan Halla-ahosta vuosien varrella sanoi tai jätti sanomatta. Kirjan mukaan Soini torppasi Halla-ahon nimittämisen perussuomalaisten ehdokkaaksi vuonna 2009 eurovaaleissa.  

Lopullinen välirikko koitti kolme vuotta myöhemmin, kun Soini valitsi Halla-ahon tilalle hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi Pirkko Mattilan. Halla-aho olisi itse halunnut seuraajakseen Juho Eerolan.  

Virtasen mukaan Halla-ahon jyrkkä maahanmuuttovastaisuus ei sopinut Soinin arvomaailmaan ja ihmiskäsitykseen. Puheenjohtajana hän ei silti suoraan sanoutunut irti Halla-ahosta tai tämän taustalla vaikuttaneista Hommaforumista ja Suomen Sisusta.  

– Suhteessa maahanmuuttopolitiikan luonteeseen ja asemaan puolueen strategiassa Soini koetti ikään kuin syödä ja säästää kakkua samaan aikaan, ja lopulta tämän ristiriidan kiertäminen ei enää onnistunut, Virtanen kirjoittaa.  

Hän pohtii, olisiko Soinin pitänyt johtaa puoluettaan tiukemmin suhteessa halla-aholaiseen siipeen. Toisaalta ilman maahanmuuttokriitikoiden ääniä kannatus ei ehkä olisi riittänyt vuoden 2011 jytkyyn ja 2015 jatkojytkyyn.  

Oma asema ulkoministerinä oli Soinille lopulta tärkeämpi kuin puolue.

Soinin toiminnan arvioinnissa Virtanen antaa tilaa sekä ymmärtäjille että vastustajille. Kriitikoiden mielestä Soini toimi täysin puheidensa vastaisesti lähtiessään perussuomalaisista.  

Kansanvaltaa korostanut ex-puheenjohtaja kieltäytyi noudattamasta kansanvaltaa ja puhui kaappauksesta, kun Halla-aho valittiin puolueen johtoon. Oma asema ulkoministerinä oli hänelle lopulta tärkeämpi kuin puolue. 

Ymmärtäjien mielestä Soinin teko oli moraalinen eikä taktinen. Jääminen omia arvoja vastoin toimivaan puolueeseen ei yksinkertaisesti olisi ollut mahdollista.  

Virtasen mukaan niskan päälle on päässyt selvästi kriitikoiden tulkinta. Soinilla on tilaisuus kumota se syksyllä ilmestyvissä muistelmissaan.  

Irvokasta on, että Soini osaltaan myös pelasti perustamansa puolueen lähtemällä siitä. 

– Uusi puoluejohto sai kylmästi laitettua kaikki hallituspolitiikan teot Soinin ja hänen tukijoidensa tiliin. SMP:n perintö ja ainakin soinilaisuus marginalisoitui puolueessa kokonaan. Perussuomalaiset saattoi nousta taas uudelta pohjalta ja uudella johdolla, Virtanen toteaa.  


Aarni Virtanen: Timo Soini populismin poluilla. Art House, 459 s.