Tuki Olli Rehnille kasvaa – Varsinais-Suomen Keskusta pyytää asettumaan presidentinvaaliehdokkaaksi
Varsinais-Suomen Keskustan vuosikokous pyytää Suomen Pankin pääjohtaja, tohtori Olli Rehniä antamaan suostumuksensa presidentinvaaliehdokkaaksi.
Keskustapiiri kertoo asiasta tiedotteellaan.
Suomessa järjestetään presidentinvaalien ensimmäinen kierros tammikuussa 2024. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2024.
Nykyinen presidentti Sauli Niinistö ei ole ehdolla, sillä hän on toiminut tehtävässään täydet kaksi kuusivuotiskautta.
Varsinais-Suomen Keskustan mukaan Rehnin valinta Suomen tasavallan presidentiksi turvaisi ”parhaalla mahdollisella tavalla oman maamme ja maanosamme vakauden”.
Rehn on toiminut kahteen otteeseen sekä kansanedustajana että europarlamentaarikkona.
Euroopan unionin komissaarina hän työskenteli vuodet 2004–2014. Ensimmäisellä kaudella Rehn vastasi EU:n laajentumisasioista ja jälkimmäisellä talous- ja raha-asioista. Jälkimmäisellä kaudella hän oli myös Euroopan komission varapuheenjohtaja.
Rehn kertoi huhtikuussa Suomenmaalle tekevänsä päätöksen ehdokkuudestaan kesän aikana.