Tuhoisa maanjäristys osui Myanmarin sisällissodan sydänmaille – maassa käyty taisteluja jo vuodesta 1948 lähtien
Viime perjantaina Kaakkois-Aasiaan iskenyt, voimakkuudeltaan 7,7:n maanjäristys osui prikulleen keskelle Myanmarin katkeran sisällissodan taistelukenttiä. Mandalayn suurkaupungin lähellä maa järisytti muun muassa vuoristoista Sagaingin aluetta.
– Se on juuri sitä aluetta, jossa niitä kuumimpia taisteluita on käyty viime aikoina. Sehän on hirvittävä tragedia jo itsessään tuollainen valtava luonnononnettomuus, mutta kun siellä on pohjalla tämä väkivaltainen konflikti, joka on jatkunut vuosikaudet, niin avustusmahdollisuudet ovat tosi heikkoja, kertoo maata seuraava Ulkopoliittisen instituutin johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.
Luonnonkatastrofi osui jo ennestään kovaonniseen maahan. Kaakkois-Aasian ja Etelä-Aasian välinen luonnonvaroiltaan runsas Myanmar on saanut kärsiä aseellisista konflikteista käytännössä taukoamatta jo siirtomaa-ajan lopulta vuodesta 1948 lähtien.
– Se on tällainen unohdettu matalan intensiteetin konflikti, joka on ollut käynnissä itse asiassa jo Myanmarin, eli silloisen Burman, itsenäistymisestä lähtien, Ruohomäki kertoo.
Myanmar on Ruohomäen mukaan etninen mosaiikki, jossa keskusvalta ei ole koskaan hallinnut täydellisesti maan raja-alueita. Eri seutuja hallitsevat aseelliset ryhmät ovat ottaneet vuosikymmenestä toiseen yhteen maan keskushallintoa pyörittävän sotilasjuntan kanssa.
Asiantuntija arvioi, että keskushallinnon kyky vastata valtavaan luonnonkatastrofiin on heikko.
Myanmarin hallinto piti tiistaina hiljaisen hetken maanjäristyksessä kuolleiden muistoksi. Juntta oli maanantaihin mennessä vahvistanut yli 2 000 ihmisen kuoleman maassa.
Myanmarin konfliktin viimeisin vaihe alkoi vuoden 2021 vallankaappauksesta, joka puhalsi vihanpidon täyteen sisällissodan liekkiin. Vallankaappaus pani pisteen Myanmarin avoimuuden ja osittaisen siviilihallinnon kokeilulle, joka oli herättänyt toivoa paremmasta maassa ja sen ulkopuolella.
– Demokratian siemen oli kylvetty, ja se lähti itämään. Kansa janosi vapautta, maa avautui ja oli paljon ulkomaisia investointeja, Ruohomäki kuvailee lyhyeksi jäänyttä ajanjaksoa.
Vallankaappauksen seurauksena maan demokratialiikkeen johtohahmo ja Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Aung San Suu Kyi vangittiin. Maan asevoimat tarttui jälleen tukevasti vallan kahvoihin, joita se oli aiemmin suostunut osin luovuttamaan siviilihallinnolle.
Ruohomäen mukaan Myanmar on niin kutsutun resurssikirouksen vaivaama etnisesti ja uskonnollisesti kirjava maa, jolta puuttuu yhtenäisen kansakunnan visio.
Viime vuodet sisällissota on ollut pitkälti pattitilanteessa, Ruohomäki kertoo. Sotilasjuntta pitää tiukasti otteessaan maan suuria kaupunkeja ja Iravadijoen laaksoa, joka halkoo maan keskiosia, mutta etniset aseryhmät hallitsevat omia kotialueitaan rajaseudulla ja vuoristossa.
– Kumpikaan osapuoli ei ole oikeastaan niskan päällä, vaan ne rintamalinjat tavallaan vellovat jatkuvasti.
Vanhojen etnisten ryhmien ohella kapinaan ryhtyivät vuonna 2021 aseisiin tarttuneet opiskelijat ja aktivistit, jotka muodostivat uudet kansanpuolustusjoukot (PDF).
Myanmarin historian suurin luonnonkatastrofi oli vuonna 2008 iskenyt sykloni Nargis, jonka arvioidaan surmanneen noin 140 000 ihmistä. Ruohomäen mukaan katastrofi vaikutti osaltaan siihen, että Myanmar alkoi avautua ulkomaailmalle ja ottaa askeleita kohti siviilihallintoa 2010-luvulla.
Upin asiantuntija elättelee toivoa siitä, että maanjäristyksellä olisi vastaava vaikutus.
– Oma toiveeni on, että tällainen massiivinen luonnonkatastrofi sysäisi sotilasjuntan ajattelemaan kansakunnan parasta ja että kriisin kautta alkaisi uusi luku maan turbulentissa historiassa.
Maanjäristyksen mittakaavasta kertoo se, että tyypillisesti sulkeutunut juntta pyysi heti kansainvälistä humanitaarista apua. Ulkovalloista merkittävin rooli on Ruohomäen mukaan todennäköisesti Kiinalla, joka on Myanmarin sotilashallinnon vanha tukija.
Naapurimaista juntalla on kaksijakoisempi suhde Thaimaahan, jonka hallinnossa asevoimat käyttävät myös suurta valtaa. Naapurimaiden kenraaleilla on keskinäistä liiketoimintaa, mutta toisaalta Thaimaa sallii joidenkin Myanmarin kapinallisryhmien toiminnan omalla rajaseudullaan.
Myanmarissa mahdolliseen rauhanprosessiin voisivat Ruohomäen mukaan vaikuttaa eniten juuri Kiina ja Thaimaa sekä Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö Asean, joka Indonesian puheenjohtajakaudella vuonna 2023 yritti useaan otteeseen löytää ratkaisua konfliktiin siinä onnistumatta.
– Myanmarissa on sama ilmiö, joka tuntuu olevan pinnalla monessa maassa, eli kaikki on yhdestä ukosta kiinni. Min Aung Hlaing, joka on armeijan komentaja, on kovin jääräpäinen tapaus, Ruohomäki sanoo.
Ruohomäen mukaan sotilasjuntta muodostaa muusta Myanmarista tehokkaasti eristäytyneen valtaeliitin, jota ei juuri kiinnosta ryhtyä dialogiin maan eri etnisten ryhmien kanssa.
– (Myanmarin) armeija on vähän kuin valtio valtiossa, se on palkka-armeija, joka elää omassa kuplassaan. — Sotilaat ja heidän perheensä kuvittelevat, että he ovat Myanmarin yhtenäisyyden puolustajia ja että kaikki etnisten ryhmien sekä opposition toiminta on ulkoa päin masinoitua, mikä ei ole totta.
Voisiko sotilasjuntta kaatua kapinallisten äkilliseen voittoon, kuten kävi Syyriassa Bashar al-Assadin hallinnolle?
– Vaikea sanoa. — Se edellyttäisi kyllä sitä, että ulkopuoliset tahot eivät sekaantuisi armeijan tukemiseen. Esimerkiksi venäläiset ovat tukeneet siellä armeijaa ja myös kouluttaneet upseereita.
Kiinan tapaan Venäjällä on taloudellisia intressejä turvata kaupankäyntinsä Myanmarin kanssa.
Ruohomäki ei usko siihen, että Myanmarin armeija vapaaehtoisesti luopuisi kokonaan poliittisesta vallasta – ainakaan lähitulevaisuudessa.
– Kaakkois-Aasiasta löytyy tällä hetkellä vain yksi maa, jossa armeija on kokonaan vetäytynyt politiikasta. Se on Indonesia, jonka kaltaiseen skenaarioon on (Myanmarissa) vielä pitkä matka.